Ei ole ihan ehdoton sääntö, että ”ommoo lommoo” ei pidetä, vaan lapselle voi sallia vapaapäivän silloin tällöin, uskoo nimimerkki Väsyneen äiti:

”Lapsena kaverini ei aina tullut kouluun. Seuraavana päivänä hän kertoi olleensa vapaapäivällä äidin luvalla, koska tarvitsi lepoa. Kaveri muisteli tätä vielä aikuisenakin, kuinka äiti oli niin joustava ja ymmärtäväinen. Ja kaverista itsestään tuli poliisi, joten tuskinpa kasvatus kovin hukkateillä oli.

Lapsen treenikaverin isä taas kertoi, että perhe lähtee mökille. Keskellä viikkoa, vaikka on koulua? He kuulemma tarvitsivat rentoutumista ja aikaa yhdessä. Isällä on töitä myös viikonloppuisin, ja sitä myötä viikkovapaita, joten tällaiset mökkireissut onnistuvat.

Mutta saako lapsen antaa pitää vapaata koulusta siksi, että nyt vähän väsyttää? Eihän se ole aikuisellekaan syy olla poissa töistä! Kaikista meistä olisi kiva olla vähän omalla vapaalla ja perheen kesken vaikka nyt kun syksy alkaa painaa. Mutta eivät kaikki voi pitää töistä vapaata silloin kun itseä huvittaa. Eikä tietenkään ole oikein soittaa töihin että olen sairas enkä tule, jos ei ole oikeasti kipeä. Eikä ole oikein opettaa lapselle että ’Jää vaan kotiin jos ei huvita tänään.’

Mutta perheen hyvinvointi on tärkeämpää kuin työt ja koulu. Joskus on sellainen tilanne, että kotiinjääminen on kaikkien etu. Lapsi voi olla aidosti ihan poikki, sillä onhan pientenkin elämä kuormittavaa nykyään. Kuka sen on sanomaan, että missä vaiheessa lapsen pitää jaksaa, ja missä vaiheessa uuvuttaa niin, että tauko on paikallaan?

Tietysti arjen pitää olla sellaista, että lapsi jaksaa sitä. Mutta joskus on suruja tai pitkiä flunssia tai muita juttuja, jotka vievät voimat. Sitä paitsi lapsetkin ovat yksilöitä. Kyllä vanhempi osaa arvioida oman lapsen tarpeen saada pieni hengähdystauko.

Jos taas arjessa ei ehditä nähdä tarpeeksi, asiat pitää järjestää toisin. Silti ensiapuna voi olla parasta, että tosiaan otetaan se oma loma ja ollaan hetki yhdessä.

Lapsen koulutyö ja moraali ei kaadu siihen, että tarpeeseen saa pitää vapaapäivän tai pari. Läksythän pitää kuitenkin tehdä, että ei sitä nyt kokonaan velvollisuuksia hylätä. Eikä vapaalle tietenkään jäädä kovin usein tai siksi, että päästäisiin jostain ikävästä kuten vaikka esitelmän pidosta!

Jos lapsi kaipaa lepoa ja taukoa, on enemmän oikein suoda se hänelle kuin opettaa, että ikinä missään tilanteessa ei saa lintsata.”

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 39 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

39 vastausta artikkeliin “Anna väsyneen lapsen lintsata!”

  • Einäin sanoo:

    No. Itse tiedän tällaisen lapsen joka käyttää juurikin tuota että kouluun ei jaksaisi mennä, pää on kipeä aina kouluaamuisin ja lapsen arjesta vastaava vanhempi ajattelee juuri näin että silloin ei tarvitse mennä kouluun jos ei halua.

    Nyt lapsi jää luokalle, kun on oppinut sanelemaan koulunkäynnin ehdot eikä häntä enää saada kouluun. Jää mielummin kotiin pelaamaan ja nukkumaan.

    Aivan väärä ajattelutapa. Eihän aikuinenkaan voi jättää asioita hoitamatta tai olla menemättä töihin jos ei huvitakaan.

  • Oppi on arvokasta sanoo:

    Opettajat joutuvat tekemään palkatonta ylimääräistä työtä terveydellisistä syistä poissaolevien takia. Terveyden toki ymmärtää ja kaikki mukisematta näkevät sen vaivan että sairastuneet saadaan kirittyä kiinni, pidettyä opinnoissa mukana. Yläkoulussa varsinkin se on monen opettajan homma. Siitä ei makseta palkkaa, että ope kopioi tehtäviä ja laittelee viestejä sairastuneelle, ettei jäisi jälkeen. Opettajien työ on nykyään muutenkin uuvuttavampaa kuin ennen.. Sitten vielä näitä saa lintsata tapauksia lisäksi. Oma osansa tulee niiltäkin vanhemmilta jotka luulevat että kaupunki kustantaa tukiopetusta siksi että on runsaiden koulujen lomien ulkopuolella matkustettu ulkomaille. Opettajat saavat vaatimuslistan tehtvistä ja haukut jos ei totella ja palkattomasti opeteta lapsia loman jälkeen, etteivät jäisi jälkeen tai anneta loman jälkeen tukiopetusta, mistä opettaja toki saisi palkan, mutta kaupunki siis kustantaisi matkan aiheuttamia opillisia aukkoja ja kallisarvoiset, rajalliset tukiopetustunnit menisivät niille lapsille, joiden perheillä on varaa matkustaa. Ei, kaupunki ei maksa ja opet saa siitä haukut ja ylimääräistä työtä selittäessään näitä kerta toisensa jälkeen. Huokaus. Poissa ollut lapsi joutuu aina kirimään muut kiinmi, se jos mikä haittaa palautumista. Sairaana pitää olla pois ja olla myös se yksi oireeton päivä. Mutta muuten koululaisilla on lomaa riittävästi, muut asiat ovat yleisesti ne mitkä kuormitusta aiheuttavat / estävät normaalia palautumista koulupäiviem jälkeen ja viikonloppuisin. Esim vaihtelevat nukkumisajat, ruudut, rauhoittaviem tekemisten puute (ulkoilu, lukeminen, palapelit jne) yleisesti hermostoa rauhoittavat asiat, jotka ovat ihmisten arjesta kadonneet. Kuormittumisem yhteydessä ne ensin kuntoon..

  • Nelli sanoo:

    Riippuu syystä. Jos ”ei huvita” tai ”pelasin myöhään enkä jaksa” -> kouluun mennään. Jos on valvonut puoli yötä hyväksyttävästä syystä (astmakohtaus, selvityksessä/hoidossa oleva unettomuus tms) saa pitää lepopäivän. Itseään ei pidä kuormittaa yli oman jaksamisen vaikka suurin osa aikuisistakin niin näyttää tekevän.

    Ja meillä on nämä poissaolot aina ilmoitettu opettajalle sillä oikealla syyllä ja aina vastaus on ollut että ”ehdottomasti lepopäivä”.

    Nämä siis harvoin, ei joka viikko eikä joka kuukausikaan.

  • Ope vaan sanoo:

    Nykyään se on mennyt sellaiseksi, ettei koulusta ”anota” lupaa, vaan se on ilmoitusluonteinen asia, että meidän perhe lähtee nyt pikkulomalle Tallinnaan ja Eerokristiina on poissa loppuviikosta pari päivää ja alkuviikostakin, koska se reissu on niiiin rankka.. siinä sitten opettaja miettii, milloin pitää näille päiville osuneet kokeet, ja kirjastoreisdukin jäi välistä ja pari ryhmätyötä aloitettiin, mutta tottakai muut sitten ottavat Eerokristiinan omaan ryhmäänsä, vaikka työ on jo tehty eikä Eerokristiina ole laittanut siihen tikkuakaan ristiin. Ja entäs kaikki muut, jotka pitävät aina lomansa milloin haluavat, tai jos äidillä on pää kipeä ja hän haluaa, että lapsi olisikin seurana kun hän on muuten aina iltatöissä. Älkää ihmetelkö enää, miksi pisatulokset laskevat, miksi armeijan keskeyttää yhä suurempi osa, miksi niin monet nuoret menevät koulusta suoraan eläkkeelle. Kenelläkään ei ole enää mitään selkärankaa.

  • Ei edes tarvi huijata sanoo:

    Kaksi ideaa tämän toteuttamiseksi:
    1. Kun lapsi sairastuu, anna hänen levätä yksi terve päivä kotona. Siinä oppii, ettei puolikuntoisena rehkitä, vaan oikeasti levätään.
    2. Jos tiedät, että lapsesi väsyy ennen syyslomaa, pyydä hänelle koulusta pari päivää vapaata jo syyskuun lopussa. Lähetä mummolaan tai olkaa vaikka vain kotona. Yleensä koulusta annetaan lupa.

    Tämä opettaa itsensä kuuntelua ja itsestä huolehtimista.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Riippuu täysin väsymyksen syystä. Jos syy on se, että on yskinyt koko yön astman takia, niin tietenkin saa jäädä kotiin nukkumaan. Jos väsymyksen syy on se, että on pelattu koko yö pleikkaa, niin sitten on mentävä kouluun ja hoidettava päivä kunnialla läpi, tai pleikka siirtyy johonkin toiseen osoitteeseen. Jos siis väsymys on täysin oma moka, ei velvollisuuksista ole lupa luistaa.

    • Elämänhallintaa sanoo:

      Samaa mieltä, että riippuu väsymyksen syystä. Lisäksi koulupäivät ovat niin lyhyitä, että jos arki kuormittaa, syytä lienee parasta hakea ensin vaikkapa harrastusrumbasta. Koulu on lasten ”työtä”, ja sen pitäisi olla ykkösasia.

  • Äippä80 sanoo:

    Olen niin samaa mieltä. Nuorena koululaisena äiti antoi silloin tällöin jäädä kotiin kun oli tosi väsy tai kouluun meno tuntui tosi ikävältä (noin 2-3 kertaa vuodessa) En huomaa nyt 42v että tuosta olisi ollut mitään haittaa elämässä. Töissä käyn ja vieläpä hyvin tunnollisesti 😁Päin vastoin, muistan noita ”omaloma” päiviä ja äitiä rakkaudella. Toteutan tätä perintöä myös omille lapsilleni. Vanhempana kyllä näkee kun lapsi joskus oikeasti tarvitsee sen vapaudu vankilasta kortin.