”Siellä se paiskoo nyt kattiloita. Varmasti on minulle vihainen kun vain makaan sohvalla enkä auta ruoanlaitossa…”

”Eikö olekin jotenkin turhaa kolistelua imurin kanssa? Mies on varmana aivan raivona kun joutuu siivoamaan…”

”Laitoinko ostoslistaan liikaa vaatimuksia? Suuttuuko se nyt kun tällä tavalla rasitan enkä mennyt kauppaan itse?”

Nämä ajatukset ovat miehen marttyyriraivareita pelkäävien vaimojen ajatuksia. Vaimo on tottunut marttyyrimeininkiin ja odottaa sitä aina jos ei itse ole koko ajan hääräämässä jo ennen kuin apua pyydetään.

Voitko sinä ottaa kotona rennosti kun mies tekee hommia, vai alkaako ahdistaa? Onko koko ajan takaraivossa sellainen ajatus, että olenpa laiska nainen ja kohta mies suuttuu?

Monilla naisilla on. Silloinkin, kun kyseessä ei ole sellainen suhde, jossa mies oikeasti suuttuisi, vaan ennemmin toisi vielä kahvikupinkin pöydälle ja sanoisi että lepää vaan kulta, minä siivoan.

Miksi sitten pelottaa että nyt se suuttuu?

Tässä useamman aiheetta miehen marttyyriraivareita pelkäävän naisen näkemysten pohjalta tehty analyysi:

Oletan että tapahtuu näin: pyydän miestä tekemään jotain tai mies tekee jotain oma-aloitteisesti. > Itse en tee mitään. > Mies paheksuu sitä että laiskottelen. > Mies suuttuu.

Tosiasiassa tapahtuu näin: pyydän miestä tekemään jotain tai mies tekee oma-aloitteisesti. > Itse en tee mitään. > Mies ei ajattele asiasta mitään. > Mitään ikävää ei tapahdu jos en itse aloita riitaa.

Mistä tulee pelko, että toinen suuttuu vaikka niin ei ole koskaan tapahtunut? Siitä, että hyvin moni nainen on kasvanut marttyyrien keskellä. Marttyyriäidin, marttyyrimummon, marttyyrianopin ja marttyyrisisarusten.

Naisten ei ole sopinut ilmaista avoimesti vihaa, kiukkua ja pettymystä. Vieläkin moni nainen vastaa ”ei mikään” kun kysyt mikä häntä pännii. Mutta jokaista välillä pännii, ja varsinkin silloin helposti pännii jos joutuu yksin hommiin ja muut saavat levätä. Siitä ei kuitenkaan voi sanoa suoraan, vaan aloitetaan pannujen paiskominen tai raivokas imurointi. EI TARVI AUTTAA!

Koska ”ei tarvi auttaa”, kukaan ei auta. Itsessä keitetään kiukkua sillä perusteella, että toiset eivät toimi just kuten minä haluan ja sillä aikataululla kuin minä haluan. Tehdyn työn jälkeen ärsyyntyminen puretaan sitten muihin. Perus marttyyritouhua.

Kun kasvaa katsellen tällaista kotona ja sukumökeillä ja perhejuhlissa, oppii vähitellen siihen, että jos joku muu tekee hommia ja itse laiskottelet, hommia tekevä tyyppi vetää ennen pitkää raivarit. Siinä ei enää järki auta, että töissä on aikuinen mies omasta tahdostaan, ja tämä mies on vieläpä kehottanut naistaan lepäilemään. Ehei, sitä pelkää että kohta räjähtää ja varmuuden vuoksi suuttuu ehkä itse ensin…

Mikä ihme tähän sitten auttaisi?

No suoraan puhuminen kaikin puolin, avuntarjousten vakavasti ottaminen ja myös lepäilykehotusten uskominen. Suhteeseen ei kannata tuoda sellaisia riitoja, jotka aiheutuvat joskus aiemmin ja muiden kanssa tapahtuneista jutuista.

Ja se, että ei kasvateta enää yhtään sukupolvea marttyyreja. On kaikille raskasta elää toisen turhautumisesta johtuvien raivarien pelossa, oli se sitten kuviteltu tai todellinen pelko.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “Marttyyri myrkyttää muidenkin suhteet”

  • Tuisku sanoo:

    Parisuhteen alussa lähdin tälle linjalle, mutta onneksi onneksi puolisoni opetti minut siitä pois. Oma äitini oli martyyri, mutta mieheni äiti vei sen ihan omalle levelilleen. Ensin tiuskien ja äyskien, kun mies ei tehnyt mitään ja sitten kun hän jotain teki, haukut tuli, kun teki väärin. Heidän parisuhde oli aivan kauhea ja monet kerrat miehelleni sanoinkin, että jos meidän elämä menee tuollaiseksi, niin minä lähden. No. Anoppi ja appi erosivat yli 40v liiton jälkeen. Meidän toivottavasti ei tarvitse.

