”Kerroin päättäväni päiväni ja minulle tarjottiin työterveysaikaa kahden viikon päähän”
Huono Äiti sai avautumisen:
”Pohdin, että minne kirjoitan. Ja päätin kirjoittaa huonolle äidille, koska silloin se ainakin julkaistaan! Mielenterveysongelmat.
Avunsaanti.
Minulla on ollut aina nuoruudesta saakka itsemurhayrityksiä. Elikkäs mielenterveyden haasteita. Nuorena ne ohitettiin aina.
Ei minua koskaan minnekään jatkohoitoon ohjattu. Makasin sairaalassa yritysten jälkeen ja minun piti vakuuttaa etten tee sitä toiste ja pääsin kotiin. Joka kerta ei edes vanhemmilleni ilmoitettu kun sitä pyysin.
Aikuisena sairastuin pahaan masennukseen, silloinkaan en saanut apua vasta kuin yritin päättää päiväni.
Siitä alkoi pitkä, 8 vuoden hoitosuhde.
Viime talvena tuttu tunne nosti päätään ja kävin muutaman kerran juttelemassa terapiassa kunnes terapeutin mielestä kaikki oli hyvin eikä hoitoa kannattanut jatkaa.
Pääsiäisenä koin totaallisen romahduksen. Tunsin, että päätän päiväni. Yritin sinnitellä ja soitin päivystykseen- sain kuulla että ensisijaisesti pitäisi hakeutua työterveyteen arkena.
Soitin työterveyden asiakaspalveluun ja kerroin tilanteen. Ja menneisyyden. Sain ajan lääkärille parin viikon päähän.
Kerroin, etten tiedä olenko enää hengissä silloin. ”Hakeudu päivystykseen jos olo pahenee”.
Pahenihan se, mutta oliko minun fiilis kaiken tämän jälkeen mennä päivystykseen?
Arkena otin yhteyttä omaan hoitajaan työterveydessä ja juttelu aika järjestyi nopsaan.
Olo on nyt taas paljon paljon parempi ja varmasti pärjään lääkärille asti. Josko saisin taas terapiasuhteen. Osaan vaatia.
Mutta kuinka moni MTT ihminen kykenee tai osaa vaatia?
Minun sieluun sattuu joka kerta kun joku on lähtenyt oman käden kautta koska ei ole saanut apua.
Koska tiedän, että se voisin olla minä.
Minä taistelen vielä.
Enkä luovuta mutta voi kunpa päättäjämme tekisivät jotain tähän aina kasvavaan ongelmaan.
Voimia kaikille jotka tunnistatte ongelman.”
Maria
Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, muista että apua on saatavilla. Ensimmäinen askel itsetuhoisen olon helpottamiseksi on kertoa tilanteesta jollekin.
Voit aloittaa MIELI ry:n Kriisipuhelimesta 09 2525 0111, jos et tiedä kenelle läheiselle tai ammattilaiselle voisit kertoa olostasi.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Voimia sinulle valtavasti ❤️ olen iloinen, että olit sinnikäs. Toivottavasti saat pidempiaikaisen tuen itsellesi, kuten kaikki muutkin, kenellä haasteita on. On sanaton olo tämmöisen edessä. Kun voisikin sanoa jotain, millä saisi tilanteen korjattua.
