”Joulussa on taikaa. Olen ilokseni saanut sen nähdä ja kokea. Olen nähnyt taikaa siinä, että ihmiset pysähtyvät kiireidensä ja murheidensakin keskellä ajattelemaan toisia. Antamaan ajatuksen myös heille, jotka arjessa on tullut ehkä muutoin ohitettua.

Kaikilla ei asiat elämässä ole menneet, kuten toivoisi. On olemassa heitä, joilla ei ole omaa kotia. Joilla jalkoja todella paleltaa talven pakkasissa. On olemassa heitä, joilla ei joka päivä ole lämmintä ruokaa pöydässään. On olemassa heitä, joilta sairaus vie voimat, toimintakyvyn tai ajaa taloudelliseen ahdinkoon. On olemassa heitä, joille tänä vuonna ei joulu saavu kotiin tai se tuo mukanaan vain surua ja epäoikeudenmukaisuutta.

On olemassa heitä, joista moni vain ajattelee, että syy ahdinkoon on omassa käytöksessä tai itse tehdyissä virheissä. On olemassa heitä, joiden ohi vain kuljetaan kerta toisensa jälkeen. Mutta jokaisella ihmisellä on oikeus jouluun. On oikeus iloon ja on oikeus lämpöön. Usein ei ymmärretäkään, että ehkä juuri nämä ihmiset sen erityisesti ansaitsisivat. Ei tunneta, ei haluta nähdä, ei uskalleta kohdata. Ei katsota mielikuvan läpi todellista ihmistä.

Mutta sitten on heitä, jotka avaavat silmänsä ja avaavat sydämensä. Heitä, joilla herää halu auttaa, ilahduttaa. Jotkut heistä saattavat muistaa saaneensa joskus itse apua elämän synkimmällä hetkellä tai muistavat, kuinka eivät apua saaneet ja siksi haluavat antaa sitä toisille. Joulun taika saa sydämet liikkeelle.

Kuva Roberto Nickson. Ylin kuva Aaron Burden.

Kerään joulun alla lahjoituksia ajatuksena muistaa heitä, joilla ei kaikki ole mennyt toivotulla tavalla. Pienikin apu tai muistaminen saattaa edes hetkeksi poistaa toiselta synkät pilvet mielen taivaalta tai saada tuntemaan, että joku ehkä sittenkin välittää. Kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleet ovat valuneet omilla poskillanikin tällaisella hetkellä. Olen itse saanut kokea antamisen ilon, mutta myös minua on muistettu, kun elämä on tallonut alleen kerta toisensa jälkeen.

On ollut ilahduttavaa nähdä kuinka paljon ihmisiltä löytyy joulumieltä ja kuinka iloisia he itse ovat päästessään ilahduttamaan toisia. Ja se ilo ja into on sanoin kuvaamattoman suurta, mikä syntyy, kun saan kääriä jonkun lahjoittaman muistamisen joulupakettiin ja toimittaa eteenpäin samalla miettien, kuinka se ilahduttaa saajaansa. Tuolloin tunnen joulun taian syvällä sydämessäni asti.

Lahjan antaja voi tehdä isomman taian kuin ehkä usein uskookaan. Taian hänelle, joka ehkä aukaisee lahjan perheensä kanssa sen joulun keskellä, millaisen tänä vuonna sai perheelleen järjestettyä. Tai jolle se on ehkä ainut lahja tänä jouluna. Joka ehkä avaa sen yksinäisyydessään. Tai sitten kaveriporukassaan ratkenneena juomaan. Mutta juuri tämä lahja voi olla se, mikä tekeekin sen joulun, mitä muuten ei olisi tänäkään vuonna hänelle tullut. Siinä minä näen joulun taikaa. Silmäni kostuvat kiitollisuuden kyynelistä, että löytyy paljon ihmisiä, ketkä pysähtyvät ajattelemaan ja auttamaan toisia ja että saan itse olla mukana toteuttamassa näitä joulun pieniä, mutta ihania ja usein ehkä merkityksellisiäkin taikoja.”

Nimim. Joulun taikoja

Tämä on yksi Huonon Äidin positiivisten tekstien kirjoituskilpailuun lähetetyistä kirjoituksista. Mikä kirjoituskilpailun teksteistä ansaitsee sinun mielestäsi voiton? Äänestä voittajaa ja olet mukana Huono Äiti -tuotepaketin arvonnassa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia