Miksi on niin vaikea päästää irti?
Huono Äiti sai avautumisen:
”Ihan ensiksi haluan kertoa ajasta ennen tätä hetkeä.
Olimme nuori pari 5 vuoden ikäerolla, minä se nuorempi.
Tapasimme juhlissa ja siitä se lähti,
Kaikki meni hyvin ensimmäiset neljä vuotta suhteesta, meidän ajatusmaailmat kohtasi ja tasa-arvoinen liitto oli meille molemmille tärkeä asia ( tai ainakin niin luulin)
3 vuoden kohdalla menimme naimisiin ja siitä päälle puoli vuotta eteenpäin syntyi meidän esikoinen – asiat olivat vielä hyvin ja 50/50 vanhemmuus toimi, olin tyytyväinen ja parisuhteemme kukoisti. Oli minulla masennusta, mutta ei sen isompia ongelmia, sitten aloimme odottaa kuopustamme, kun esikoisemme oli alle 6 kk.
Siitä lähti sitten alamäki, mutta se oli alkuun pieniä erheitä ja riitoja, ei mitään sen isompaa, joten otin sen vain väsymyksenä.
Kuopuksemme syntyi ja kaikki muuttui yhä jyrkemmin,
Hän ei ollut enää se sama mies, alkoi juomiset ensin kerran kuussa, sitten 2 viikon välein ja nykyään joka viikko.
Hän ei enää vapaillaan vietä perheenä aikaa tai auta minua kodinhuollossa tai lasten huollossa, hän ei enää käy kaupassa tai muutenkaan siinä auta.
Minä teen kaiken yksin, maksan yksin.
Ja sitten alkoi ne riidat, kun yritin tuoda asiaa esiin hän vähätteli mun tunteita, läpsii poskelle sillon tällöin ja kun riita on ohi saa minut tuntemaan oloni tyhmäksi ja että suutuin turhasta.
Ja olen jo kertaalleen 3 kk sitten ottanut eron esiin mutta jotenkin en edes tiedä miten hän sai taas minut jäämään, olin jo vuoden miettinyt eroa.
Tuntuu kuin minun ympärillä olisi jokin näkymätön seinämä, joka estää minua lähtemästä, sanomasta sitä sanaa ero uudelleen ja tällä kertaa olla kuuntelematta häntä.
En tiedä mikä minuun on tullut. Olen kasvanut vahvan naisen mallin läsnäollessa, olen feministi ja aina muille sanon että ” lähde nyt hyvä ihminen tosta suhteesta ” mutta nyt itse olen siinä tilanteessa, että tiedän, että ero olisi se paras, mutta en vain saa itseäni lähtemään.
Minä kyllä pärjään yksin niin olen tähän mennessä tehnytkin, työtaakka kotona olisi vain yhtä ihmistä vähempi, mutta miksi en pysty vain lähtemään?
Mikä on tämä mystinen näkymätön kahle joka saa minut jäämään kerta toisensa jälkeen?”
Miten päästä irti
– Jos koet väkivaltaa tai sen uhkaa, akuutissa tilanteessa soita 112. Asiasi ei ole liian vähäinen. Soita apua myös jos epäilet, että esimerkiksi naapurissa on perheväkivaltatilanne.
– Jos koet tai olet kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa läheisessä suhteessasi, saat apua Nollalinjasta, p. 080 005 005. Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, jonne voit soittaa mihin kellonaikaan tahansa, vuoden jokaisena päivänä. Soittaminen on ilmaista. Kun soitat Nollalinjalle, saat keskustella tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi puhelinpäivystäjän kanssa. Sinun ei tarvitse kertoa puhelimessa nimeäsi. Päivystäjä ei myöskään näe puhelinnumeroasi puhelun aikana eikä sen jälkeen. Puhelusta ei jää jälkeä puhelinlaskuusi.
– Naistenlinjan verkko- ja puhelinpalvelut auttavat kaikenikäisiä väkivaltaa kokeneita ja siitä huolestuneita naisia.
– Raiskauskriisikeskus Tukinainen tarjoaa ammattiapua seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä selviytymiseen.
– Ensi- ja turvakotien liitto auttaa lähisuhdeväkivaltaa kokeneita ja sitä käyttäneitä. Päivystävien turvakotien numerot löydät täältä.