  • Älä sotke lattiaa, just siivosin.. sanoo:

    Pirun hyvä artikkeli!! Mä niiiin tunnistin itseni. Nyt otan niskasta kiinni ja asennoidun ihan eri tavalla kotitöihin, ja kaikkeen ylipäätään. Kun tulen kotiin töistä en ota enää imuria käteen ja ala riehua… Kokeilen seuraavaa kaavaa: keitän teetä, kutsun perheen juomaan, sitten kysyisin ystävällisesti voitaisiinko kaikki yhdessä siivota pikaisesti huusholli vielä kun on iloinen eikä turhautunut. Joskus kun turhautuneena tulee viimein pyydettyä apua (kun jo pännii niin paljon) vaikuttaa se aika käskevältä ja ahdistavalta. Suorastaan omalla käyttäytymisellä ohjaan perheen tekemättömyyteen. Kun voisin ohjata nuo oma aloitteiseksi ja avuliaiksikin. Nyt täytyy katsoa peiliin. Uudet keinot käyttöön ja lakkaan itse olemasta takakireä tiskatessa huokailevat uhri joka purkaa turhautumisen kipakkaan imurointiin. Asenne muutosta, onneksi tuli luettua tämä. Omassa lapsuudessa se marttyyri oli kyllä mun isä. Kaikki suvun naiset on ollut lepposia ja rentoja. Isäni sai siivous raivareita.. Mutta äitini ei vieläkään ole talousihme oikeastaan kaikkea muuta. Toisia sotkut ja tekemättömät työt haittaa enemmän kun muita ja varmasti se puuskuttava siivoushullu on ensimmäisenä työssä kun sotku prosentti mittari tulee täyteen vaikka muilla huitelee vasta puolessa välissä. Itse en pysty keskittymään jos on paikat hujan hajan tai epäjärjestyksessä. Se aiheuttaa kauhean visuaalisen melun ja ’toikin pitäis tehdä ahdistuksen’ …

  • Marttyyriäidin tytär sanoo:

    Voi että miten tuttua. Äitini tapasi aina paiskoa kattiloita ja kaappien ovia sekä huokailla ja tuhahdella. Yhtäkkiset raivarit oli myös hyvin tavallisia. Muistan myös kun isä sinkosi aina sohvalta ylös välittömästi kun kuuli ulko-oven aukeavan kun äiti tuli kotiin töistä . Sillon tiesi että kohta taas alkaa sota ja sitä kesti yömyöhään. Aamulla kouluun väsyneenä ja seuraavana päivänä sama jälleen. Nyt sitten aikuisena on käyty paljon terapiassa eikä tarvitse ihmetellä ettei omat parisuhteet oikein toimi.

  • Aloe sanoo:

    Öh? Kyllä mieskin voi olla marttyyri ja hänen reaktioita voi pelätä syystä. Olen saanut mieheltäni mm. mykkäkoulua osakseni kun minulla on mennyt suihkussa pidempään kuin miehen mielestä olisi pitänyt. Myöskin sitä raivokasta ja kolistelevaa imurointia on ollut sunnuntaiaamuna sen jälkeen, kun en ollut suostunut siihen, että mies saa nukkua molemmat viikonloppuaamut pitkään (hänen vuoronsa on la ja minun su). On ollut ovien paiskomista, tiuskimista, vessaan sulkeutumista, tehnyt ruokaa vain itselleen, jättänyt tuomatta kaupasta minulle mitään yms. kun en ole tehnyt asioita kuten hän olisi halunnut tai suostunut johonkin epäreiluun diiliin. Ennen pelkäsin noita reaktioita, mutta lapsen tulon jälkeen opin arvostamaan itseäni ja nykyään tartun härkää sarvista aina heti, jos mies yrittää alkaa kenkkuilla tuolla tavalla. Hän saa siis suoraa sanallista palautetta käytöksestään, ja yleensä marttyyreily loppuu siihen. Mutta onhan tällainen aika turhauttavaa ja uuvuttavaa, ja joskus tulee mietittyä olisiko elämä yksinkertaisempaa eri kattojen alla. Toistaiseksi liitossa on kuitenkin vielä enemmän hyviä kuin huonoja puolia, joten näillä mennään.

    • Aloe sanoo:

      Nonnniiin, minun ei pitäisi lukea eikä varsinkaan kommentoida artikkeleita ennen kuin olen saanut aamukahvini. Nyt kun luin tämän kirjoituksen uudestaan (kahvin jälkeen), niin kyllähän siellä mainittiin, että mieskin voi olla marttyyri. Pahoittelen aiempaa avautumistani.

  • Niin marttyyri sanoo:

    Ai kamala! Tunnistin niin itseni tuosta. Tosiaan lapsena kasvanut marttyyrinaisten keskellä,kunnon akkavaltaisessa suvussa.
    Nyt onkin tosiaan aika katsoa peiliin ja lopettaa marttyyri imurointi,ettei enää omia lapsia kasvata samanlaisiksi,merkit on jo ilmassa. Ja muistaa nauttia kun mies tekee jotain hommia ihan oma alotteisesti,eikä ajatella pahinta. Kaikki riidat kotihommista taitaa tosiaan olla minusta lähtöisin.