Tää on niin surullista että sieluun asti sattuu sinun ja kaikkien muiden puolesta 💔😭
Itselläni on lainalapsi. Hänellä oli(on edelleen) mt-sairauksia. On ollut mulla säännöllisesti kylässä vauvasta asti. Rankat kotiolot ja mt haasteita äidiltä. Eivät saaneet apua. Yksi viikonloppu yö herätti tämä lapsonen minut ”anteeksi että herätän mut mä en jaksa enää tätä kipua(henkistä) mun on pakko lopettaa se,haluun haistuu pois,anteeksi, mä rakastan sua”. Ei muuta ko päivystykseen vastentahtoinen lapsi. Lääkäri totes että no hän vaa puhuu,onnea yöhön. Mitä helvettiä??? Seuraavana päivänä oma lapseni tuli isältään ja kateltiin telkkaa. Lainalapsi sanoi että hän käy vaihtaa paidan. Yht äkkiä pomppasin ylös ja huusin lapselleni kato onko xxx vessassa tai saunassa ja samalla vedin kenkiä jalkaan. Ei ollut. Sanoin että pysyy sisällä ja soittaa ambulanssin ja ilmottaa xxx vanhemmille että nyt on hätä. Ei saa lähteä ulos. Soittaa myös omalle isälleen. Ulkona kuuntelin,katsoin kelloa,juna menee kohta. Mihin suuntaan pitää lähteä. Joku sisäinen ääni kehotti että tuonne. Mä muistan vieläkin kuinka huusin,karjuin hänen nimeään ja pinnistin kaiken voimani että kerkeisin ajoissa. Mun onni oli lumikökkö johon hän kompastui. Jatkoi matkaa mutta leresin taklaamaan hänet ennen junaraiteita. Hän oli jossain ihan muualla kunnes ns palasi tähän maailmaan. En muista kuinka pääsimme takas kotiin jossa ambulanssi ja lapseni isä odotti. Silloin hän pääsi osastolle (monta jaksoa) ja pääsi sen verran jaloilleen että alkaa olla elämä voiton puolella. Tämä tapahtui 6vuotta sitten.
Miksi hän ei saanut apua? Jos en olis ollut vahtivuorossa olisiko biologinen äiti saanut kiinni. Hän itse sanoi että ei. Urheilen ja olen häntä 20v nuorempi. Ilman fyysisiä vammoja en tuosta selvinnyt. Henkisistä puhumattakaan mutta lainalapsi on hengissä. 🙏🏻❤️
Miten ihmeessä tähän saadaan muutos??? Mielikin tarvii hoitoa kuten murtut käsi.
Kiitos sinulle ❤️ ja lapselle toipumista ❤️ toivon, että hän saa apua
Kiitos ❤️ lainalapsi asuu omillaan ja opiskelee. Välillä tulee huonompia kausia mutta tietää että voi edelleen aina tulla ja aina soittaa. Oli kello mitä tahansa. Hän sai apua ja saa edelleen 🙏🏻 omalle lapselleni tuo oli myös kaamea kokemus ja hänen kanssa kävin kriisiterapiassa ja sit hän kävi yksin myös. He kun ovat olleet 1v ja 2v kun tämä lapsonen alkoi säännöllisesti kyläillä meillä ja oli reissuilla mukana. Sisaruksiksi puhuttelevat toisiaan.
Toivon että jokaisella aikuisella ja lapsella olisi joku joka kykenisi taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Kun tosiaan ne ajat lääkärille saattaa mennä sinne parin viikon päähän tai heitä ei oteta tosissaan 💔
Voi hyvänen aika ❤️
Hienoa, että jaksoit kirjoittaa tästä aiheesta, varsinkin kun juuri luin artikkelin jossa kerrottiin keski-ikäisten naisten itsemurhien lisääntyvän Suomessa. Moni ei uskalla tai kehtaa edes kertoa, että on tällaisia ajatuksia, sillä pelkää muiden tuomitsevan hänet. Hyvä sinä! Ei aina ole siitä kiinni etteikö osaisi vaatia apua, joskus vaan ei saa aikaisrksi hakea apua. Moni ihminen voi sinnitellä oitkäänkin todella huonossa jamassa. Minäkin olen hakenut apua monesti, jo nuoresta pitäen. Avun saanti on ollut vähän sitä sun tätä…eräskin lääkäri sanoi kun sain burnoutin, että kävele se helpottaa eikä hommannut minulle mitään muuta apua. Liikunta, varsinkin ulkona, kyllä parantaa mielialaa, mutta ihminen tarvitsee muutakin apua.
Onneksi olet sinnitellyt ja toivottavasti pääsisit pian kohtaamaan sellaisen ihmisen joka pysähtyy kuuntelemaan ja osaa kysyä oikeat kysymykset.
