Minusta tuli itsestäänselvä kotiorja
Huono Äiti sai avautumisen erittäin väsyneeltä äidiltä:
”Nyt se on sitten tapahtunut tässäkin parisuhteessa. Minusta on tullut miehelle itsestäänselvyys. Vuosikausia rakennettu suhde, lapset tehty. Mies tekee pitkää päivää töissä, mutta lomat, vapaapäivät, kaikki hetket, jotka mies on kotona, mies katoaa puhelimen, kirjan tai television taakse. Saan kertoa päivän kuulumiseni puhelimen takakuorelle eikä mies enää kuuntele mitään, mitä minulla on sanottavana. Kaikki tärkeät jutut menevät ohi ellen toista niitä moneen kertaan.
Kotitöitä ei kukaan muu huomaa kuin minä. Paitsi sitten tietysti kun jätän ne tekemättä, jolloin tavaroita heitellään kärsimättömästi huokaillen pois tieltä.
Pyykkien perään kysytään vain, kun etsitään uusia sukkia tai kalsareita. Oletushan on että niiden kuuluisi olla viikattuna kaapissa.
Nyt suhteeseemme on noussut uudeksi mausteeksi miehen tapa piikitellä. Olemme olleet tänään esimerkiksi koko päivän kotona, ja mies ei ole minulle sanonut muuta minulle tänään, kuin että ”keitätkö minulle kahvia” ja ”tee vittu mitä haluat” (kun kysyin, mitä tekisimme ruoaksi uutena vuotena).
Mietin kuumeisesti, miten saisin heräteltyä miestä suunnanmuutokseen. Tällä hetkellä tuntuu houkuttelevalta idealta juosta taksiin ja jättää mies pyörittämään arkea vauvamme, taaperomme ja kouluikäisen lapsen kanssa. Voisin lomailla pari viikkoa jossain vain itselleni.”
xxx
Tutkijat ovat havainneet, että kotitöiden epätasainen jakautuminen on yksi tärkeimmistä stressitekijöistä monissa ihmissuhteissa. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa todettiin, että vaimot ilmoittivat, että yksi heidän suurimmista stressinlähteistään oli se, että heidän miehensä eivät halunneet tehdä osuuttaan töistä kotona.
Merkittävämpää kuin palkattoman työn jakautuminen 50/50 voi olla se, miten kukin parisuhteessa oleva henkilö kokee kotitöiden jaon. Stressi lisääntyy kotonasi, kun jompikumpi teistä on tyytymätön keskeneräisiin askareisiin. Pariskunnat riitelevät siitä, kuka tekee mitäkin kotona, melkein yhtä paljon kuin rahasta.
Kyselyt ja tutkimukset osoittavat johdonmukaisesti, että vaikka monet naiset työskentelevät kodin ulkopuolella, he silti tekevät useimmat kotityöt. Todisteet osoittavat myös, että COVID-19-pandemia pahensi tätä eroa merkittävästi.
Tutkimukset viittaavat siihen, että pariskunnat, jotka uskovat, että työ pitäisi jakaa tasaisesti, ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät sitä tee. Kumppani, joka tekee kaikki nämä tehtävät, tuntee itsensä yksinäiseksi, manipuloiduksi ja ylityöllistetyksi.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 41 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tässä ei varmaan nyt ole ongelmana pelkät kotityöt. Mies ei vaikuta enää olevan kiinnostunut sinusta tai lapsista. Olisiko uusi rakas jo kierroksessa. Hänelle voi avautua ”arjen kurjuudesta”: vaimo on törkeä, kun vaatii, että pitäisi osallistua kotitöihin ja lasten hoitoon jne. Kävisin keskustelun koko parisuhteen tilasta.