Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Mistähän aloittaisi. Alusta kai. Ystäväni pitkän parisuhteen jälkeen löysi nopeasti uuden miehen. Mies oli (jälkikäteen kerrottuna) jo alkuvaiheessa osoittanut väkivaltaisia merkkejä tarttumalla kurkkuun riitatilanteessa. Suhde jatkui tästä huolimatta ja he muuttivat yhteen miehen asuntoon.

Mies oli kontrolloiva ja mustasukkainen. Ystäväni ei uskaltanut vastata puheluihin saati viesteihin ollessaan kotona. Puolentoista vuoden suhteen jälkeen ystäväni pyysi hakemaan hänet hotellista, johon hän oli yöllä paennut uhkailevaa miestään. Hän palasi kotiin vietettyään viikonlopun luonani. Mies vakuutti ettei sama käytös jatku. Kuitenkin muutaman kuukauden päästä uhkailu kävi toteen ja mies pahoinpiteli ystäväni. Muutimme hänet salaa uuteen asuntoon ja hän teki rikosilmoituksen. Käräjille ei menty, sillä ystävälläni ei ollut vaateita. Miehen luokse hän palasi kahta kuukautta myöhemmin.

Puolen vuoden kuluttua tilanne oli jälleen se, ettei ystäviin saanut pitää yhteyttä, harrastukset piti jättää ja ystäväni pelkäsi kotona oloa todella. Tällä kertaa hän erosi ja muutimme hänet omaan kotiin. Hän on pitänyt mieheen yhteyttä koko ajan ”ystäväpohjalta” ja jo tänä aikana mies puuttui ystäväni ajankäyttöön harrastusten ja ystävien osalta.

Nyt lähes vuoden jälkeen palannut yhteen miehen kanssa. Samalla yhteydenpito ystäviin on lopahtanut lähes kokonaan. Tiedän ettei kyse ole minusta eikä minun elämästäni, vaan ystäväni. Silti pelkään että jonkin ajan kuluttua hän taas muuttaa miehen luo ja sama kaava toistuu. Minun on äärimmäisen vaikea hyväksyä suhdetta, vaikkei se minun hyväksyntääni kaipaakaan. Vähäinen yhteydenpitomme ei ole enää kovin luontevaa koska hänen ratkaisunsa vaivaa minua. Millä saan tehtyä itselleni selväksi ja hyväksyttyä hänen ratkaisunsa?”

Nimim. Sivustakatsoja – 75

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

9 vastausta artikkeliin “”Minun on äärimmäisen vaikea hyväksyä ystäväni suhdetta, vaikkei se minun hyväksyntääni kaipaakaan””

  • balanssi sanoo:

    Valitettavasti tutkimukset on osoittaneet, että naiset tuntevat tavallista enemmän vetoa miehiin, joilla on narsistisia piirteitä. Tosin luulisi kyllä tuossa vaiheessa jo ystäväsi silmien avautuneen.

    Ihastuessa tavalliseen mieheen puuttuu yleensä ne intohimon ja draaman elementit, joita tulee narsistisen parisuhteen alussa.

    Sanoisin, että älä turhaa yritä saada ystävääsi eroamaan, mutta korosta, että aina voi ottaa sinuun yhteyttä kun haluaa erota ja sinä haluat auttaa sitten kun hän on valmis.

  • Rei sanoo:

    Rikosilmoitus, huoliilmoitus ja johonkin ensi/turvakoti tyyliseen yhteys jotta saa ammatillista keskusteluapua ja mahdollisesti ymmärtää paremmin suhteen vahingollisuuden

  • Minä vaan sanoo:

    Sen verran sanon, älä hylkää ystävääsi. Jos kaikki hänet hylkää, ei hänellä ole mitään muuta kun se pahoinpitelevä mies.
    Ymmärrän että on raskasta myös sinulle.
    En osaa neuvoa muuten, mutta tsemppaam sinua jaksamaan ❤️

  • Lukutoukka sanoo:

    Suosittelen sinulle ja ystävällesi tätä kirjaa:

    Miksi se ei vain lähde?
    https://www.bookbeat.fi/kirja/89751

    Sekä myös tämä voisi olla hyvä lukea:

    Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi
    https://www.bookbeat.fi/kirja/630880

  • Hankala homma sanoo:

    Onko välttämätöntä olla ystävä kyseisen henkilön kanssa? Varsinkin jos se on liian raskasta.

    Tiedän omasta kokemuksestani, millaista on elää väkivaltaisessa suhteessa ja miksi siitä irrottautuminen on vaikeaa. En ole vielä keksinyt keinoa, millä minua olisi kukaan ulkopuolinen voinut auttaa. Auttaminen saattaa kääntyä autettavaa vastaan, sillä mustasukkainen pahoinpitelijä haluaa saada uhrin auttajat pois kuvioista. Ja uhri uskoo.

    Ainoa apu, mitä keksin, on rikosilmoituksen tekeminen. Pahoinpitely ei ole enää yksityinen asia, vaan syyttäjä vie asian oikeuteen, jos kriteerit täyttyvät.

  • Manta sanoo:

    Tähän ei ole helppoa vastausta, koska ystäväsi on valintansa tehnyt vai onko? Manipuloinnin voi olla tälläiset seuraukset, kun ystävälläsi on voimat vähissä niin tämä hänen miehensä osaa lukea tilanteen niin että saa naisen palaamaan luokseen mikä on ISO virhe. Et voi ystävänä muuta tehdä kuin kannustaa lähtemään tai katsoa kuinka käy.