”Synnyttäneen äidin saamat kohtelut synnytysvuodeosastoilla ovat laittaneet todellakin minut kiukun partaalle. Osittain siksi, että itsekin koin samankaltaista kohtelua. Kyse ei ole mistään palvelutiskiasioinnista, jos äiti pyytää apua heikossa kunnossa. Tältä se valitettavasti niiden kätilöiden ja hoitajien mielestä kuulostaa. Olisiko kyse kyynisyydestä? Onko työssä unohtanut jo yksilöllisyys, pitkän ja kenties vaikean synnytyksen kuormitus, hädän ja kivun tunteiden taakka, kun synnyttänyttä kohdellaan vielä tänä päivänä näin?

Äiti #1
Äiti on käyttänyt 15 vuotta sitten päihteitä, jättänyt ne ja opiskellut. Alilääkitään sektion jälkeen ”taustan vuoksi”. Kivulias Äiti pyytää nostoapua vauvan kanssa. Hoitaja tokaisee että ”Onko sulla kotonakin nappi”.

Äiti #2
3 vuorokautta pitkittynyt synnytys. Kiireellinen sektio. Vauva joutuu teholle. Äiti laitetaan vuodeosastolle. Odottaa että joku tulisi hetkeksi juttelemaan. Huoli vauvasta on kova. Mitään tietoa lapsestaan ei ole saanut. Neljän tunnin kuluttua kätilö tulee tuomaan rintapumpun. Kehoittaa itkevää ja pelokasta äitiä aloittamaan maidon pumppaamisen. Äiti pyytää tietoa vauvasta. Siitä ei kerrota.

Kuva Gabriel Tovar. Ylin kuva Alex Hocket.

Äiti #3
Synnytys mennyt hyvin. Äidin vointi heikkenee ja Äiti kokee voimakasta huimausta. Soittaa paikalle hoitajan, joka ei tarjoa apua. Käskee äidin ”kuntoutusmielessä” suihkuun. Äiti kaatuu suihkussa heikossa kunnossa. Samainen hoitaja tulee paikalle ja tokaisee että ”eihän sinulle uskalla vauvaa jättää tänne”. Äidin omainen tulee käymään. Ottaa verenpaineet omalla mittarilla. Ne ovat hälyttävän korkeat. Vasta sen jälkeen Äiti pääsee tarkempiin tutkimuksiin.

Äiti #4
Äidillä on kotona erityistä tukea tarvitseva taapero. Synnytys pitkittyy ja Äiti on väsynyt. Verenhukkaa on ja hän saa lisäverta. Vauva on itkuinen. Äiti pyytää että hän saisi nukkua edes tunnin kun kotona odottaa taapero. Hoitaja ottaa vauvan kiukkuisen näköisenä ja toteaa että miten tämä kotona pärjää. Äiti ajattelee, että ehkä paremmin, kun veren rauta-arvot ovat nousseet.

HOX! Nyt voit voittaa ÄMPÄRIN kaikilla herkuilla! Lisäksi SOMEN SUOSIKKI Satisfyer Pro 2 nyt erityishintaan vain 14,90!! Klikkaa kuvaa!

Näitä esimerkkejä on paljon. Niistä huokuu se miten synnyttäneen äidin pitää olla superäiti, joka ei saa olla heikko, kivulias, tarvitseva ja lohtua kaipaava. Äidit nähdään valittajina, tyhminä ihmisinä, jotka kaukosäätimellä ohjaavat miestään palvelemaan. Äidit nähdään kypsymättöminä äitiyteen vain sen perusteella, että hän on kokenut valtavan ison fyysisen ja psyykkisen stressitilan. Hän on ehkä hyvin hauras, hormonien sekoittamassa tilassa, jossa hän eniten kaipaisi aitoa lempeää kohtaamista. Enemmän kuin Supernannyn kliseisiä saarnoja.

Ne hetket miten sinua kohdellaan, jäävät mieliin. Niitä olen kuullut 60-vuotiaalta kuin nuorilta. Niitä kuulee aina kun puhutaan synnytyskokemuksista. Niitä muistan itsekin. Synnytyskokemus on kokonaisuus. Äidin hoiva on tärkeää ja luulisi sen olevan aivan selvää. Kivuliasta ja pelokasta äitiä ei hoideta kuten yleensä potilaita. Nämä Äidit eivät ole koskaan valittaneet hoidoistaan muualla. Ovat kiitollisia vähästä. Ja siihen vähänkään ei vuodeosaston Hoitaja kykene 2000-luvulla?”

Nimim. Orkidea

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

18 vastausta artikkeliin “Mihin on unohtunut inhimillisyys synnärillä?”

  • Kyllästynyt sanoo:

    Minä jäin tässä ehkä liikaa kiinni tähän ettei synnyttänyttä äitiä saisi kohdella niinkuin muita potilaita ja hän tarvitsisi lämpöä ja huomiota. Kyllä totta siltäosin, että tarvitsee näitä,mutta niin tarvitsee kyllä jokainen potilas. Eihän kukaan sairaalaan mene omasta tahdostaan ja ihmiset siellä ovat hauraimmillaan, kipeänä ja kaipaavat lohtua. Nykyään terveydenhuollon hoitajien jaksamisesta jauhetaan mediassa ja kaikkea heidän pitäisi saada. Jos lähdettäis siitä et hoideittaisiin se oma työ niin hyvin kuin pystyy ja oikeasti hoidetaan. Kukaan ei kaipaa välinpitämätöntä ja tiuskivaa kohtaamista kun on heikoimmillaan. Kiire ei vaan ole syy. Kuinka monta kaupan myyjää tai muuta asiakaspalvelijaa saa samantien kenkää jos asiakkaita kohdellaan huonosti ja siellä ei todellakaan tuollaista käytöstä hyväksyttäisi ja varmasti kiire on muuallakin. Hoitoalalle valitettavasti nykyään pääsee kuka vaan ja siihen ei vaadita enää mitää.. paremminkin tuntuu että siellä hyväksytään kaikenlainen käytös koska niin rankkaa on.
    Meni vähän ohi aiheen, mutta kyllä ehdottomasti meidän tulisi vaatia hoitajilta enemmän ja saada enemmän. Aika harvassa työpaikassa oikeasti voi ”maksavalle asiakkaalle” tiuskia, vaikka omasta mielestään olisi oikeassa. Lämpö ja välittäminen, niitä kaipaa terve ihminen ja kipeä niitä kaipaa vielä enemmän. Uskon , että kiire luo kiirettä ja kun oikeasti pysähtyisi tekemään asiat sydämellä ja kunnolla huomaa että ehkä niin kiire ei olekaan.. tekosyyt taitaa olla ihan muualla.

    • Sh sanoo:

      Asian ytimessä olet. Olen itse hoitaja ja työssäni olen ollut aina lempeä, potilaslähtöinen, toista kuunteleva. Juuri siksi jouduin vaihtamaan toisenlaiseen työhön kun liian moni oli kylmä ja tympeä. Pahimmat työpaikkakiusaajat löytyy hoitoalalta, pomosta lähtien.
      Potilas on aina erityisen tarvitseva ja riippuvainen muista. Siinä om jo automaattisesti altavastaaja. Synnörin vuodeosastoilla om monesti erilainen meininki kuin synnytyssalissa.
      Jos alkaa olla kyyninen on jo aika pysähtyä. Se on pahinta että huono käytös hiljaisesti hyväksytään. Yleisesti suurin osa hoitajista on aivan mahtavia kollegoja mutta ei tarvita vuorossa kuin yksi todellinen ilkeys niin vaikuttaa toisiin.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Olihan se karmeaa kun pitkän lapsettomuuden ja vaikeiden hoitojen jälkeen vihdoin saapui vauva, jonka itkua en edes kuullut. Ei kerrottu vauvasta mitään. Raahauduin ilman lupaa vahvalla äitiyden voimalla seinistä kiinni pitäen, sektiosta vielö puudutettuna hissillä vauvateholle. Kun eivät ehtineet edes 2 minuutiksi viemään sängyllä. Eivät kertoneet mitään. Kun pääsin heikossa kunnossa teholle, minut otettiin vastaan lämpimästi. Ihmeteltiin enkö ole saanut mitään tietoa. Sain tietää pojan pituuden, painon. Sen että onko hän hengityskoneessa vaiko ei. Haava vuosi, istuin kivuliaana mutta huojentuneena vauvani lähellä. Sain hetken koskea pientä. Se oli se ainoa mitä tarvitsin.
    Eivät päästäneet minua yksin pois vuodeosastolle. Piti istua pyörätuoliin. Kun palasin osastolle, iltaruoka oli viety pois. Join haaleaa vettä. Yö tuli. Itkin. Koko yön. Odotin soittoa teholta jos tulee ongelmia. Soitin itse sinne. Sain tietää kaiken olevan hyvin.
    Jätettiin yksin vuodeosastolla. Imetysopas piti lukea. Kipulääkkeet unohtui. Kolmantena päivänä pyysin että pääsen pois. Olisi pitänyt olla vielö. Sanoin että ei kiitos. Menen vauvan luokse.
    Teholla ohjattiin imetyksessä. Oltiin läsnä. Oli niin hyvä olla. Sain ruokaa, siitä muistutettiin.
    Kokemus jätti syvän huolen ja 16 vuotta myöhemmin muistan sen kaiken. Onneksi muutama hyvä kokemus tuli sen jälkeen.

