Ihonhoidon hienouksista voi jättää monta vaihetta pois ja silti omata hemaisevan hipiän. On kuitenkin yksi tuote, jota kannattaa käyttää jo siksi, että saa kaiken irti muista hoitotuotteista.

Mistäs muusta sitä kiireinen mutsi nipistäis kuin omasta ajasta ja kauneudenhoidosta. Vauva-aikana puhdistusrutiini on monella satunnainen suihkussa viruttelu. Ihonhoidon hifistelyvaiheet kuten kuorinnat, seerumit ja naamiot jäävät monella pidemmällekin tauolle.

Jos kuitenkin putsaa kasvonsa jollain tuotteella, on sitä seuraava vaihe aika tärkeä, eikä hifistelyä laisinkaan. Nyt käsi ylös, kuka lintsaa kasvoveden käytöstä?

dsc00835-5

Kasvoveden käyttö kannattaa monesta syystä

Ei oikeastaan ole hyviä syitä skipata tätä vaihetta. Kelpoja kasvovesiä saa tosi edulliseenkin hintaan, ja kasvojen ja kaulan pyyhkäisemiseen vanutupolla kuluu suunnilleen sama aika kuin pikakahvin sekoittamiseen. Suihkutettava tuote ei vie niinkään kauaa ja piristää kivasti pitkin päivää.

Moni käyttää kasvovettä putsauksen viimeistelyyn. Sillä poistetaan vikat lian- tai meikinrippeet iholta tai sen avulla tarkistetaan, jäikö niitä jämiä. Se ei ole kasvoveden pääfunktio. Jos vanuun jää meikkiä, on puhdistusaine liian heppoinen, sitä ei ole pyöritelty lärvillä riittävän kauan tai käytetty tarpeeksi runsaasti. Esimerkiksi kestomeikkivoiteen tehokkaaseen poistoon tarvitaan kunnon meikinpuhdistusaine, öljy tai kaksoispuhdistus. Toki meikittömän ihon aamuputsaukseen kasvovesi käy hyvin.

dsc00843-4

Jos vanu näyttää tältä kasvovedellä pyyhkäisyn jälkeen, laita putsari vaihtoon, sillä se ei ole tarpeeksi tehokasta käyttämääsi meikkiin nähden. Muista myös turauttaa tarpeeksi (pähkinän kokoinen määrä) puhdistusainetta ja hieroa sitä iholla pari minuuttia.

Kasvoveden päätarkoitus on auttaa ihoa palautumaan (erityisesti vaahtoavan) puhdistusaineen ja veden ihoa kuormittavalta vaikutukselta nopeammin. Hanaveden emäksisöivä vaikutus ihon pH-tasapainoon altistaa tulehduksille, kuivumiselle ja muille ihon epätasapainotiloille. Kasvoveden tärkein tehtävä onkin palauttaa normaali pH eli 5,5. Sen käytön jälkeen iho on pehmeämpi ja vastaanottavaisempi hörppäämään hoitovoiteet kunnolla. Mieti kuivaa multakokkaretta, siihen on vaikea saada vettä imeytymään ennen kuin pinta on kunnolla kostea.

Kasvovesiä on nykyään joka lähtöön ja niillä on erilaisia lisäfunktioita kuten tehokosteutus, rauhoittaminen, huokosten syväpuhdistus ja supistaminen, talintuotannon tasapainotus tai anti-age-ominaisuudet.

dsc00838-4

Clinique Mild Clarifying Lotion on oikea kulttivesi, joka kuorii kevyesti ja kirkastaa ihon. Lacto Linen alkoholittomassa kasvovedessä on alle viidellä eurolla hulvaton hinta-laatusuhde. Ahava Time to Clear kosteuttaa todella  tehokkaasti. Essen suihkutettavassa luomulaatuisessa Toner plussassa on hoitavia prebiootteja. Medik8 Pore Refining Toner hoitaa laajentuneita huokosia ja sisältää superainetta niasiinia. Mia Höytö Säihke on ihoa pehmentävä kotimainen luomuvesi.

Oikeanlaista kasvovettä käyttämällä saattaa saada hyviä tuloksia esimerkiksi seuraaviin ihon kenkkuiluihin: pintakuivuus ja karheus, kuivuusjuonteet, mustapäät, ihon harmaus ja sekaihon yltiöpäinen sekoilu kuivuuden ja rasvaisuuden välimaastossa.

Pikku vinkkejä sopivan kasvoveden valintaan:

– Kuiva- ja herkkäihoisen tulisi välttää alkoholia sisältäviä lärvilitkuja. Hanki kosteutta sitovia aineita sisältävä tuote, josta löytyy vaikkapa aloe veraa, maitohappoa, allantoiinia tai hyaluronihappoa.

– Näppyjä ja mustapäitä häätävä voi turvautua salisyylihappoa eli BHA tai betahydroksihappoa sisältävään puteliin.

– Kirkastusta kaipaavan kannattaa sijoittaa AHA-happoja (eli alfahydroksihappoja kuten glykoli,- maito- ja omenahappoa) tai C-vitamiinia sisältäviin tuotteisiin.

– Ryppytaisteluun sopivat esimerkiksi koentsyymi Q10, erilaiset aminohapoista muodostuvat peptidit sekä antioksidantit kuten C- ja E-vitamiini.

– Kaikille sopivia, kivoja ainesosia ovat ruusu- ja kurkkuvesi, taikapähkinä eli hamamelis sekä oma suosikkini niasiini eli niacinamide (B3-vitamiini tai nikotiinihappo, ei liity tupakkaan). Tätä mielenkiintoista ja todella toimivaa ainesosaa alkaa näkyä enemmän ja enemmän ihonhoitotuotteissa. Sen erikoiskykyihin kuuluvat ihon ja aknen rauhoittaminen, ihon värin tasoitus, kosteutus, kiinteytys ja joissain tapauksissa jopa ihohuokosten pienennys.

– Jos halajat todella tehokasta tuotetta, tsekkaa että aktiiviaine/aktiiviaineet ovat inci-listan alkupäässä. Määristä tai voimakkuuksista ei toki silti voi tietää, ellei niitä pakkauksessa erikseen mainita.

Otapa se kasvovesi käyttöön, niin kosteusvoidekin imeytyy ihoon eikä haihdu taivaan tuuliin.

Osa tuotteista saatu pr-näytteinä. Maahantuoja ei sponsoroi tätä kirjoitusta.

Testaaja ja kuvat: Satu/Huonon Äidin toimitus

PS. Jos aika on kortilla, putsaa naama pyyhkeellä.

PPS. Ihoon saa kosteutta ja joustavuutta myös syömällä.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia