Kestävät ja pestävät vaatteet – helppo ekoteko
Sitä tulee vitsailtua, kuinka vaatteet kutistuvat säilytyksessä. No lasten kohdalla se ei ole vitsi, vaatteet tuntuvat kutistuvan jopa yhden yön aikana kaapissa. Vauvat ja taaperot kasvavat ihan oikeasti silmissä, ja sehän tarkoittaa jatkuvaa vaaterallia kotona.
Varsinkin pienten lasten vaatteiden käyttöikä on lyhyt. Niin lyhyt, että välillä niiden hankkiminen tuntuu ihan tuhlaukselta. Mutta se vasta on tuhlausta, jos vaatetta ei saa kierrätettyä eteenpäin pikkusisarukselle tai kirppikselle. Siksi on hyvä suosia laadukkaita ja kulutusta kestäviä vaatteita. Sekä ehdottoman pesunkestäviä, jotta ei tarvitse olla koko ajan varomassa tai kieltämässä.
Kyseessähän ei ole vain rahanmeno, vaan luonnonvarojen tuhlaus yhtä lailla. Uusien vaatteiden valmistuksesta syntyy hiilidioksidipäästöjä ja jätettä, ja energiaa ja vettä kuluu. Lapselle on mukava ostaa mieluiten vaatteita, jotka on tehty vastuullisesti, ja jotka päätyvät oikeasti käyttöön eivätkä pikana kaatopaikalle, jeesaa edes vähän sitä syyllisyyttä mikä välttämättömästäkin kuluttamisesta tulee. Ekologiset ratkaisut tuntuvat usein vaikeilta, mutta edes tämä on helppo valinta, jolla on oikeasti merkitystä.
Polarn O. Pyretillä on firman perustamisesta lähtien ollut pyrkimys tehdä laadukkaita ja käytännöllisiä vaatteita, jotka kestävät sekä kulutusta että pesua. Kuulostaa helposti tyhjältä lupaukselta, mutta PO.Pin tavoitteena on, että jokainen heidän valmistamansa sisävaate kestää kolmen lapsen käytön.
Kuluttajatutkimuksen mukaan hyvin ovat onnistuneet: 73 % asiakkaista pukee vaatteen myös alkuperäisen käyttäjän pikkusisaruksille, 52% antaa vaatteen eteenpäin ja 39% myy. Toimituksemme testin mukaan voi sanoa, että kahden lapsen jälkeen vaatteet ovat olleet aivan täydessä käyttökunnossa pistää kiertoon seuraavalle käyttäjälle.
PO.Pilta kerrotaan, että tuotesuunnittelun taustalla on lapsen paras. Mukavuuden lisäksi panostetaan siihen, että vaatteet valmistetaan mahdollisimman ympäristöystävällisellä tavalla. Ei jää sanahelinäksi tämäkään, sillä heidän ensimmäinen ympäristömerkitty vaatteensa tuli myyntiin jo vuonna 1987. Ensi syksyyn mennessä 99% firman käyttämästä puuvillasta on ympäristöystävällistä, ja keväällä 2018 mahdollisesti jo ihan kaikki.
PO.Pin vaatteet tunnetaan reippaista kuoseista, ja osittain juuri niiden takia ne ovat niin haluttua tavaraa kirppiksillä. Helpointa vaatteiden kierrättäminen kuitenkin on silloin, kun kuviot ja värit ovat neutraaleja. PO.P lanseerasi tässä kuussa luomupuuvillasta valmistetun malliston vastasyntyneille. PO.P Cares -mallisto koostuu kahdestatoista uutuusmallista ja vanhasta suosikista sinisenä, harmaana ja luonnonvalkoisena. Pehmeistä materiaaleista tehty – ja tietysti vastuullisesti tuotettu – mallisto löytyy nyt verkkokaupasta ja myymälöistä.
PS. PO.P tarjoaa 1.5. asti -20 % alennuksen koko ECO-valikoimasta, josta löytyy satoja eri tuotteita kaikenikäisille lapsille koossa 44-152 cm.
PS2.
? Kaikki Facebookissa peukun painajat tai tähän kommentin heittävät (vaikka eco tai ecoteko tai mitä haluat) osallistuvat P.O.Pin 100 euron lahjakortin arvontaan!!!!
Kaupallinen yhteistyö #polarnopyret #polarnopyretfinland #popcares
— Huono Äiti
Artikkelissa on 96 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mukana
Mukana arvonnassa!
Mukana
Ekovaatteille iso +
Mukana arvonnassa.
🙂
Eco
Minä myös
Tilasin juuri meidän tytölle näitä ECO-malliston vaatteita kun huomasin saman tarjouksen mistä postauksessa puhut! Innostuin itsekin ajatuksesta, että vaate tehtäisiin niin kestävästi että menisi vielä mahdollisten tulevien sisarusten tai muiden vauvojen päälle, nykyään kun vauvanvaatteet harmittavan usein ovat niin kertakäyttöisiä. Materiaali ainakin tuntuu laadukkaalta, toivotaan että vaatteet kestävät kulutusta!
Mukana!
Popin vaatteet todellakin kestävät kolmen lapsen käytön, jopa sukat. Etenkin ulkovaatteet ovat kannattava investointi mikäli haluaa kierrättää vaatteet useammalla lapsella!
Voi että, kyllä kelpaisi. Olisi ihanaa jos onni potkaisisi! 《3
Mukana
Mukana!
Mukana