  • Ainoako? sanoo:

    Taidan olla onnekas kun olen saanut todella hyvää, ystävällistä ja huolehtivaa kohtelua synnyttäneiden osastolla.
    Oli turvallinen olo, kätilöt ja lastenhoitajat auttoivat pyytämättäkin. Vointi oli heikko ja oltiinkin lopuksi 5 vrk sairaalassa ennen kun päästiin kotiin.
    Edelleen kiitollisuus päällimäisenä tunteena.

  • Ällistynyt sanoo:

    Itselläni oli kuusi varvasta molemmissa jaloissa syntyessäni. Neuvolakortin nähdessään kätilö tuumasi: Montakohan varvasta vauvalla on. Onneksi niitä oli normaali määrä

  • karhuemo sanoo:

    Omat synnytyskokemukseni ovat olleet hyviä sekä esikoisen että kaksosten kohdalla. Osastoajasta ei jäänyt hyvää sanottavaa. Luonamme käytiin lähinnä öisin herättelemässä, ja koko ajan lähinnä paatoksella paasattiin imettämisen tärkeydestä. (Mitä se onkin, mutta varsinkin kaksosten kohdalla oli todella vaikeaa!)

    Fyysisesti ja henkisesti synnytys on valtava ponnistus, tämän takia minusta olisi suotavaa, että vauvat voisivat olla kätilöiden hoidettavana”vauvalassa” sen ekan yön. Kun äiti saisi levätä kunnolla yhden yön, kivut olisivat pienemmät, tunteiden heittely vähäisempää, ja maitokin lähtisi nousemaan paremmin. Suomalainen yhteiskunta on aivan liian ”yksin pärjäämistä”ihannoiva!

  • Dex sanoo:

    Kättärillä osastolla oleminen oli stressaava kokemus. Imettäminen ei onnistunut ja siitä tuli jopa paineistava kokemus, ja kun Kättäri oli imetys-sertifioitu sairaala, korvike ja erityisesti tuttipullo olivat siellä kirosanoista seuraavia. Vauvallamme romahti verensokerit ja sairaalassa olemisemme pitkittyi. Vaikka lääkäri oli laittanut lisämaidon vauvan ”listalle”, ei sitä henkilökunnalta meinannut saada.

    • Kolmen äiti sanoo:

      Sairaalat ovat imetysmyönteisiä mutta eivät äitimyönteisiä. Suuri leikkaus on sektio. Silti äidistä ei pidetä aina huolta. Tuttavani sai sektiosta keuhkoveritulpan. Ei mikään pikku juttu. Olen ollut varvasleikkauksessa. Sain hyvää hoitoa, lääkkeitä, ravintoa, lämmintä mieltä.

  • Käytöskouluun sanoo:

    Uskon, että kaikissa työpisteissä/ osastoulla on hoidon ja kohtelun tavoitteet, toteutumisen seurannat ym ryhmätyönä ja vaivalla tehtyinä. Mutta siihenkö se jää, käytäntö on toinen. Lopulta kaikki on kiinni työpaikalla muodostuneesta kulttuurista/ työntekijästä yksilönä. Se AMK- tutkinto ei merkitse paljoa, jon ihminen on (sydämmeltään )sivistymätön. Sivistynyt ihminen ei öykkäröi potilaalle/ synnyttäjälle.

