Huono Äiti sai avautumisen:

”Minulla on itseäni yhdeksän vuotta nuorempi siskopuoli. Aikoinaan, kun olin itse noin 10-vuotias, kotonamme asuva isäpuoleni veli käytti meitä hyväkseen. Kosketteli sopimattomasti. Tilannetta kesti muutaman vuoden, ennen kuin asia tuli muiden aikuisten tietoon. Tästä ajasta on nyt kolmisenkymmentä vuotta.

Siivotessani löysin asiaa koskevia papereita, joissa mainitaan myös pikkusiskooni kohdistuneita tekoja. Pikkusiskoni ei näitä muista, eikä tiedä. Tekijä on hänen kumminsa, joka on auttanut pikkusiskoani elämän varrella paljon rahallisesti ja muutenkin. Minun elämään tekijä ei ole muuten liittynyt tapauksen jälkeen, paitsi joillakin yhteisillä synttäreillä. Nyt kun löysin paperit, aloin miettiä teenkö väärin, kun en ole kertonut asiasta pikkusiskolleni? Jos kerron, henkilö, jota hän pitää nyt hyvänä ja auttavaisena, saattaakin muuttua ”pahaksi”. Miten te muut toimisitte?”

Nimim. Sisko

Hyvä avautuja, vahva suositus, että otat yhteyttä esimerkiksi Kriisikeskus Tukinaiseen ja kysyt neuvoa tilanteeseen sen asiantuntijoilta. Täältä lisätiedot. 

JOS LUET TÄTÄ JA OLET KOHDANNUT SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA ALLE KUUKAUSI SITTEN JA OLET YLI 16-VUOTIAS, APUA SAAT TÄÄLTÄ

JOS OLET NUORI TAI LAPSI JA EPÄILET KOHDANNEESI SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA, VOIT PUHUA ESIMERKIKSI MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON AUTTAJILLE

RIKOSUHRIPÄIVYSTYKSEN SIVUT OVAT TÄSSÄ

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

20 vastausta artikkeliin “Teenkö väärin, kun en kerro pikkusiskolle, että häntä on seksuaalisesti hyväksikäytetty?”

  • Manaajan tarpeessa sanoo:

    Tämä on sinänsä hankala aihe, koska ainakin omalla kohdallani oli niin että kroppa muisti, mieli ei. Meidän aivot haluaa suojella meitä joiltain asioilta, näin tämä mun kohdallani ainakin selittyy. Hypnoosin avulla terapiassa yhtäkkiä mulla avautui jokin ihme lokero päässä, sellaista mustaa pahanhajuista liejua täynnä, että välillä toivoin etten olisi sitä saanut auki. Nyt olen kuitenkin päässyt työstämään asioita ja esimerkiksi ”selittämättömän” seksuaaliset lukot on myös auenneet. On löytynyt selitys sille miksi en pystynyt joihinkin asioihin, miksi jostain tuli selkeitä traumafläsäreitä ja totaalisia ”shutdown”-tilanteita vaikka ”ei ollut mitään syytä”.

    En tiedä. Hankala asia kaiken kaikkiaan.

  • Sunflower sanoo:

    Arvostaisin itse avoimuutta. Jos suvussanne on tapana lakaista maton alle vaikeat tunteet ja olla puhumatta asioista, niin tiedon vastaanotto voi vaatia aikansa. Olette kokeneet ikäviä asioita, mielestäni suojelet itseäsi ja siskopuoltasi kertomalla asiasta, saat siinä mahdollisesti parasta vertaistukea myös itsellesi. Olen pahoillani puolestasi, että on pitänyt kohdata hyväksikäyttäjä jossain juhlissa yms eikä asiasta tietävät ole vetäneet rajoja. Minusta mikään veriside/kummina olo ei velvoita, että pitää olla väleissä jos on tuollaista mennyt tekemään. Mukavaa syksyä sinulle ja siskopuolellesi!

  • Embbu sanoo:

    Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiaana. Kukaan ei kertonut minulle, että näin oli tapahtunut, siitä huolimatta että aloin kärsimään oireista (yölliset kauhukohtaukset, ahdistus, masentuneisuus, hyperseksuaalisuus) ja kärsin niistä aikuisuuteen asti (ja edelleen). Sain tietää vahingossa 25-vuotiaana.
    Tapahtunut ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä olin tunnistanut oireita ja epäillyt että minua oli käytetty hyväksi niiden, sekä painajaisten perusteella, jossa hyväksikäyttötilanne toistui uudestaan ja uudestaan.
    Sain lopulta tietää, että koko perheeni tiesi, mitä minulle oli tapahtunut. Tämä selitti tunnetta, joka oli seurannut minua koko elämäni. Että kaikki ympärilläni tiesivät jotain, mitä minä en tiennyt.

    Loppujen lopuksi, olisin mieluummin saanut kuulla tästä ennemmin, pikemminkin kuin myöhemmin vahingossa. Olisin voinut hakea apua. Olisin ymmärtänyt miksi puolisoni kosketus tuntuu pahalta, ja miksi kehoni kuvottaa minua ja tuntuu likaiselta.

