”Siellä se paiskoo nyt kattiloita. Varmasti on minulle vihainen kun vain makaan sohvalla enkä auta ruoanlaitossa…”

”Eikö olekin jotenkin turhaa kolistelua imurin kanssa? Mies on varmana aivan raivona kun joutuu siivoamaan…”

”Laitoinko ostoslistaan liikaa vaatimuksia? Suuttuuko se nyt kun tällä tavalla rasitan enkä mennyt kauppaan itse?”

Nämä ajatukset ovat miehen marttyyriraivareita pelkäävien vaimojen ajatuksia. Vaimo on tottunut marttyyrimeininkiin ja odottaa sitä aina jos ei itse ole koko ajan hääräämässä jo ennen kuin apua pyydetään.

Voitko sinä ottaa kotona rennosti kun mies tekee hommia, vai alkaako ahdistaa? Onko koko ajan takaraivossa sellainen ajatus, että olenpa laiska nainen ja kohta mies suuttuu?

Monilla naisilla on. Silloinkin, kun kyseessä ei ole sellainen suhde, jossa mies oikeasti suuttuisi, vaan ennemmin toisi vielä kahvikupinkin pöydälle ja sanoisi että lepää vaan kulta, minä siivoan.

Miksi sitten pelottaa että nyt se suuttuu?

Tässä useamman aiheetta miehen marttyyriraivareita pelkäävän naisen näkemysten pohjalta tehty analyysi:

Oletan että tapahtuu näin: pyydän miestä tekemään jotain tai mies tekee jotain oma-aloitteisesti. > Itse en tee mitään. > Mies paheksuu sitä että laiskottelen. > Mies suuttuu.

Tosiasiassa tapahtuu näin: pyydän miestä tekemään jotain tai mies tekee oma-aloitteisesti. > Itse en tee mitään. > Mies ei ajattele asiasta mitään. > Mitään ikävää ei tapahdu jos en itse aloita riitaa.

Mistä tulee pelko, että toinen suuttuu vaikka niin ei ole koskaan tapahtunut? Siitä, että hyvin moni nainen on kasvanut marttyyrien keskellä. Marttyyriäidin, marttyyrimummon, marttyyrianopin ja marttyyrisisarusten.

Naisten ei ole sopinut ilmaista avoimesti vihaa, kiukkua ja pettymystä. Vieläkin moni nainen vastaa ”ei mikään” kun kysyt mikä häntä pännii. Mutta jokaista välillä pännii, ja varsinkin silloin helposti pännii jos joutuu yksin hommiin ja muut saavat levätä. Siitä ei kuitenkaan voi sanoa suoraan, vaan aloitetaan pannujen paiskominen tai raivokas imurointi. EI TARVI AUTTAA!

Koska ”ei tarvi auttaa”, kukaan ei auta. Itsessä keitetään kiukkua sillä perusteella, että toiset eivät toimi just kuten minä haluan ja sillä aikataululla kuin minä haluan. Tehdyn työn jälkeen ärsyyntyminen puretaan sitten muihin. Perus marttyyritouhua.

Kun kasvaa katsellen tällaista kotona ja sukumökeillä ja perhejuhlissa, oppii vähitellen siihen, että jos joku muu tekee hommia ja itse laiskottelet, hommia tekevä tyyppi vetää ennen pitkää raivarit. Siinä ei enää järki auta, että töissä on aikuinen mies omasta tahdostaan, ja tämä mies on vieläpä kehottanut naistaan lepäilemään. Ehei, sitä pelkää että kohta räjähtää ja varmuuden vuoksi suuttuu ehkä itse ensin…

Mikä ihme tähän sitten auttaisi?

No suoraan puhuminen kaikin puolin, avuntarjousten vakavasti ottaminen ja myös lepäilykehotusten uskominen. Suhteeseen ei kannata tuoda sellaisia riitoja, jotka aiheutuvat joskus aiemmin ja muiden kanssa tapahtuneista jutuista.

Ja se, että ei kasvateta enää yhtään sukupolvea marttyyreja. On kaikille raskasta elää toisen turhautumisesta johtuvien raivarien pelossa, oli se sitten kuviteltu tai todellinen pelko.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.