Luulisin, että itsemurha on aihe jota edes ammattiauttajat eivät osaa käsitellä. Jos sanoo päivystykseen suunnittelevansa päiviensä päättämistä niin pahimmassa tapauksessa se saattaa tuntua jopa osittain vitsiltä puhelimen toisessa päässä. Tai sitten niin vaikealta ajatukselta kohdata että pyrkii vain siirtämään ongelman jonkun toisen ratkaistavaksi.
Se on tosi surullista! Itsekin istuin vuoden psykiatrisen sairaanhoitajan edessä eikä hän koskaan tarttunut itsemurhaan aiheena vaikka olisin tarvinnut asiasta puhumista. Yritin sitä itse tyrkyttää aiheeksi mutta hänen onnistui aina väistää aiheen syvempi käsittely.Se on vähän sama asia kuin että läheiset eivät halua vanhuksen puhuvan omasta kuolemastaan. He hyssyttelevät ja sanovat että ”älä nyt viitsi tuollaisia alkaa puhua, ethän sinä nyt vielä kuole.” Vanhuksella voi kuitenkin olla tosi iso tarve puhua kuolemasta.
Nykyään jos itse, eräänlaista auttamistyötä tekevänä, kohtaan itsetuhoisen ihmisen niin pyrin rohkeasti kohtaamaan hänen ajatuksensa. Asian vähättely ja sivuuttaminen on pahinta mitä voi tehdä. Jos lapsi itkee, niin nykyään onneksi kasvatuksessa ajatellaan että jos aikuinen kohtaa lapsen tunteen myötätuntoisesti se auttaa pääsemään nopeammin yli kuin että jos aikuinen pyrkii harhauttamaan huomion toisaalle tai vähättelee ja sanoo ”ihan turhaa tästä on itkeä.” Itsetuhoisen ihmisen kohtaaminen ja aiheesta puhuminen tuskin yllyttää tekoon vaan saa tuntemaan että hänet ja hänen tuskansa joku kerrankin kuulee!
Maria, kiitos kun kirjoitit. Onneksi sait sen ajan keskusteluun jotta jaksaisit lääkärille saakka.
Olen vihainen tästä ”hoidottomuuden” tilanteesta ja iloinen siitä että jaksoit yrittää uudestaan saada apua itsellesi. Hälytyskellojen pitäisi soida ja kovalla äänellä tuossa tilanteessa ihmisen pyytäessä apua.
Hyvinvointi valtio ja hoitoon pääsyyn on käännettävä monet kivet, osattava ja jaksettava vaatia, äärettömän surullista. Anteeksi antamatonta! Voimia sinulle 🙏
Samantapaisen tilanteen ja tunteen kokeneena toivoisin todella, että matalan kynnyksen vastaanottoja tai edes soittopaikkoja olisi enemmän.
Aina tulee pahamieli ja voimattomuuden tunne kun tuollaisia kuulee. Lapset erityisesti tulisi ottaa huomioon kun heidän käytös muuttuu. Nykypäivä vaatii valtavasti lapsilta ja nuorilta. Vanhemmat ei kiinnitä mitään huomiota koska lapset ei vanhemmille useinkaan avaudu. Varsinkaan jos vanhemmilla on kova pätemisen tarve työssä ja sosiaslisessa mediassa näkyvyys. Koulun, opettajan kaverien tulisi kiinnittää enemmän käytökseen huomiota. Myös resursseihin avun saamiseen pitää saada nopeampaa toimintaa. Tällä hetkelläkin koulukuraattorille voi käydä jutteleen ehkä 1 x /kk. Kyllä sen ensiavun täytyy olla säännöllistä ja viikottain jotta jotain apua lapset saisi. Pitkillä tapaamisilla ei voiteta edes aikaa, vaan olo pahenee ja voi sattua mitä vain. En tiedä Vantaan 2.4. tapahtuman laukaisiaa, mutta lapsilla on todella paha olla tällä hetkellä. Apua ja huomiota haetaan ehkä viimeisin keinoin.