Tunnetko äitisi? Kysy häneltä nämä kysymykset
Lapsena äiti on ihana, mutta teinistä eteenpäin mieli muuttuu. Äidin jutut eivät to-del-la-kaan kiinnosta. Myöhemmin äidistä tulee taas ihan ok tyyppi, mutta syvää keskusteluyhteyttä ei välttämättä ole. Vaikka välit äitiin olisivat hyvät ja lämpimät, ei aikuisenakaan välttämättä tule oikeasti keskusteltua hänen kanssaan. Juttelu kulkee helposti aina samoja ratoja: miten menee töissä tai harrastuksissa, ja itse ehkä ajattelee että äiti jankkaa aina samoja juttuja.
Silloin käy niin, että hyvistäkin väleistä huolimatta ei tunne äitiään lainkaan. Kun ei koskaan tule oikeasti juteltua, tai ehkä itse ei oikein kuuntele. Monesti meillä aikuisillakin lapsilla on sellainen hassu käsitys, että äideillämme ei ole ollut mitään muuta elämää kuin se, että he ovat olleet meidän äitejämme. Mutta oikeasti siellä on kokonainen elämäntarina – josta emme useinkaan tiedä muuta kuin joitain yksityiskohtia sieltä täältä.
Jonain päivänä todennäköisesti harmittaa jos huomaa, että äiti onkin melkein vieras ihminen, kun hänen kanssaan ei enää sairauden tai kuoleman takia pysty keskustelemaan. Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä enemmän alkaa kaivata tietoa omasta taustastaan ja perheensä taustasta. Siitä, mistä on tullut ja millaisia vanhempani ja isovanhempani olivat.
Siksi keskustelua äidin kanssa kannattaa virittää vielä kun se on mahdollista. Se voi tuntua hankalalta. Mitä kysyä? Enhän minä osaa kysyä mitään…
Hae ideoita keskusteluun tästä listasta, ja ehkä opit tuntemaan äitisi ihan uudella tavalla:
– Mikä on varhaisin muistosi?
– Mikä on tukalin tilanne, mihin olet joutunut?
– Millainen oli suhteesi omiin vanhempiisi?
– Mitä aina halusit, mutta et saanut?
– Onko vanhempiesi kasvatustyylissä jotain, mitä vannoit että et toista omien lapsiesi kanssa?
– Montako vakavaa rakkaussuhdetta sinulla on elämässäsi ollut?
– Millainen oli vaikein erosi?
– Miksi halusit tulla isona?
– Miten mielestäsi naisen rooli ja elämä on muuttunut sinun elinaikanasi?
– Millaista oli olla kotiäiti/ työssäkäyvä äiti silloin kun lapsesi olivat pieniä? Tekisitkö jotain toisin jos voisit?
– Milloin harrastit ensimmäisen kerran seksiä ja kenen kanssa?
– Ketkä olivat idoleitasi ja roolimallejasi nuorena? Entä nyt?
– Mikä on paras matka jolla olet ollut?
– Kuka oli paras kaverisi lapsena ja kouluaikoina? Entä nyt?
– Oletko koskaan tehnyt aborttia?
– Onko elämässäsi käännekohtaa, joka muutti sen, miten suhtaudut maailmaan?
– Oletko koskaan tehnyt mitään todella spontaania? Mitä siitä seurasi?
– Missä tilanteessa olen loukannut tai satuttanut sinua eniten tai saanut sinut turhautumaan kaikkein eniten?
– Mistä tiesit, että nyt on oikea hetki mennä naimisiin, jos menit?
– Mistä tiesit että olet valmis saamaan lapsia?
– Onko sukumme terveystiedoissa jotain, mitä minun pitäisi tietää?
– Millainen syntymäni päivä tai adoptiopäiväni oli?
– Millainen hääpäiväsi oli?
– Mikä on pahin riitasi isäni kanssa?
– Mistä kuvasta itsestäsi pidät eniten? Entä perhekuvistamme?
– Millainen ensimmäinen vuotesi äitinä oli?
– Mitä toivot lapsillesi kaikkein eniten?
– Millaista elämäsi oli minun iässäni?
– Millaiset hautajaiset haluat?
– Millaista oli kun kävit koulua? Mistä olit epävarma silloin?
– Onko sinulla jotain terveysongelmia, mistä et ole kertonut minulle?
– Millainen olisi mielestäsi paras mahdollinen päivä? Kuvaile!
– Mikä on sinulle tärkein musiikkikappale tai levy?
– Vastaako nykyinen elämäsi sitä, mitä kuvittelit sen olevan?
– Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi? Kaksikymppiselle? Kolmikymppiselle? Nelikymppiselle?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olin 21 vuotias, kun äitini kuoli. Kun sitten hänen elämänsä, ja yleensä hänen elämänsä aikakausi alkoi kiinnostaa, ei ollut enää häntä, jolta voisi kysyä. Se tuntui todella surulliselta. Löysin äidin vanhat almanakat, joiden marginaaleihin hän oli kirjoittanut tapahtumia ja säähuomioita.
Niinpä sitten kirjoitin itse oman elämäkertani. Sitä varten kaivoin esiin kaiken mahdollisen myös vanhempieni ja heidän vanhempiensa elämästä. Vanhempien sisarusteni, tätini ja serkkuni muistivat jotain, kirkonkirjat ja arkistot kertoivat lisää. Luin jostain, että tunteakseen itsensä, on tunnettava myös isovanhempiensa elämä.
Tein elämäkertani hyvin rehellisesti, opin paljon suvustani ja itsestäni. Kirjasta tuli lopulta 300 sivuinen, tein sitä kolme vuotta. Kirjoitin siihen myös suvun raskaan salaisuuden. Tein kirjan lapsiani ja lapsenlapsiani varten. Suosittelen, eläkkeellä on aikaa, eikä kiirettä ole.
