Ison perheen lapsena en suosittele isoa perhettä
Huono Äiti sai avautumisen: ”En suosittele isoa perhettä kenellekään. Tiedän, miltä tuntuu, kun on vain yksi osa suurta massaa, yksi ääni kuoron seassa, joka harvoin saa oman soolonsa. Olen kotoisin kahdeksan lapsen perheestä, ja vaikka rakastan sisaruksiani, en voi rehellisesti sanoa, että lapsuuteni oli ihanteellinen.
Muistan päivät, jolloin äiti yritti epätoivoisesti jakaa huomiotaan meille kaikille. Yritän olla syyttämättä häntä, mutta se oli mahdoton tehtävä. Aina joku jäi paitsi, aina joku tunsi olonsa unohdetuksi. Syntymäpäivinä kynttilät puhallettiin nopeasti, lahjat avattiin summittaisesti, ja sitten siirryttiin seuraavan lapsen juhlaan.
Koulussa olin vain yksi monista, joiden sukunimi oli sama. Opettajat sekoittivat meidät jatkuvasti, ja vanhempainilloissa äiti yritti epätoivoisesti muistaa, kenen kokeesta milloinkin puhuttiin. Kotiin tullessa ei ollut aikaa omiin harrastuksiin. Aina oli joku, joka piti viedä treeneihin, tai joku, joka tarvitsi apua läksyissä.
Kotona meistä tuli toistemme hoitajia. Vanhemmat lapset vahtivat pienempiä, opettivat heille taitoja, joita vanhemmilla ei ollut aikaa opettaa. Meistä tuli pieni yhteiskunta, jossa jokaisella oli oma roolinsa. Minun roolini oli olla vanhin, vastuullinen, aina valmis auttamaan.
Kotitöissä olimme kuin pieni armeija. Jokaisella oli omat tehtävänsä, ja niitä suoritettiin kuin liukuhihnalla. Ateriat valmistettiin valtavissa padoissa, pyykki pestiin vuorotellen, ja siivouspäivinä talo muuttui taistelutantereeksi.
En väitä, etteikö isoissa perheissä olisi hyviäkin puolia. Meillä oli aina seuraa, aina joku, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Mutta yksilöllinen huomio, se, että joku näkisi minut minuna, ei vain osana suurta kokonaisuutta, sitä en koskaan saanut.
Siksi en suosittele isoa perhettä kenellekään. Jos haluaa lapsia, joilla on tunne siitä, että he ovat tärkeitä, ainutlaatuisia, kannattaa miettiä tarkkaan, kuinka monta lasta pystyy oikeasti hoitamaan.”
Nimim. Se vanhin tytär
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olen itse kouluttamattoman suurperheen lapsi. Lapsuutta jos kuvaisi viidellä asialla olisivat ne: 1. Äidin ryytyneisyys, väsy, kärttyisyys, kylmyys. 2. Olo että olin taakka ja tiellä. Keskityin olemaan mahdollisimman näkymätön ja vaatimatta mitään. 3. Rahahuolet, kun ei ollut resursseja moiselle lapsimäärälle 4. Vara-äitinä toimiminen pienemmille sisaruksille ja semmoisen vastuun kantaminen (mm. oman äidin terapeuttina toimiminen), jota yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua hoitamaan. ja 5. Yleinen ankea näköalaton ilmapiiri, kun kaikki on paskaa ja syy yhteiskunnassa ja kaikkialla muualla kuin peilissä.
Itsellä kaksi todella toivottua ja rakastettua lasta, joille olen voinut tarjota tavallisen rennon keskiluokkaisen elämän, josta itse lapsena pystyi vain haaveilemaan. Ovat saaneet olla lapsia ja olen kertonut heille, että ovat ihania. Rakkaita. Riittäviä. Toivottuja. Ihania.
Nämä tekoälyn tankerokieliset tekeleet ovat tympeitä. Pelleilyä vakavilla asioilla.
Kysyin kerran lapseltani, harmittaako häntä, ettei hänellä ole sisaruksia. Hän sanoi, ettei iso osa hänen kavereistaan tule toimeen sisarustensa kanssa. Hänestä on myös kiva olla ainutlaatuinen, eikä tarvi kilpailla kotona mistään, kun kuitenkin muualla tarvii. Hänellä on pari läheistä serkkua, joten hän ei jää yksin, kun meitä vanhempia ei enää ole.