    • Kuu sanoo:

      Niimpä. Kyllö se ei ole liikaa vaadittu ettö kohtelee kunnioittavasti ja lämpimästi. Miksi nämä hoitajat annetaan olla töissä? Porsaiden synnytyksessä ja sen hoidossa olisivat hyviä.

  • Rikottu sanoo:

    Esikoisen ennenaikainen synnytys meni juurikin niin että nytten kolmatta lasta odottaessa pelottaa edelleen. Toisessa synnytyksessä oli doula turvaamassa minua ja miestäni, tulee myös seuraavaankin synnytykseen mukaan.

    Kukaan ei kertonut mitään mitä tapahtui. Isän ammatista kyseltiin isältä ja minua ei kuunneltu vaikka yritin pyytää apua.
    Minuun laitettiin lääkkeitä joita en tahtonut. Kätilö survoi kätensä sisääni niin että pakenin tutkimuspöydällä ja aloin itkeä. Synnytys kipu ei ollut mitään siihen verrattuna..
    Mieheni joutui suuttumaan kätilölle siitä että kätilö uskoisi jos sanoin etten tahdo jotain lääkettä tms. Ja vaikka mitä muuta..

    Se oli tosi traumaattinen kokemus.

    Doula pelasti edellisen synnytyksen sillä että oli paikalla ja osasi koko ajan auttaa ja kertoa mitä tapahtuu. Isot suositukset, pieni hinta siitä että joku pitää puoliasi tarvittaessa❤️

    • Kuu sanoo:

      Jep. Krapulassa oleva synnytyslääkäri hikoili sektiossa niin että hoitajat pyyhkivät hikeä. Ajattelin että ei voi olla totta! Kyllö on asiallista kertoa motö tehdään.

  • 12 vuotta sitten sanoo:

    3 synnytystä takana. Ensimmäinen normaalisti, toinen kiireellinen sektio ja viimeisin suunniteltu sectio. Jokainen synnytys on ollut omanlaisensa, toinen jopa kauhea, mutta silti itse synnytystilanteet ovat aina menneet kuitenkin hyvin.
    Eniten on jäänyt mieleen kolmannen ja viimeisen synnytyksen loppu-/jälkitarkastus (äidin) ennen kotiinlähtöä perjantai-iltapäivänä. Vastaanottohuoneeseen tullessani ensimmäinen asia, jonka lääkäri minulle tokaisi oli:” Mieheni on jo odottamassa minua autolla, joten hoidetaan tämä tarkastus nopeasti”.

  • Ensimmäinen ja viimeinen kerta. sanoo:

    Itse synnytystä hoitanut kätilö oli ihana ja kaikki toimi, kunnes pääsin vuodeosastolle. Parista vanhemmasta hoitajasta haistoi ennakkoluulot kilometrien päähän ikäni vuoksi (21). Jokainen neuvoi imetyksen omalla tavallaan ja aina seuraavalta sain haukut, kun tein väärin. Paidan etumusta revittiin auki ja tisseistä kiskottiin kovakouraisesti. Sain huudot, kun vuosin verta lattialle ja tympeä hoitaja käski minun kivuliaana siivota lattialta aiheuttamani sotku. Jos nukuin, kun vauva oli päiväunilla niin minut tultiin herättämään saatesanoilla ”Yöllä nukutaan ja päivällä ollaan hereillä”. Kerrottuani etten jaksa ja haluan nukkua sain sosiaalityöntekijän tutkimaan perheemme tilannetta. Vanhempia kolmekymppisiä äitejä kohdeltiin kauniisti ja kohteliaasti. Mietin edelleen mikä minussa oli vikana, että koin tuommoista nöyryytystä terveydenhuollon ammattilaisilta. Poika on 3v ja nämä muistot aiheuttavat edelleen kovaa ahdistusta. Jos äidin paikka on tässä hyvinvointivaltiossa tämä niin en aio synnyttää enää yhtään lasta tähän maailmaan. Tämä siis Naistenklinikalla vuonna 2018.