  • Hullua sanoo:

    Minua ihmetyttää se, jos asia on tullut muiden aikuisten tietoon, että henkilöä ei ole poistettu lapsen elämästä. On vissiin edelleen saanut olla kummina hänelle ja elämässä mukana. Kuka aikuinen sallii tämän? Itseä kuvottaisi syvästi, jos tällaisen ihmisen kanssa pitäisi olla enää hetkeäkään tekemisissä. Kuten kommenteista kävi jo ilmi, kuinka voi käydä, jos pikkusiskon omat lapset menisivät joskus hyväksikäyttäjälle hoitoon? Asia tulee varmasti olemaan kipeä paikka ja kriisi varmasti tulee KUN pikkusiskolle kerrotaan, mutta stoppi on laitettava hyväksikäyttäjän suojelulle!

  • Etiäinen sanoo:

    Mikäli siskosi saa joskus oman tytön, hän pystyisi suojella tätä pahalta kummiltaan, eikä esimerkiksi antaa lastaansa hoitoon hänelle. 🙏

    Itselläni on muistoja 1-vuotiaana, joten ei voi tietää kuka muistaa ja mitä. Sen tiedän että oman lapseni syntymän jälkeen omat muistoni varhaislapsuudesta pompsahteli esiin tuon tuostakin.

  • Sartsa sanoo:

    On velvollisuutesi kertoa.

  • J sanoo:

    Teet väärin. Tuollaiset voi tulla esiin muistoina joskus ja loukkaantuu varmasti niille ketkä tienneet mutta ei kertoneet. Kuten joku sanoikin, voi tulla muistot pintaan esim silloin kun saa oman lapsen. Aika raju paikka silloin käsitellä oma vanhemmuus ja lapsuusajan hyväksikäyttö.

  • minuaeipuolustettu sanoo:

    Kerro ihmeessä! Pikkusiskolla voi olla aavistuksia/tunne jostakin möykystä, jota ei osaa nimeä. Et voi tietää, muistaako pikkusisko (ellei sitten ole ollut alle kolme) vai onko vain kätkenyt kaiken sisäänsä. Kerro ihmeessä, hänellä on OIKEUS tietää häneen kohdistetusta rikoksesta. Itseni kanssa ei käsitelty kokemaani vääryyttä, kun oletettiin, että en muista. Aikuisena itse avauduin asiasta ja koin oloni petetyksi, kun vihdoin kerroin tapahtumista.

  • Niin tiedän... sanoo:

    Kerro. Vaikka hän ei täysin asiaa muista, on se alitsjunnassa kiitenkin olemassa. Sen vaikutuksia ei koskaan tiedä. Ota ensin yhteyttä johonkin ammattilaiseen ja pyydä neuvoa. Saat sieltä itsellesikin apua. Uhreja olette molemmat.
    On teillä tuossa setvimistä. Voimia kummallekin.

  • Ninni sanoo:

    Entä jos siskosi saa lapsia ja päästää tekijän viettämään aikaa lastensa kanssa? Entä jos sama toistuu silloinkin, koska kukaan ei ole kertonut siskollesi eikä hän osaa epäillä tekijää?

  • Credo sanoo:

    Kun luulet, että suojelet siskoa, suojelet enemmän tuota miestä. Hyväksikäyttäjää. Rikollista. Älä enää.

  • Vaikea aihe sanoo:

    Näähän voi nousta alitajunnasta yllättäenkin, esim. omien lasten syntymän myötä. Se on aika kamala hetki alkaa prosessoimaan niin järkyttäviä asioita. Minusta olis hirvittävän tärkeää nostaa asia esille, niin kamalaa kun se onkin, että voi alkaa työstämään niitä jonkun kanssa nyt. Kaikkien läheisten olis muutenkin tärkeä tietää, että tämä ihminen ei ole turvallinen, eikä lapsia voi jättää hänen seuraansa hetkeksikään.

  • Alitajuinen pelkuri sanoo:

