Sinkkukaverit saattavat kokea kiireen tunnetta kun rientävät kahvittelutuokiosta kahvakuulatunnille mutta se ei ole mitään verrattuna perheenäidin sompailuihin. Kello tikittää, viisarit juoksee ja vaikka kuinka laittaa tossua toisen eteen niin on elämästään aina askeleen jäljessä.

Kun paletissa pyöritellään lapsikatrasta, lemmikkejä, kotitöitä ja harrasteita, ei tarvitse kärsiä luppoajasta. Kolmen pojan äiti on karsinut menoistaan ne turhimmat ja silti ei tunnu aika riittävän.

”Olen perusluonteeltani kuitenkin aika höveli, enkä todellakaan silitä lasten kylpypyyhkeitä tai lajittele maustekaappia aakkosjärjestykseen. Tiedostan, että kaikkea ei valmiiksi saa ja orastava kaaos kuuluu pikkulapsivaiheeseen. Silti satunnaisina hetkinä pintaan puskee riittämättömyys ja tunne, että kaikkea on tarjolla aivan liikaa ja tekemistä on yhtä lailla aivan liian paljon. Siihen nähden, että yöunistaan ei viitsi loputtomasti tinkiä ja terveysedutkin vaativat sen 7 tuntia unta palloon.

Ihan perussetin pyörittämiseen kuluu x määrä tunteja, sillä kolmen kundin ja lemmikkien taloudessa hiekkaa ym. ulkoa kulkeutuneita kappaleita on pakko imuroida säännöllisesti, yleisen viihtyvyyden ja turvallisuudenkin vuoksi. Pyykkirumba on oma shownsa, joka pyörii alati. Aina on jotain langoilla kuivumassa tai odottamassa lajittelijaansa. Pelkkä sukkien pariuttaminen vaatii tehovartin päivittäin. Unohtamatta suinkaan viikkosiivouksia, pesukoneiden siivilöiden putsaamisia ja iloista ikkunanpesua. Siisti koti on ihana, mutta vaatii kohtuullisen paljon aikaa, joka on muualta pois.

Ja sitä muuta olisi niin paljon. Teinit saavat vuorokauden kulumaan sujuvasti ihan somessakin, ja kai se aikuisiltakin luonnistuu, mutta kuka pyörittää sitten taloutta. Puhutaan paljon, että ei elämässä tarvitse suorittaa. Riittää, että on ja nauttii Arjen flowsta. Ei vaan ehdi paljon kelailla sitä flowta, kun kurkkii Wilmasta onko luistelu- vai hiihtopäivä, löytyykö sopivan kokoiset urheilukamat, no ei, mistä moiset ja mielellään nopeasti sekä halvalla. Tai osallistuako päiväkodin juhlapäivän järjestelyyn vai koululaisen teemaperjantaihin, jotka molemmat osuvat päällekkäin. Kyllä mina haluan olla lasteni arjessa ja elämässä läsnä, mutta joskus se vaatisi kloonausta.

Kun korvatulehduksen jälkitarkistus, toimintaterapian vahvistaminen, kesäleiri-ilmottautuminen ja koiran eläinlääkäriaika on hanskassa, alkaa miettiminen miten logistiikka hoidetaan. Kalenterimerkintöjen mukaan esikoisen harrastuksen päälle on tullut pari muutakin pakollista menoa. Yksi lapsi sulle, toinen mulle mukaan tapaamiseen, jossain välissä pitäisi tehdä läksyt sekä syödä. Pojista vain kahdella on harrastus, ja nekin ovat enemmän leikinomaisia kokoontumisia kerran viikossa kumpainenkin. Silti menee välillä säätämisen puolelle, joten nostan silinteriä korkealle niille perheille jotka tasapainoilevat jokailtaisten treenien ja menojen kanssa. Hyvän ystävän perheessä poika pelaa sekä fudista että lätkää, molempia semi-tosissaan, ja niiden menemistä seuratessa alkaa pumppu yskiä. Ei me tosin olla ehditty nyt näkemäänkään liki vuoteen kun aina on joku turnaus meneillään.

Niitä ystävyyssuhteita tahtoisi kyllä vaalia enemmän kuin pikaisella moikkauksella chatissa. Hyviä ideoita heitellään, sovitaan että nyt kyllä järkätään jotain yhdessä, mutta aika usein arki vyöryy sellaisella voimalla päälle ettei saada edes kyläilyä ympättyä mihinkään väliin. Oman perheen rauhallisia iltoja osaa arvostaa, mutta silloinkin vaatii lujaa itsekuria keskittyä Piikkisiili-peliin, eikä pohtia Pitäs Vielä Tänään-listaa. Omatunto muistuttaa että lihaskuntoa ei ole treenattu kertaakaan taas kahteen viikkoon, vaikka kotijumppaohjeita on jääkaapin ovi täynnä. Salikortti piti jäädyttää kun sinne ei muka ikinä ehtinyt. Joogaan ollut tarkoitus mennä kaverin kanssa joulusta saakka ja kävelysauvat odottavat pölyyntyneinä komerossa.

