Vähentäisitkö herkkujen syömistä, jos niissä lukisi näin?

Varsinkin näin pimeään aikaan ja juhlakautena herkkuja tulee syötyä. Herkuttelu toki kuuluu elämään ja herkut mahtuvat terveelliseen ruokavalioon, mutta suunnilleen normaalipainoisena olisi silti hyvä pysyä.

Nykymaailmassa annoskoot ovat isoja ja karkkipussit valtavia. Lisäksi arkiliikunta on vähentynyt. Joitain vuosikymmeniä sitten pieni sipsipussi tai limu ostettiin jaettavaksi, ja moniin pakkoihin liikuttiin jalan tai pyörällä. Nämä muutokset ovat yksi syy siihen, että ihmiset lihovat.

Lihomista vastaan on pyritty taistelemaan esimerkiksi jo käytöstä poistetulla makeisverolla. Se todettiin kilpailua väärentäväksi, eikä se oikein tehonnutkaan.

Toinen keino on ollut merkitä pakkauksiin ravintoainesisällöt sekä kalorit. Merkintä on pakollinen lähes kaikissa tuotteissa. Tuotteen sisältämä energiamäärä kerrotaan 100 ml tai 100 g kohden. Valmistaja voi ilmoittaa myös kilokalorimäärän annosta kohden tai suhteessa vertailuarvoon, kertoo Ruokatieto.fi.

Briteissä pohditaan nyt merkintää, jossa kerrottaisiin myös se, kuinka paljon liikuntaa tuotteesta saatavan energiamäärän kuluttaminen vaatisi. Tämän ajatellaan sekä kannustavan ihmisiä syömään vähemmän epäterveellisiä ruokia että harrastamaan liikuntaa.

Suomessa on Helsingin kevyen liikenteen reittioppaassa ollut käytössä ominaisuus, joka kertoo tietyn reitin kävelyn tai pyöräilyn kuluttaman energiamäärän suklaapaloina.

Pitäiskö kaikkiin elintarvikkeisiin tai ainakin ”herkkuihin” lisätä tieto siitä, kuinka kauan keskivertoihmisen tulee liikkua, kuluttaakseen tuotteen sisältämän energiamäärän?

Tällaiset merkinnät voivat toimia siten, että ihminen pohtii tarkemmin syömänsä ruoan energiamäärää ja lisää liikuntaa. Varsinkin jos henkilö ei ole tullut ajatelleeksi omaa energiankulutustaan ja syömänsä energian määrää, merkinnät voivat olla valaisevia. Mutta ne voivat olla myös pahasta.

Laihduttamis- ja painonhallintakeskusteluissa saattaa joskus unohtua se, että ihminen tarvitsee energiaa. Sitä pitää laihduttaessakin saada riittävästi, ja on fiksumpaa rajoittaa syötyä energiamäärää kohtuudella kuin kovin rajusti.

Jos tavoitteena on pysyvä painonpudotus, ei ole järkevää kituuttaa kovin pienellä energiamäärällä ja sulkea kaikkia herkkuja pois ruokavaliosta. Kohtuus kaikessa toimii parhaiten.

Kuva Bill Craighead, ylin kuva Glen Carrie.

Merkinnät pakkauksissa voivat tehdä asiasta liian suuren peikon. Jos pientä suklaalevyä katsoessa ajattelee ainoastaan, että tämän jälkeen on pakko kävellä kaksi tuntia tai juosta tunti, jotta saan tämän poltettua, ajattelumalli ei ole kovin terveellinen. Sillä vain jatkuvasti kertyvä ylimääräinen energia lihottaa. Kaikki muu energia menee käyttöön ja tulee tarpeeseen. Toki kaikkea tarpeellista energiaa ei kannata hankkia limukoista ja suklaasta, mutta ruoan kalorit eivät ole huono vaan hyvä asia. Ja lenkille kannattaa lähteä siksi, että siitä tulee hyvä olo ja pirteä mieli, ei siksi että nyt on taas jotain ”poltettavaa”.

Kannattaa myös pitää mielessä, että ilmoitetut energiankulutusmäärät koskevat laskennallista keskiarvohenkilöä. Hyvässä kunnossa oleva pieni nainen ei kuluta tunnin juoksulenkillä kuuttasataa kilokaloria, vaan vähemmän. Toisin päin ajateltuna taas isokokoinen, huonossa kunnossa oleva ja huonolla tekniikalla juokseva mies voi kuluttaa enemmän kuin sen kuusisataa kilokaloria. Ihmisten liikkumisen taloudellisuudessa ja energiankulutuksessa on suuria eroja.

Se on ongelma myös pakkausmerkintöjen suhteen. Pakkauksissa voidaan siis käyttää ilmaisua, joka kertoo, kuinka suuri osuus vaikkapa suklaapatukan energiasta on koko päivän energiantarpeesta. Viitteenä käytetään keskivertohenkilöä, jonka kulutus on 2 000 kilokaloria. Pieni, paljon paikoillaan oleva ihminen kuluttaa todennäköisesti vähemmän. Jatkuvasti liikkeessä oleva isokokoinen ihminen taas enemmän. Lisäksi monilla päivissäkin on paljon eroa: tänään tulee maattua sohvalla, mutta koko viikonloppu menee kenties suursiivousta huhkiessa ja pitkillä lenkeillä. Kaikkea tätä pitäisi osata ajatella, jos pohtii sitä, paljonko kuluttaa.

Yksi vaikuttava tekijä ovat myös ne pakkausmerkintöjen annoskoot. Useamman sadan gramman karkkipussissa voi olla vaikkapa rapiat tuhat kilokaloria, mutta pussin kyljessä saattaa lukea että annos on 25 grammaa, ja annoksessa on kilokaloreita alle sata. Mutta käsi ylös, kuinka monelle 400 gramman karkkipussista riittää kuusitoista annosta? Kuusitoista? Kaikki eivät tietenkään niin välitä makeasta, mutta jos ostetaan karkkia nimenomaan herkuksi, kyllä sitä taitaa tavallisesti mennä enemmän kuin pari karkkia kerralla.

Mutta mitä mieltä sinä olet? Söisitkö terveellisemmin ja liikkuisitko enemmän, jos suklaapatukassa lukisi kuinka pitkä liikuntatuokio kuluttaisi sen sisältämän energian? Kannatatko tällaisia merkintöjä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.