Äidilläni on narsistinen persoonallisuushäiriö ja hän on tehnyt elämästäni tuskallista ja häpeällistä vuosikymmenien ajan. En tule antamaan hänelle sitä huomiota enää että kyselisin yhtään mitään. Teen vieläkin työtä sen eteen että pääsen hänen manipuloinnistaan irti ja olen kohta 50 – vuotias. Kaikki äidit eivät ole rakastavia vanhempia.
Minä en kyllä haluaisi tietää äitini seksielämästä ja aborteista. Toki mikäli jälkimmäisestä halusisi puhua niin sitten olisi ok, mutta en kyllä kysyisi että onko tehnyt. Muusta olemmekin keskustelleet jo vuosia sitten.
Ei hitto!
En halua tuollaista tenttiä. Uskon lasteni tietävän oleelliset asiat. Jopa sen, minne haluan tuhkani siroteltavan.
En todellakaan halua puhua seksoduhteistsni ennen isäänsä. Eron jälkeen olen myös pitänyt tietyt asiat yksityisenä.
En kysele heidän seksijuttujaan, älkööt hekään minun!
Onpa ihanaa huomata että kaikesta tästä olemme äitini kanssa keskustelleet tavalla tai toisella! Ja luulenpa että omatkin tyttäreni tietävät suurimman osan näistä asioista minusta. Äitini n.90v, lapseni 30-40v.
Mitä ? Mä en todellakaan halua tietää noita asioita äidistäni, enkä usko että tytärtäni tai poikaani kiinnostaisi tietää minun seksielämästäni ennen heitä ?!
Muut asiat ollaankin juteltu jo, kyllä he tietävät millaiset hautajaiset haluan ja mistä testamentti löytyy ja mitä se sisältää.
Olen kertonut millaista nuoruuteni oli, verraten nykypäivään. Ja lapseni kertovat minulle omasta elämästään juuri sen verran kun kokevat tarpeelliseksi. Siihen riittää minulta ”Onko kaikki hyvin?” ja ” Miten menee?” – kysymykset. Olemme avoimesti puhuva tiivis jengi.
Mä olen aina heidän tukena ja turvana, mutta nimenomaan heidän äitinä. Minua ei kutsuta etunimellä, lapset sanovat ”äiti”, kun heillä on asiaa minulle.
Osa kysymyksistä on tosi hyviä, mutta osa aivan liian intiimejä äidiltä kysyttäväksi. Parhaalta ystävältä tai omalta siskolta voisi sen sijaan kysyä ja ehkä puolisolta osan.
Oma äitini kuoli nuorena, itse olin vauvan äiti. Kiireistä elämää viettänyt äiti ei isoäidin roolistaan pitänyt ja koitinkin pysyä poissa tieltä. Jäi paljon mietittävää, vuosikymmeniksi.
Pitikö äiti lopulta minustakaan, miksi seuramme ei kelvannut, olisinko voinut äitiäni ymmärtää, jos olisi puhuttu. Olisiko itsetuntoni hiukan paremmissa kantimissa, jos olisin saanut ymmärtää.
Myös me äidit ja isoäidit voisimme olla tyttärillemme ”totta”, eläviä aitoja ihmisiä ja päästää heidät lähellemme.
Äidit, välittäkää aidosti lapsistanne!
Voi että, tämä on niin totta. Kysykää asioita äidiltä vielä kun voitte. Oma äitini sai aivoinfarktin ja afasian. Ei voida jutella enää. Joitakin näitä listan kysymyksiä voisin esittää äidilleni. Ja muutenkin antaa hänen kertoa mm. lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ne todella kiinnostivat vasta kun itsellänikin oli lapsia ja mietin oman äitini kohtaloa. Samoin isältä olisi voinut kysyä monenlaista mutta ei enää voi.
”Millaiset hautajaiset haluat?”
Jotenkin tämä pisti nauramaan noitten muitten seassa. Jos joku aikoo tätä listaa tai osaa siitä noudattaa niin älkää ainakaan tolla aloittako.
Minulla on hyvät välit tyttäreen ja poikaan. Mutta en todellakaan halua kysymyksiä ekoista seksikerroista, abortista jne. En todellakaan! Enkä voisi kuvitellakaan kysyväni lapsilta samaa. Abortin tietäisin. Mutta ekat kerrat ja muut saa kertoa, jos haluaa. En kysele.
Samoin terveydentilani ja osa menneisyyttä on sellaisia, jotka ovat yksityisiä.
Mitä hittoa lapset tekevät kuolemani jälkeen tiedolla, että äitin eka kerta oli paven kanssa? Sitten oli jomppa ja tomppa.
En ole oikein ikinä ymmärtänyt kuinka joillakin voi äiti olla tyyliin niinku ystävä. Koen olevani äitin kanssa läheinen mutta ei äitille kyllä kaikkea kerrota eikä äiti välttämättä ole se joka tukee eniten vaikeuksissa. Toki nyt äitinä toivon että oma tyttöni ja muutkin lapseni olisivat minulle rehellisiä ja uskaltaisivat puhua jos on huolta ja murhetta. Ehkä nykyään on erilainen suhde äiteillä ja lapsilla kuin ennen. Äitin rooli ei enää ole vain komentaa ja kehoittaa suorittamaan elämää.
On totta, että äidin näkee usein vain äitinään, ei yksilönä, jolla on oma elämä. Se on sääli. Kannattaa tosiaan tutustua äitiinsä, ennen kuin on liian myöhäistä.