Puolisoa olisi hyvä treffailla, jos ei muuten niin kotisohvalla. Silloin ei tarttis kaivaa niitä läppäreitä sylikissoiksi, mutta kun parissa laskussa mennyt eräpäivät jo aikoja sitten ja auton tuulilasi on pakko saada korjattua ennen katsastusta. Sitten vielä nopeasti vastaus tähän yhteen sähköpostiin ja ihan äkkiä katson sääennusteen, niin tiedetään jäätyykö putket. Putkista tulikin mieleen että pitäisi nokikolari tilata sekä ne toisetkin putket taas rassata ettei pölyty. Ai mutta just muistui mieleen että kuopuksen vanha välikausihaalari oli myyty ja tilinumero oli täytynyt ilmoittaa ostajalle jo pari päivää sitten. Mihin se ilta taas vierähti?

Aikaa itselle. Se on tärkeää. Meditaatio on hyväksi ja kaikki henkiset itsensä eheyttämiset. Onneksi selfhelp-oppaat on nykyään kätevästi aina tiivistetty “nämä 5 kohtaa tekevät elämästäsi täydellisen”-listoiksi, niin ei tarvitse kahlata paksuja opuksia läpi. Kuka edes ehtisi? Mielenkiintoisia tapahtumia, kokoontumisia, koulutuksia ja luentoja joka lähtöön olisi pilvin pimein. Pitää valita viisaasti ja punnita tarvitseeko nyt enemmän tietoa lasten verkkoturvallisuudesta vai suoliston kunnon vaikutuksista aivotoimintaamme. Jos on liikaa vaihtoehtoja, ei yleensä tule valinneeksi mitään. Sitten saattaa tulla olo, että olisi kyllä hyväksi pysyä kartalla ja oppia aina lisää. Kun kaveri kysyy olenko jo lukenut sen ja sen kirjan entä nähnyt jonkun pinnalla olleen elokuvan joudun toteamaan että en ole ehtinyt – vielä.

Hengenravinnon lisäksi tarvitsemme keholle polttoainetta. Kunnon kotiruokaa sen olla pitää, superelementeillä höystettynä. Einekset ovat s****nasta, maitoa ja viljoja pitäisi välttää, jos nyt sortuu viljaan niin ainakin leivät tulee leipoa itse, mehustaa aamuisin vitskut lingon läpi ja liottaa pähkinät yön yli tuorepuuroa varten. Jos takana on (jälleen!) sekalainen päivä, joka ei mennytkään kuten minuuttiaikataululla suunnittelin (en osannut ottaa huomioon puolen tunnin itkupotkuraivareita ratikkapysäkillä) niin se on ihan mahdoton siinä vaiheessa alkaa luomukanaa juurespedillä valmistelemaan illalliseksi. Tunnin kuluttua pitäisi olla jo toisella puolen kaupunkia, joten nyt tulee taivaskirjaan pitkä minus mutta pinaattiletut kilahtavat mikrosta pian lautaselle.

Olen karsinut kaikki yhdistys- ja järjestötehtävät, en ole aktiivinen vanhempaintoimikunnissa, en harrasta mitään viikottaista ja olen myös selvittänyt itselleni mitkä asiat tai arvot ovat niitä tärkeimpiä. Rönsyt on minimoitu ja silti joskus mietin, että mihin nämä vuorokauden tunnit riittävät.”

Lue myös äitien omasta ajasta ja katso Huono Äiti-keskusteluohjelman antia ruuhkavuosista

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

13 vastausta artikkeliin “Ruuhkavuosissa on tekemisen meininkiä”

  • Pirke sanoo:

    Vali, vali!
    Sitä saa mitä tilaa!

  • Hups.. sanoo:

    Tunnistan kyllä kiireen ja pinaattiletutkin pienten lasten ja kotieläinten kanssa. Isompien lasten vanhemmat harvoin kommentoivat lasten osallistuvan kotiaskareiden tekoon. Mistä moinen johtuu?

  • Äiti sanoo:

    Niin loistava kirjoitus! Samalla huvittava, mutta just ote meidänkin perheen arjesta kolmen lapsen 9,7,1- vuotiaiden kanssa!

