Tavoitteena unelmaelämä – lapsilleni

”Lähiesihenkilöni kutsuu minua kympin tytöksi. Olen tosin jo neljänkymmenen, mutta tiedän, mitä hän sillä tarkoittaa. Kun hän sanoo minua kympin tytöksi, hän sanoo sen empatialla. Tarkoitus on muistuttaa, että riitän, vaikken pyri täydellisyyteen.

Lapsuudestani puuttui henkilö, joka olisi ohjannut ja kannustanut. Liian monta kertaa luovutin, koska ajattelin, etten ole riittävän hyvä. Lintsasin koulusta ja lopetin harrastukset, ja se oli aina ihan ok. Minulle se oli vahvistus, että olin oikeassa. Häpeä oli perheessäni kasvatuskeino.

Vasta kaksikymppisenä opiskelijana havahduin siihen, etten olekaan muita tyhmempi. Siitä alkoi taisteluni kohti haaveitani, joista suurin on ollut riuhtaista itseni irti lapsuuden perheeni tavoista, joiden mukaan tunteista ja asioista ei puhuta – en halua olla näkymätön tai esittää, että kaikki on hyvin, jos ei ole.

Olen päässyt urallani eteenpäin, minulla on ihanat lapset ja selkeitä tavoitteita tulevaisuudelleni. En ole oikeasti kympin tyttö, mutta syntini on pyrkiä tekemään täydellinen suoritus.

Merkittävin ilon aiheeni tähän astisessa elämässäni on kuitenkin se, mitä muutoksia olen omien lasteni vuoksi kyennyt itsessäni tekemään. Kyyneleet valuvat usein silmiini onnen tunteen vallatessa minut, kun lapseni tekevät asioita intohimolla ja heittäytyvät. He epäonnistuvat ja yrittävät uudelleen. He osaavat kertoa, missä kouluaineissa ovat hyviä ja mistä asioista pitävät. He näkevät enemmän vaivaa, kun jokin oppiaine on vaikea. Ei ole tyhmiä ja viisaita, vaan helpompia ja vaikeampia asioita. Monen voi olla vaikea uskoa, etteivät nämä asiat ole kaikille itsestäänselvyys. Ne ovat kuitenkin merkittävä osa hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme.

Joudun tasapainoilemaan edelleen usein sen kanssa, etten painosta lapsia liikaa – milloin saa luovuttaa? Minulla kun ei ole kokemusta, mikä on sopiva määrä. Sen sijaan kuuntelen. Kannustan ja taas kuuntelen. Opettelen itsekin.

Menneisyydestä raahautuu mukanamme taakkoja. Omaksi vahvuudeksi sanoisin, että uskallan katsoa peiliin ja hyväksyn sen, etten ole täydellinen. Omat lukkoni, pelkoni ja epäonnistumiseni kulkevat mukanani, ja vaikka on raskasta varoa niitä jatkuvasti, teen kaikkeni, etten siirtäisi niitä eteenpäin. Etsin päivästä, itsestäni ja ihmisistä ympärilläni hyvää. Uskon ja luotan aina uudelleen.

Lapseni saavat sen pohjan unelmilleen, josta itse olisin lapsena haaveillut, jos olisin siitä tiennyt.”

Nimim. Onnelliseksi oppinut

Tämä on yksi Huonon Äidin positiivisten tekstien kirjoituskilpailuun lähetetyistä kirjoituksista. Mikä kirjoituskilpailun teksteistä ansaitsee sinun mielestäsi voiton? Äänestä voittajaa ja olet mukana Huono Äiti -tuotepaketin arvonnassa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.