Kyllä ne lapset itekseenkin pärjää eli vanhemmuus 80-luvun malliin
Lapset on lomalla ja vanhempienkin on pakko olla. Nykyään lapsia ei voi jättää yksin minnekään. Ei voi jättää eikä voi päästää.
On hyvä juttu, että lasten turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta huolehditaan. Nykyään ajatellaan, että pienen koululaisen ei tarvitse pärjätä yksin, ja se on varmasti lapselle hyvä.
Mutta toista oli ennen…meidän vanhempamme eivät turhia nipottaneet. Kotona oltiin yksin pitkiä päiviä, ja vaikka mitä sai tehdä. Sellaistakin, mikä nykyään ajatellen vaikuttaa tosi hurjalta. Vai mitä mieltä olet näistä tarinoista 80-luvulta:
”Olin kesäloman yksin, lukuunottamatta totaaliyh-äitini kesälomaa. Aamulla kun heräsin, kävelin yöpuku päällä naapurirappuun kaverin luo. Hänkin oli kesät yksin. Päivät vietimme piirrettyjä katsellen ja ulkona leikkien. En muista mitä oikein söimme päivisin, voi olla ettemme juuri mitään.”
”Kuulin tästä vasta jälkikäteen, mutta vanhempani käyttivät lankapuhelinta lastenvahtina. Ennen kotoa lähtöä soitettiin kodin ja kyläpaikan välillä puhelu ja luuri jätettiin pöydälle. Kyläpaikassa (jossa juhlittiin ja juotiin alkoholia) joku kävi aina välillä kuuntelemassa luurista, oliko meillä kotona hiljaista vai itkimmekö me lapset.”
Ylin kuva Carl Raw.
”Olimme yksin iltapäivät koulun jälkeen. Meidän oli ihan sallittua leipoa ilman aikuisten valvontaa. Kerrankin laitoimme keksit uuniin paistumaan ja lähdimme kaverille, kun eihän siinä mene kuin hetki. No keksit paloivat, hyvä että ei sentään talo.”
”Minua ei koskaan kuljetettu harrastuksiin. Ajoin yksin bussilla toiselle puolelle kaupunkia ja sieltä illalla takaisin. Pelkkiin matkoihin meni lähes tunti suuntaansa, eikä minulla tietenkään ollut kännykkää.”
”Äitini kuljetti minua pyörän tarakalla turvaistuimessa, jossa ei ollut minkäänlaisia kiinnitysvöitä eikä minulla kypärää. Ei mitään koskaan käynyt, mutta aika uhkarohkealta nykyisin tuntuu.”
”Kävimme keskenämme uimassa jo ihan pikkukoululaisista sekä uimahallissa että rannalla. Ei sitä kukaan ihmetellyt eikä kysellyt uimataidon perään. En ole vieläkään hyvä uimari mutta en kyllä hukkunutkaan.”
”Kavereiden vanhemmat pakkasivat meitä autoihin mitenkuten, lapsia koko kosla täyteen jotta kaikki mahtuivat kyytiin. Turvavöitä ei riittänyt kaikille, mutta kasarifaija vaan huusi ratin takaa että pitäkää kiinni mukulat!”
”Kävimme kesäisin saaressa nuorisotalolla. Siellä oli veneitä joita sai käyttää. Kukaan ei valvonut soutelua, eikä meillä koskaan ollut pelastusliivejä.”
”Lapsena leikimme metsiköissä sun muissa. Pyörimme ulkona tuntikausia eikä vanhemmilla ollut mitään käsitystä missä olimme. Leikit olivat reippaita ja tervehenkisiä, kuten tulipalojen sytyttämistä, omenavarkauksia, puihin kiipeilyä ja rakennusjätteestä tekemillämme ja jäälautoilla seilaamista. Mainittakoon, että olimme tyttöjä.”