– Rikosuhripäivystys tarjoaa maksuttomasti tukea ja neuvoja rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja todistajille. Apua saa puhelimitse, verkossa ja kasvotusten. Auttava puhelin p. 116 006.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Itse sain irrottauduttava huonosta suhteesta vasta 20 avioliittovuoden jälkeen. Ulkoisesti asiat oli hyvin, ei ollut alkoholin liikakäyttöä tai fyysistä väkivaltaa. Kaikki vaan lähti jo alkuun väärille raiteille uusperhe-elämässämme, kun miehen esikoinen, joka asui meillä, sai miehen puolesta määrittää elämämme täysin. Mitään rajoja ja vaatimuksia ei saanut asettaa, ettei tulisi paha mieli. Elämä oli täyttä helvettiä nuo viisi vuotta ennen kuin hän muutti omilleen.
Tilanne rauhoittui, mutta nuo vuodet jättivät tietynlaisen epäkunnioituksen miestäni kohtaan, mikä heijastui väleihimme. Samalla alkoi nousta vahvemmin esiin myös miehen narsistiset piirteet, alkoi päiviä kestävät puhumattomuuskaudet, kun en tehnyt niin kuin hän halusi.
Olin elänyt vahvojen, itselliset naisten keskuudessa ja tottunut ottamaan vastuuta. Itselläni alkoi nousta jo 10 vuoden liiton jälkeen ajatukset erosta, mutta lähteminen oli vaikeaa, kun olin muuttanut miehen perässä pienelle paikkakunnalle. Lähtö liitosta pelotti, koska en olisi missään nimessä halunnut jäädä tuolle paikkakunnalle eron jälkeen ja hyppy tuntemattomaan tuntui sillon pelottavalta. Lisäksi en halunnut repiä yhteistä lastamme kesken kouluvuosien muualle. Jäin siis edelleen liittoon, jossa voin erittäin huonosti, ja ilmapiiri kotona oli jäätävän kylmä. Lapsikin lähti opiskelemaan muualle, minä vain nökötin huonossa liitossa.
Kunnes tuli onnenpotku! Huomasin sattumalta, että lapsuuteni ja nuoruuteni kotikaupungissa, johon muuttamisesta olin haaveillut jo pitkään, tuli auki minulle sopiva työpaikka. Hain työpaikkaa ja ihmeen kaupalla myös sain sen. Ja sain myös sovittua, että aloitan vasta puolen vuoden päästä, että ehdin saada asiani järjestykseen. Hankin itselleni asunnon ja järjestelin muutkin muuttoon liittyvät asiat kuntoon heti työpaikan saantitiedon jälkeen. Vasta sitten kerroin asiasta miehelleni. Tuntui, etten pysty lähtemään, jos minulla ei ole tulevaisuus turvattuna. Mies toki suuttui ja aloitti mykkäkoulua, mutta jaksoin sen kaiken, kun tiesin, että pääsen pois kolmen kuukauden päästä.
Nyt olen asunut täällä omassa kodissani vuoden ja joka ainoa päivä olen herännyt onnellisena ja rauhallisena, tyytyväisenä siitä, että vihdoinkin sain lähdettyä.
Eli sinulle, joka mietit, miksi on niin vaikea päästää irti: Älä jää huonoon liittoon. Elämä on liian arvokasta huonoon elämään. Eroajatus vie aikansa, jokaisella omansa, mutta kyllä elämä näyttää, kun on aika ottaa ohjat omassa elämässään. Sen tietää, kun on oikea aika lähteä.
Olisiko miehelläkin masennus tai uupumus? Lähteekö ammatillisen avun piiriin?
Lue trauma siteestä, se kertoo paljon. Kirja ”Miksi se ei vain lähde?” (kirj. Riina-Maria Metso) on myös hyvä, avaa hyvin ajatuksia ja lukeminen on voimaannuttavaa.
Lähisuhdeväkivaltaa kuvaa hyvin juuri tuo mystinen kahle. Se on kahle, jonka moninaisuuden näkee ja alkaa ymmärtämään vasta, kun suhteesta irtaantuu. Itselläni tämä tapahtui loppukesästä, lopulta noin 16 vuoden suhteen jälkeen. Pitkä matka edessä, kahle löystymässä ja suunta oikea 🙏 Vaikeinta myöntää itselleen aidosti, että voimia ei aiemmin löytynyt. Rohkeutta ja toivoa sinulle päätöksiisi – olet niiden arvoinen ❤️
Mieti lapsia ,millaisen mallin he saavat nyt kotona . Mieti rauhassa ja varmasti tiedät mikä on parasta teille kaikille ,nyt kärsii kaikki . Ehkä asiat paranee kun ihan aidosti eroatte ja mietitte tshoillanne elämää.ehkä jompikumpi löytää uuden onnen ,elämä jatkuu vaikka ero tekee aina kipeää.