Lapsi tuli, järki lähti, eikä koskaan palannut. Tätä ei erityisesti painoteta neuvolassa raskauskäynneillä:

”Käsi ylös, kuka tietää, mikä on filtrum?

No se on se ura nenän ja ylähuulen välissä. Enkä todellakaan tiennyt tätä ennen kuin minusta tuli äiti.

Aloin nimittäin baby bluesini jälkimainingeissa syynäämään jälkeläistäni suurennuslasilla ja huomasin hänellä puolikkaan filtrumin, ylähuulen yllä oleva ura ei siis jatkunut nenän alaosaan asti. Mitäs sitten, kysytte. Minäpä kerron.

Jostain mystisestä mielenhäiriöstä googlasin tuon piirteen, ja onnistuin seikkailemaan sivuille, joissa kerrotaan FAS-syndroomasta. Siis fetaalialkoholisyndroomasta: raskaudenaikaisen alkoholinkäytön aiheuttamasta sikiön monimuotoisista kehitysvaurioista. Siis runsaasta raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuvista vaurioista. Tuskin niistä kolmesta vajaasta viinilasillisesta, jotka nautin koko sinä aikana, kun tiesin olevani raskaana. Mutta entäs ne kännit, jotka vedin, kun en vielä tiennyt, joskus viikolla 2?

Syndrooman yksi tunnistettavimmista piirteistä on nimittäin aivan sileä filtrum; huulen yllä oleva ura puuttuu kokonaan tai on huomattavan matala. Kun aloin etsimällä etsimään, löysin pojastani muitakin FAS-piirteitä: vinohkot silmät, pystynenän ja ohuehkot huulet. Mistään en löytänyt sitä ”turvallista” alkoholimäärää, joka olisi kertonut minun lapseni olevan täysin terve. Kukaan ei tiedä, mikä määrä alkoholia aiheuttaa sikiössä vaurioita. FAS-lapsia syntyy kuitenkin vain alkoholisteille. Vai mitä? Järki sanoi kyllä, pelko kirkui, että en voi olla varma. Tuijotin telkkaristakin vain ihmisten filtrumeja ja etsin niistä eroavaisuuksia. Voin kertoa, että niitä on syviä, matalia, teräviä, loivia, puolikkaita, sileitä ja ihan kaiken mallisia.

Turvallista määrää alkoholin nauttimiselle raskauden aikana ei ole. Tai sitä ei tiedetä, koska asiaa on ymmärrettävästi todella vaikea tutkia. Voisin kuitenkin kuvitella, että yli puolet esimerkiksi Ranskan asukkaista omaisi kehityshäiriöitä, jos satunnainen lasillinen viiniä tuhoaisi ihmisen koko kehityksen. On kuitenkin parempi, ainakin omalle mielenterveydelle, olla varma, eli täysin tipaton.

Vauvani oli alusta asti erittäin valpas, hyvän kokoinen ja kehittyi aivan normaaliin tahtiin. Lapsessani ei ollut mitään kehityshäiriöön viittaavaa. Järkeni palasi pian ja ymmärsin, että hänen piirteensä ovat tietenkin sekoitus minua, isäänsä ja vastasyntyneen normaalia turvotusta. Kaikilla vauvoilla taitaa olla hiukan pysty nenä, kun tuuppaavat sitä jatkuvasti tissiä vasten.

Täytyy myöntää, että sekosin tuolloin totaalisesti. Olin todella ahdistunut mahdollisesta itse aiheutetusta kehityshäiriöstä. Ehkä ansaitusti, en tiedä. Onneksi tila kesti vain pari viikkoa.

Tämän jälkeen olen seonnut hetkellisesti väsymyksestä, niin kuin varmasti jokainen äiti. Käyttäydyin myös melko erikoisesti, kun sain mahdollisuuden vauvavapaaseen viikonloppuun. Puoliso ja poika suuntaisivat mummulaan ja minä saisin tehdä mitä lystäsin. Haaveilin jo etukäteen sushiövereistä ja juustolautasista, kahdentoista tunnin unista ja telkkarimaratoneista. Pelkäsin kamalasti, että viikonloppu torppaantuukin johonkin. Sitten pelkäsin, mikä minussa on vikana, kun haluan niin kovasti eroon miehestäni ja lapsestani.

Odotettu viikonloppu tuli ja sen mukana kova lumipyry. Nyt pelkäsinkin, että rakkailleni tapahtuu matkalla jotain. Aloin itse perua koko reissua. Pojat starttasivat kuitenkin, enkä voi heitä siitä moittia. Kaipasivat varmaan minusta lomaa enemmän kuin minä heistä. Vietin viikonloppuni töitä tehden, huonouttani häpeillen, ikävöiden ja hieman nukkuenkin. Söin eineksiä ja laatikollisen leivoksia.

Sekoiluni on vaihtelevaa. Joskus olen kuin vanha oma itseni, mutta itsesyytökset ja vajavaisuuden tunne ovat tainneet tulla jäädäkseen.

Tunnen monia äitejä, jotka ovat vielä ”vakavammin” hurahtaneet äitiyteen. Äitejä, jotka huitovat miehensä pois viereltään lasten tieltä, huonosti kohdeltuja äitejä, jotka katkeroituvat lapsilleenkin, itsekeskeisiä äitejä, jotka tartuttavat minämäisyytensä lapsiinsa ja vaativat maailmalta yhä suurempia erikoisvapauksia myös katraansa kautta, tai heitä jotka vain elävät ihan onnellisina taaperontuoksuisissa kuplissaan kaipaamatta juurikaan aikuisten välistä vuorovaikutusta.

Jonkun elämä on synnytyksen jälkeen pelkkää lapset sitä ja lapset tätä, toinen yrittää paeta perhettään salille, kauneushoitoloihin, töihin tai mihin vain. Suurin osa kai luovii kaiken sekoilun keskellä parhaansa mukaan.

Jollain tasolla jokainen tietysti muuttuu äitiyden myötä, ja niin pitääkin. Sitä en tiedä, mikä määrä muutosta on toivottavaa ja mikä huolestuttavaa, mutta empiirinen tukimukseni viittaa siihen, että kaikki äidit kajahtavat jossain määrin. Totaalisesti sekoamatta selviytymiseen vissiin vaaditaankin hippunen hulluutta. ”

Taaperon Äiti

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Sekoavatko kaikki äitiydestä?”

  • pennie sanoo:

    Ihana kirjoitus <3 Itse jäin odottamaan ensimmäistä lastani ja meil oli jo sovittu bileitten pito, join, ei lapsesta tullu vammasta eikä muutakaan, normaali yksilö <3