P.S. Passaatko lapsesi piloille?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olin 9 tai 10 kun koulut ja päiväkodit olivat lakossa kuukauden (1984?) Olin kotona arkisin klo 7-16 5-vuotiaan sisareni kanssa ja katsottiin videolta uudestaan ja uudestaan samoja piirrettyjä, olisiko ollut kaksi vhs-kasettia. Söin teetä, valkoista paahtoeipää sellaisenaan, porkkanoita ja kauravelliä (kylmänä: maitoa, sokeria ja kaurahiutaleita). Jääkaapin sisältö oli aika kolkko. Toinen vanhemmista kävi lyhyellä ruokatauolla päivisin, joten oletan että kaikkiruokainen sisareni kai söi silloin. Mutta olihan se muka periaatteessa kivaa ettei tarvinnut mennä kouluun 🤔 vaikka sainkin joka päivä kuulla kunniani siitä, kun ”noin iso tyttö” ei ole siivonnut (sisareni sotkuja) ja samaan aikaan sisareni marisi kuinka en ole leikkinyt hänen kanssaan tarkoittaen, etten ole tehnyt kuten hän tahtoo asiassa kuin asiassa. Ja työpäivän jälkeen vanhempia ei saanut häiritä, eli sama lapsenvahdin homma jatkui. Nykyisin tuo käytäntö johtaisi varmaan huostaanottoon.
1980-luvusta mieleen on jäänyt vapaus, mutta toisaalta jälkikäteen jopa tunne, että ainakin minut jätettiin heitteille. Vanhempia tuntui kiinnostavan vain se, kuinka olisimme mahdollisimman vähän häiriöksi. Siis muidenkin vanhempia. Sairastuminen, kiusaamisen kohteeksi joutuminen, viikkorahan pyytäminen ja koulun vanhempainillat olivat niitä ”häiriöitä.” Sairastuminen tarkoitti etten ole huolehtinut itsestäni, kiusatuksi joutuminen että olen herkkänahkainen ja ärsytän tahallani kiusaajaa jne.
No, varon tarkoin uusimasta näitä 1980-luvun lannistavia kasvatusmetodeja, mutta lapselle on toki tarjolla vapautta, huolehtivaa sellaista. Eikä sisaruksia kiviriippana.
Näkyypä tämä virlä nykyäänkin. 1v 3kk lapsi kiipeää portaita alaspäin eikä mummo ole moksiskaan vaan touhuaa omiaan. Lapsi hyvä että on juuri oppinut tulemaan portaita alas. Minua syyttää ylisuojelevaksi ja ihmettelee miten ikinä on osannut kaksi lasta kasvattaa, eikä pysty myöntämään että toimi tilanteessa väärin. Itse en ikinä laskisi noin nuorta lasta portaisiin ilman että varmistan takana..
Minä muistan, kun vanhimpana lapsena vahdin siskojani (kaksoset) jotka olivat vielä vaippaiässä ja minua 3 vuotta nuorempia. Olin itse vissiin alle kouluikäinen. Olen vahtinut illalla ja pimeällä. Muistan kuinka pelotti olla vastuussa pienemistä. Jos ne teki pahojaan, minua toruttiin kun en ollut vahtinut. Kyllä se on jälkensä jättänyt
Asuin pienenä rannan lähellä. Opin sukeltamaan vuotta ennen kuin uimaan ja sukeltelin laiturin päästä pää edellä ja sukelsin takaisin laituriin kiinni, että pääsin siitä ylös nousemaan ilman uintia. Ikää tais olla 3,5, kun 4v kuulemma opin jo uimaan.
Niin ja vanhempani olivat tuolloin hoitamassa leirintäalueemme tehtäviä ja minä komensin pikkusiskoa pysymään rantavedessä kun hän oli vasta 2v. Seuraavana kesänä minä uin ja pikkusisko sukelteli vuorostaan laiturin päästä.
Jos voisin nyt aikuisena, niin tekisin oman lapsuuteni perheestä lastensuojeluilmoituksen. Ihan hirveätä ajatella miten me jo 8-9 vuotiaina oltiin itsenäisempiä kuin tämän päivän 17-18 vuotiaat. Hirvittää omia lapsia päästää tekemään mitään. Minkä sille voi että maailma on erilainen nyt. Koko ajan on ajateltava että mitä muut tästä ajattelee.
Tuo ”mitä muut ajattelee” pitäisi toisaalta vaan kitkeä pois mielestä. Koska periaatteessa sillä ei ole merkitystä ja se on kuluttavaa.
Tekstisi oli asiaa 👍