  • Trauma sanoo:

    Tuttua juttua, olin saanut kiireelliseen sektioon mennessä puudutteen väärään kohtaan josta syystä jalkani ei liikkunut, enkä sitä tuntenut. Kätilö, tai joku terveydenhoitaja mikä olikaan, käski suihkuun muutamaa tuntia myöhemmin kun olin heräämöstä päässyt, jalka ei toiminut, joten hoitaja tiuski, että no et sinä minnekkään voi mennä jos et edes yritä, jalka oli siis ihan halvaantunut. Hoitaja ei auttanut yhtään. Jäi suihkuun menemättä. Sama kun olisin lähtenyt katsomaan vauvaani lastenosastolle, änki pyörätuolin seinän ja sängynväliin, niin että olin yksin sen etupuolella, tuolia piti samainen hoitaja ja mieheni oli siellä hoitajan takana. Jalkani ei edelleenkään toiminut enkä päässyt käsivoimin tuoliin kunnolla. Hoitaja siihen sitten edelleen tiuskien, että isä auttaa, vaikkei päässyt lähellekään hoitajan ja tuolin läpi, jotka olivat minut motittaneet yksin nurkkaan, kamala kokemus jäi ensisynnytyksestä, joka muutenkaan ei mennyt suunnitelmien mukaan vaan oli traumaattinen.. Lopulta itse pyysin toiselta hoitajalta kipupumppua pois, jolloin jalka alkoi elpyä, kipua tosin oli mutta ennemmin niin, kun tuollainen kohtelu. Kamalia hoitajia, inhimillisyys ja empatia poissa kokonaan..

  • Pop sanoo:

    Keväällä synnärillä synnytin pitkän käynnistelyn päätteeksi vakavissa komplikaatioissa. Kun vauva aamuyöllä syntyi, oli kyseessä sairasteluni ja käynnistelyn vuoksi VIIDES UNETON yö putkeen. Vauva oli isällä synnytyssalissa sylissä ja tiedossa oli että olemme siellä vielä hetken aikaa. Kysyin kätilöltä saanko hetken nukkua. ”Et sä nyt täällä voi alkaa nukkumaan”. Sillon se tuntu tosi kovalta iskulta. Verikokeiden ottaja tulisi kuulemma pian. Onneksi silti aloin heti nukkumaan koska 2h päästä tuli labra. Sitten isä passitetaan kotiin ja minä osastolle uuden ihmeen kanssa ja kuulemma sitten olis aikaa nukkua. Paskanv*tut, sähän oot vauvan kans ja pumppaat maitoa. Siihen päälle vielä kolme liki unetonta yötä sairaalassa ja sen jälkeen kotona uuden asian järjestelyä ja jännitystä miten tää nyt sujuu. Kun vauva nukkui, kävin niin hirveillä ylikierroksilla ettei uni tullu. Aikalailla 10 yötä ilman unta meni ja näköjään hengissä selvis.. korvissa pillas ja verenpaineet oli taivaissa.

  • Onneksi kaikki jo ohi sanoo:

    Kun näitä lukee kuohahtaa heti. Mistä on kiukkuiset Äidit tehty? Huonoista synnytyskokemuksista, veikkaan. Kun synnytin esikoistani – 86 oli ensimmäinen kätilö iäkäs, ilkeä ja pisteliäs, työnsi alusastian lantion alle koska ” mihin ne veret ja paskat muuten valuvat, mun päälleni vai”. Sen jälkeen harjoittelija ompeli hitaasti ja epävarmasti tunnin tikkejä, ilman puudutusta, koska sitä niinkuin synnytykseen tilattua epiduraaliakaan ei voinut enää siinä vaiheessa antaa. Ompelun sieto raakana teki kipeämpää kuin itse synnytys. Epiä en saanut seuraavankaan lapsen aikana vaikka kätilöt olivat ihania. Seuraavat olivat sektioita ja hoitohenkilökunta mukavaa sitä yöhoitajaa lukuunottamatta joka oli tyly. Surullisin kokemus oli esikoisen kanssa, muistan lopun ikääni kuin eilisen päivän hoitajan vihantäyteisen olemuksen alusastioineen.

  • Kokemusta jo on sanoo:

    4x Synnyttänyt ja aina ollut hyvä hoito. Tosin en ole tarvinut apua missään et kätilöt auttaneet vain itse h-hetkellä ja sen jälkeen lähinnä katsoneet vauvan painon ja muut mittaukset. Kivun lievityksen olen saanut aina myös heti kun haluan.