    Asia koskettaa minua siinä mielessä, että itse toivoisin todella että joku kertoisi minulle. Itse olen kerran saanut ahdistavassa tilanteessa takauman, jossa muistin erään traumaattisen tapahtuman. En itse tapahtumaa, mutta sen äänen jolla minulle puhuttiin ja mitä sanottiin. Mitään muuta en muistanut. Ja aavistuksen siitä kuka tämä henkilö oli. En ymmärrä vielä tänäkään päivänä missä tämä olisi tapahtunut ja miksi tämä henkilö olisi ollut lapsuudessa elämässäni jossakin vaiheessa. Enkä oikeastaan vieläkään tiedä edes varmaksi tapahtuiko sitten kuitenkaan mitään. Tiedän kuitenkin että minulla on koko elämäni ollut tietyissä elämäntilanteissa, jotka ovat liittyneet isoihin muutoksiin ja riskin ottamiseen isoja ongelmia joilla on ollut suuri negatiivinen vaikutus elämääni. Haluaisin selvittää perinpohjaisesti mitä on tapahtunut/onko tapahtunut/ja jos on miksi siitä ei ole koskaan puhuttu/vai tietääkö esim.vamhempani edes koko asiaa. Jostain syystä en ole vieläkään saanut kysyttyä asiasta mitään, koska osittain tuntuu että ehkä kokoasia on ollut omaa kuvitelmaa ei vaan, koska mitään varsinaista muistoa minulla ei ole mistään tapahtumasta. Vain tämä takauman miesäänestå ja hänen sanoistaan, jotka oli sopimattomia.
    Minulla on vain vahva tunne, että olen aina paennut elämässäni tietyissä tilanteissa, ja se ei todellakaan ole kannattanut ja isoja positiivisia asioita on mennyt ihan hukkaan, koska minulle iskee tietyissä yllättävissä tilanteissa ”pakene” ajatus alintajuntaan. Tästä syystä olen kuitenkin aina epäillyt että tapahtumassa on jokin totuuden siemen koska minulla on myös käsittämättömän paljon alitajuntaista selviytymistä tilanteista jotka ei todellakaan vaadi mitään selviytymistä vaan asennetta ja toimintaa. Turhia pelkotiloja.
    Joten tällainen trauma, voi vaikuttaa koko ihmisen loppuelämän hänen edes sitä tajuamatta. Itse olen joutunut tekemään todella paljon analyysia tavoistani toimia ja että mistä se johtuu. Enää on jäljellä ottaa asia esille niiden kanssa jotka voivat auttaa selventämään tilannetta, mutta se on jotenkin osoittautunut todella vaikeaksi.

  • Nimetön sanoo:

    Voi olla, että siskosi ei ole valmis ottamaan tietoa vastaan. Onneksi sinulla on esittää todisteet papereista. Varaudu silti, että hän torjuu asian. Anna aikaa sulatella.

    Kyllähän tuo kertoa pitää. Joku tuossa jo ehdotti ammattiapua tueksi. Se on hyvä idea. .Muista myös varautua siihen, että tapaus nousee sinullakin kipuna pintaan, joten sinä et voi olla tilanteessa yksin. Prosessi vie aikaa. Koita olla triggeröitymättä siskosi seurassa, vaikka mitä tulisi. Pura itse tapahtuma jonkun ammattilaisen kanssa.
    Voimia!

  • Mummeli sanoo:

    Tällainen on tuttavapiirissä. Alkoi näkemään 40 vuotiaana kummallisia unia. Kun kertoi niistä äidilleen niin selvisi hyväksikäytön yritys. Jonkinlainen kriisi siitä tuli, mutta asialle ei voinut enää mitään koska asianomainen oli jo kuollut.

  • Ei yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua sanoo:

    Vaikka siskosi ei tätä kokemusta tietoisesti muistaisi, voi kokemus elää hänellä muuten tavassa kokea tai reagoida tilanteissa. Niin kamala asia, kun tällainen on saada tietää, voi hän tätä kautta saada kuitenkin ymmärrystä ja selitystä jollekin, mitä aiemmin ihmetellyt. Hänet tuntevana sinä ehkä pystyt arvioimaan, voiko siskollasi jotain tällaisia asioita olla, joiden taustalla tämä kokemus voi elää.

  • SuviTuulikki sanoo:

    Erityisesti, jos he ovat edelleen tekemisissä ja sisarellasi on tekijästä tuollainen hyvä käsitys, kertoisin ehdottomasti.
    Sisaresi käsitys tekijästä perustuu nyt valheellisuuteen.
    Samoin tuo, että sinä olet tiennyt asiasta, mutta et ole hänelle kertonut, on aika ikävä juttu jos/kun tulee esille joskus.
    Vaikka sisaresi ei asiaa muistakaan, niin se ei saa asiaa tekemättömäksi ja sillä voi silti olla vaikutuksia, jotka sisaresi ymmärtää vasta kun tietää mitä on tapahtunut.

  • Taimi sanoo:

    Asia tulee joka tapauksessa joskus ilmi. Mitä myöhemmin, sen vaikeampaa. Erityisesti se että sinä olet tiennyt mutta et ole kertonut, voi aiheuttaa katkeruutta ja vaikeuttaa teidän kahden välejä. Siksi kehoittaisin kertomasn. Mutta miten? Siihen pyydä apua ammattiauttajilta.

  • Mihin seepra raidoistaan..? sanoo:

    Saattaisi tämän henkilön auttavaisuus näkyä siskolle ihan uudessa valossa, liekö syyllisyydentuntoa ollut niin antelias..? Tämä asia tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun sukuun alkaa syntyä uusi aalto vauvoja.

  • Jaa a sanoo:

    Miltä itsestäsi tuntuisi tietää, että joku ihminen, jota pidät hyvänä ja läheisenä, onkin todellisuudessa käyttänyt sinua lapsena hyväksi ja todennäköisesti saattaa tehdä sitä tälläkin hetkellä jollekin toiselle? Itse haluaisin tietää. En tiedä mitä sillä tiedolla tekisin, varmaan kysyisin tältä henkilöltä asiasta suoraan, mutta en haluaisi elää pimennossa. Toki jos kyseinen henkilö ei olisi kovin aktiivisesti hänen elämässään mukana, niin sitten en tiedä kumpi olisi parempi.