Pesetkö sinä myös teinin kumppanin pyykit?
Kun nuori lähestyy aikuisuutta, mutta ei kuitenkaan vielä ole lentänyt pesästä, ja löytänyt itselleen kaverin, jonka kanssa ollaan täysin erottamattomia ja yhdessä tietysti yötä päivää, pitääkö vanhemman siivota myös kotona majailevien nuorten tyttö- ja poikaystävien sotkut? Tätä miettii eräs avautuja, nimimerkillä Maassa maan tavalla?:
”Ihmeissäni pohdin pitääkö minun pestä myös teinin poikakaverin pyykit? Tilanne on tämä: sen lisäksi, että teinin huone lainehtii kaiken näköisiä pyykkejä ja roinaa, ja nenäliinoja, ja latureita, ja likaisia lautasia ja puoliksi syötyjä suklaapatukoita, ja välillä myös jotain tölkkejä energiajuomista siiderisellaisiin (koska vaikka ollaan teinejä niin ollaan jo täysi-ikäisiä), lojuu huoneessa myös teinin poikaystävän käytetyt verkkarit, puserot ja kalsarit.
Poikaystävä itse liihottelee pyyhkeissään ympäri kämpää, kuin kotonaan. Tyhjentää niin jääkaapin kuin juuri keitetyn kahvipannunkin, ja tietysti sen kahvia varten varatun pullalautasen. Astiat jätetään juuri siihen mihin omakin nuori jättää: äidin siivottavaksi, ja pyykkiä pestäessä poikaystävän kamppeita tuntuu olevan jo enemmän kuin sen oman nuoren vaatteita.
Eli, miten asetetaan rajat uusille perheenjäsenille, pestäänkö mukisematta myös kumppanien likaiset kalsarit ja ollaan onnellisia siitä että lapset viihtyvät kotonaan, vai pitääkö kaikkien katon alla majailevien, vaikka kuinka osa-aikaisesti, osallistua kodin ylläpitoon? Vaikka imuroimalla silloin tällöin, viikkaamalla niitä puhtaaksi asti pestyjä pyykkejä tai edes laittamalla ne omat astiat tiskikoneeseen, mieluiten huuhdeltuina tai edes pahimmat skököt pois raaputeittuina? Kohdellaanko nuoren kumppaneita talon vieraina vai kuten omiakin lapsia kohdellaan? Miten teillä muilla tämä toimii?”
Nimim. Maassa maan tavalla
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 33 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Avautujan nimikerkki paljastaa, kyseessä lienee ahdasmielinen ihminen, joka ei ymmärrä, että lapset ovat rakkaus ja rikkaus. Tottakai sinun on pestävä hänenkin pyykit ja mielellään kustantaa ruuat herkut, sillä tavoin edes autat suhteen etenemistä ja saat pojasta kelpo vävyn aikanaan.
Miksi annat oman teinisi toimia noin? Minullakin on 18 ja 15v teinit. Osaavat käyttää pyykki- ja tiskikonetta, kun sitä on jo pitkään edellytetty. Itse pitäisin poikaa teinin vieraana. Teini siis hoitaa tai laittaa pojan hoitamaan. Pyykit kyllä saisi viedä kotiinsa pääsääntöisesti. Suu auki reippaasti nyt vaan. Ei äidin tarvitse jaksaa olla kaikken palvelija.
Otat molemmat pöydän ääreen, kännykät hetkeksi pois ja sanot, että huoneessa saatte asua niin likaisessa kuin haluatte, mutta nyt pitää osallistua siivoamiseen, pyykin pesuun, tiskeihin, ruoan ostoon ja kokkailuun. Kyllä suurinosa ymmärtää ja teette vaikka listan jääkaapin oveen. Meillä on kavereita kylässä, saunailtaisin on pyykkikorissa muidenkin pyykkejä ja niitä pesee teini/t itse. Yleensä pitää kyllä mainita, että teidän pyykit pitää pestä tai tyhjätkää tiskikone ja täyttäkää se. Vkoloppuisin, kun siivotaan, niin kaikki osallistuu ja puolessa tunnissa on vessat siivottu, pyykit ja tiskit laitettu, tavarat siististi ja jokainen imuroi oman alueensa. Mutta vaatiihan se sen sanomisen, ei teinit välttämättä näe asioita niinkuin aikuiset.
Kalliimmaksi tulisi jokaisen pyörittää konetta joten kaikki pestään mitä likapyykkikorista löytyy – oli kenen oli.
Viisi poikaa ja yhden tytön olen opettanut kädestä pitäen pyykkikonetta käyttämään. Tyttö taisi pestä omat vaatteensa jo 12v lähtien (omasta halustaan) ja pojat hieman vanhempina. Kaikilla on omat pyykkikorit, jokainen pesee oman koneellisensa tarpeen mukaan ja huolehtii siirron kuivausrumpuun ja sieltä kaappiin.
Meillä jokainen teini siivoaa itse omat jälkensä, myös kaverit samoin kuin seurustelu kumppanit. Meillä on jääkaapissa varattu hylly ”saa ottaa vapaasti mitä haluaa” ja erikseen on sitten pienemmille lapsille varatuille ruoille hylly, sekä ruoan laittoa tai muuten johonkin tiettyyn varatuille tuotteille omansa. Ruokaa tehdään niin paljon että siitä riittää kyllä muutamillekin lisä suille, meillä ei tarvitse kenenkään nälissään olla tai lähteä muualle syömään. Usein kyllä nuoret tilaavat pizzaa tai jotain vastaavaa omilla rahoillaankin, varsinkin viikonloppuisin jos on isompi porukka paikalla. Jos meidän lapsi taas on majaillut enemmänkin seurustelukumppanin luona, niin että on myös syönyt heillä useammin kuin kerran viikossa, olen kysynyt haluavatko meiltä jonkun summan ruokaa varten kuukausittain.
Meillä ei pesty kavereiden vaatteita,sai tytär itse pestä omat ja kaverinsa vaatteet.
Meillä syötiin ruokapöydässä,ja astiet meni tiskiin,tämän tytär itte kerto kavereilleen.
Samoin myös sen,ettei meillä liihotella pyyhkeellä,ja jääkaapille ei mennä.
Tytär myös itte noudatti näitä meidän perheen sääntöjä,kun oli kavereillaan yötä
Meillä kyllä lapset otetaan pienestä pitäen kotitöihin mukaan, 3,5v osaa viedä astiat vähintäänkin tiskipöydälle, pyykit pyykkikoriin ja käynnistää myös pyykki- ja tiskikoneet (aikuisen valvonnan alla luonnollisesti). 1,5v pikkusisko sitten tekee perässä minkä ehtii 😀 kotoahan ne opit lähtee!
Omat lapset ovat osallistuneet pienestä pitäen kotitöihin. Teineinä vähän väännön kanssa, mutta silti yhteiset säännöt ja yhteinen koti❤Ystävilleen ohjeistivat myös jos meinasivat astioita jättää ympäriinsä. Nyt asuvat omillaan ja pitävät kodeistaan huolta. Toivon, että tarinan äiti pistää perhe palaverin käyntiin ja siinä yhdessä sovitaan miten kukakin kantaa kortensa kekoon. Tsemppiä.