Vanhemmista on tullut koulukiusaajia
Vanhemmat ovat usein huolissaan lastensa oloista koululla ja työrauhasta. Mutta entäs opettajien työrauha?
Nykyisin vanhemmilla on paljon vaatimuksia koulua kohtaan. Saa toki ollakin: vanhempien kiinnostus ennustaa lapsen koulumenestystä. Ja onhan se tärkeää, että asioita pyritään parantamaan.
Ongelma on siinä, että vanhemmilla saattaa olla liikaa ja älyttömiä vaatimuksia. Omalle kullannupulle vaaditaan erityiskohtelua ja parempaa palvelua.
Teemu Kaupin vuonna 2015 julkaistussa väitöskirjassa Opettaja kiusattuna. Peruskoulun opettajien kokemuksia vertaisrajat ylittävästä kiusaamisesta todetaan, että vanhemmat kiusaavat opettajia pääsääntöisesti puheluiden ja sähköpostiviestien avulla.
Väitöskirjassa kerrotaan, että ”Useimmin vastaajat olivat kokeneet joutuneensa oppilaiden vanhempien kiusaamiksi siten, että vanhemmat arvostelivat joko yksityisesti tai julkisesti vastaajien ammattitaitoa tai persoonaa.
Kuva Zhen Hu, ylin kuva Feliphe Schiarolli.
Opettajat olivat kokeneet kiusaamiseksi myös tilanteita, joissa heihin oli kohdistunut vanhempien taholta epäasiallista kielenkäyttöä tai maineen mustaamista. Monissa tapauksissa opettajat kokivat kiusaamiseksi myös keskustelut, joissa vanhemmat asettuivat oppilaan puolelle, kun opettajan ja oppilaan kertomus tapahtumista koulussa poikkesi toisistaan.”
Tyypillinen kiusaamisen muoto on juuri se, että vanhemmat vaativat lapselleen erityiskohtelua, väitöskirjassa kerrotaan:
”Kiusaamiseksi oli koettu myös tilanteita, joissa vastaajille oli esitetty heidän mielestään kohtuuttomia vaatimuksia esimerkiksi siitä, että opettajan tulisi olla aina tavoitettavissa tai pystyä huomioimaan tietyn oppilaan erityistarpeet aiempaa paremmin.
Yksittäisissä tapauksissa kiusaamisena koettiin myös uhkaava viestintä ja yritykset ohittaa opettaja esimerkiksi siten, että vanhemmat ottivat yhteyttä opettajan sijasta koulun rehtoriin.”
Joissain tapauksissa se, onko kyseessä kiusaaminen vai ei, on mielipidekysymys. Mutta opettajan jatkuva piinaaminen vaatimuksilla on ihan selvästi kiusaamista, olkoonkin että vanhemman motivaationa olisi oikeasti lapsen etu. Jokaiseen asiaan ei voi puuttua eikä erityiskohtelua voi vaatia, vaan opettajille pitää antaa rauha tehdä töitään. Vanhempien pitää opetella luopumaan turhasta kontrollista ja luottamaan opettajan ammattitaitoon. Toki sekin on vaikea rajanveto, että milloin vanhemmat puuttuvat asioihin ihan syystä ja milloin kyse on turhasta kitinästä ja kohtuuttomista vaatimuksista.
Pitää tietysti muistaa sekin puoli, että nykyään kun käytetään Wilmaa, viestintä voi vääristyä oudoksi myös opettajan taholta. Tälläkin saitilla on julkaistu vanhempien kirjoituksia siitä, kuinka Wilmassa on pelkkää negatiivista palautetta ja aivan tyhjänpäiväistä valittamista.
Ehkä paras lähtökohta sekä opettajille ja vanhemmille on yrittää asettua samalle puolelle. Tavoitehan molemmilla lienee sama: hyvinvoiva lapsi ja tarpeelliset asiat oppiva oppilas.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Jos lapsen parasta ajatellaan, ensisijaista taitaa kuitenkin olla dialogi oppilaan vanhempien ja opettajan välillä. Jos tämä ei toimi siitä huolimatta että vanhemmilla itselläänkin on hyvät keskustelutaidot, varmasti on asiallista ottaa mukaan rehtori. Opettaja itse siellä luokassa lasten kanssa kuitenkin on, joten hänen roolinsa on keskeinen. Valitus-kulttuuri kertoo mielestäni usein sitä puolustavan omasta vastuun puutteesta.
Monissa luokissa on paljon erityistarpeisia ja lisäksi heitä joiden ymmärrys koulunkäynnin ja vuorovaikutuksen suhteen on jo kodin peruja heikko. Kouluilla on rajalliset resurssit eikä koulu itse niitä mistään voi lisää taikoa. Joten aika moni opettaja tekee kaikkensa, että se opetuksen kultainen keskitie edes jotenkuten onnistuu. Ihan absurdia että hän pystyisi siinä jatkuvasti huomioimaan jokaisen oppilaan erityistarpeet. Jonka lapset tosiaan ansaitsevat, mutta siihen tarvitaan tosiaan aika paljon lisää porukkaa, jotta opettaja voi keskittyä työhönsä eli opettamaan. Tervemenoa tutustumaan ihan tavallisten koulujen arkeen-voi tulla yllätyksenä kuinka kädet täynnä opettajilla jo on. Ja toki, joka ainoa kansanedustaja pitäisi laittaa pariksi päiväksi yksin pärjäilemään eri luokka-asteiden kanssa- ja tutustumaan todellisuuteen jossa lapset ja nuoret viettävät päivänsä.
Kuulostaa siltä, että artikkelin opettajilla on vähän hakusessa se, miten työelämä toimii. Työntekijästä ei tehdä valitusta työntekijälle itselleen, vaan aina hänen esimiehelleen. Se on normaali ja oikea toimintatapa. Se ei ole mitään ”ohittamista”.
Ja tietenkin erityistarpeita pitää vaatia koulusta. Tuen kolmitasoinen porrasmalli on lopetettu ja kaikki lapset on ympätty samaan isoon ryhmään ja tuki tiputettu nollaan. Lapsella on kuitenkin oikeus saada tarvitsemansa tuki. Opettajan pitää vain laittaa sama viesti rehtorille eteenpäin, että tämä lapsi tarvitsee enemmän henkilökohtaista tukea ja rehtori on hyvä ja järjestä luokkaan kouluavustajia. Se, että vanhempi vaati lapselle lisätukea ei ole kritiikkiä opettajaa kohtaan, eikä kyseinen vaatimus aiheuta opettajalle tarvetta tuottaa lisätukea itse. Pyörät pyörimään ja rehtori järkätköön lisää henkilökuntaa. Opettaja voi painostaa rehtoria ja käyttää vanhemman vaatimusta keppinä rehtorin suuntaan.
Vanhemmista on tullut paljon muutakin. Vaikka he eivät saa edes vauvojaan syötettyä ja hoidettua niin vika on muissa, aina muissa. Milloin on saatu liikaa neuvoja, milloin liian vähän tai vääränlaisia. Kaikkea ja kaikkia saa arvostella paitsi näitä vanhempia. Kun heidän kersansa sitten aikanaan menevät kouluun niin sieltäkin löytyy idiootti joka ei osaa opettaa meidän herranterttua ja joka muuten saa haistatella ja näin ilmaista mielipiteensä.
Opettajana itsekin ymmärrän tuon kannan. Mutta toisaalta olen nähnyt myös opettajien väsymyksen ja tehtävät, jotka eivät liity itse opettamiseen. Ikävä kyllä nämä ovat muuttaneet opetusta suuntaan, jossa lapset jäävät oikeasti ilman heille kuuluvaa tukea ja ohjausta. Luokassa on väsynyt, ärtyisä opettaja, joka tuntee jatkuvasti riittämättömyyttä.
Kuten tuossa sanotaan, on vaikea miettiä mikä on oleellista sanomista huoltajan puolelta. Jos kuitenkaan huoltaja ei aja lapsen asiaa nykyisessä koulumaailmassa, on seurauksena pahimmillaan lapsen syrjäytyminen opinnoista myöhemmässä vaiheessa.
Itse olen huomannut sen, että yhä useammin opettaja ei pysty hyväksymään kritiikkiä, ei edes aiheesta.
Kuitenkin niitä ihania opettajia jotka panostavat opetukseen on onneksi edelleen. Se mikä heille on ollut yhteistä (näin monenkymmenen vuoden kokemuksella) on se, että opetus on ollut positiivisista ja lasta kunnioittavaa. Tällöin luokka on myös toiminut hyvin ja yhteishenki luokassa on ollut toisia arvostava ja kuunteleva. Näillä luokilla on ollut todella harvoin myöskään ongelmia liian vaativien vanhempien kanssa.
Eiköhän syy löydy siis tuolta korkeammalta taholta, joka määrittelee opettajan vaatimuksia opetuksen suhteen?