  • mummi sanoo:

    Minulla ruuhkavuodet alkoivat isovanhemmuuden myötä. Mummiksi tulin n.50-vuotiaana.lastenlapset,omat lapset,omat sairaat vanhemmat,työ… Tällaista ruuhkaa ei ole ollut koskaan aiemmin.

  • "Vapaaehtoinen" sanoo:

    Urheiluseurat ja moni muu lasten harrastustoiminta ei pyöri ilman vapaaehtoisia. Ruuhkavuosirumbassa sille ei ihan ymmärrettävästi kovin vapaaehtoisesti aikaa ole antaa, mutta ne ihan pienetkin mukana olemiset ovat tärkeitä; miniturnauksen buffavuoro, varainhankintaan osallistuminen, taitokisoissa taitorastien kellottaminen. Tässäkin voi ottaa helpomman tien. Buffaan kelpaa hyvin Pirkka-pullat paistettuna, myynnissä olevia keksipaketteja voi ostaa muutaman itselle varastoon vierasvaraksi ja taitokisoissa saa samalla laatuaikaa sen oman muksun kanssa. Voileivät ja kaakaotermari mukaan ja kaikilla on takuuhyvä mieli kisojen päättyessä.

    Välillä ei ehdi ja jaksa, ei yhtään mitään ”vapaaehtoista” se on selvä. Mutta edes joskus. Usein aktiivisimmat vapaaehtoiset on ihan samassa ruuhkapyörityksessä. Ja juu, osa marmattaa koko ajan kun muut ei osallistu, mutta ottaahan sekin päähän. Ja seurojen vapaaehtoisia toimihenkilöitä ottaa ehkä eniten päähän silloin, kun muut käyttäytyvät heitä kohtaan maksavina asiakkaina (joita he toki ovatkin) mutta unohtavat tai eivät halua ymmärtää, että vapaaehtoiset toimihenkilöt ovat samassa asemassa, maksavina asiakkaina. Sen lisäksi he antavat myös aikaansa, että omat ja ne muutkin mukulat saavat harrastaa. Mitä haluan tällä sanoa; Toivon että kaikki jaksaisivat edes joskus repäistä siitä selkänahastaan vielä tämänkin siivun (osa repii koko ajan), toivon että sitä työtä mitä ne ”vapaaehtoiset” tekevät, osattaisiin arvostaa, vaikka sitten ystävällisen käytöksen myötä. Ja toivon että me ihan kaikki ruuhkavuosia viettävät selviydymme terveinä ja keskimäärin hyvillä fiiliksillä. Näitä vuosia kuitenkin vähän myöhemmin haikeana muistellaan 🙂
    Aurinkoisia kevätpäiviä!

  • Äiti X5 sanoo:

    Chacha, ihan oikeassa olet kyllä. Ja elämän haasteet ne on yhtä lailla lapsettomillakin, kaikilla ihmisillä, ehkä sellaisia, mitä ei monesti osaa itse ajatellakaan; mutta ainakin erilaisia. Suunnattoman määrän iloahan ne pirpanat tuovat tullessaan. Ja eihän toki se mikään jokaisen elämän tarkoitus olekaan, että lapsia pakko tehdä on. Vaikka pakko SILTIKIN vielä se tähän lisätä, että vaikka itsellänikin on lapsia runsaastikin, on kuitenkin kaikkein tärkeintä, yllätys yllätys, se, että äiti, eli minä voin hyvin (sanon tässä äiti, enkä äiti ja isä, koska meidän tapauksessamme ei isä ole lähes viiteen vuoteen ollut osana tätä kokonaisuutta), omaa aikaa tulee järjestää, haastavaa tai ei. Silloin kun lapsia on kovinkin monta, ei voi edes ajatella antavansa aikansa pääsääntöisesti vain heille ajatuksella ”lapset ovat vain niin vähän aikaa pieniä”.Suurperheessä lapset ovat pieniä, tai osa heistä ehkä 10-20vuotta… Tärkein edellytys sille, että lapsetkin voivat hyvin, on edellämainitun toteutuminen. Myös oma, erillinen identiteetti on oltava, ja oma lapsista erillinen maailma, aikuisten maailma; marttyyrimaisesti ”uhrautumalla”, et saa kiitosta mistään, sen sijaan sillä saat katkeruuden kaveriksesi, jollet ymmärrä ansaitsevasi itsekin omaa elämää lapsiperhearjen ohessa. Hyvä lastenkin nähdä, että he eivät ole koko maailman keskiö, vaan yksi jäsen perheessä. Itse olen lapsilleni pyrkinyt yhteisvastuullisuutta viemään eteenpäin. Muita autetaan, eikä äiti ole vain orja, joka vain heidän eteensä raataa. Äiti on myös omien ystäviensä apuna, tukiverkkona ja arvokkaana ihmisenä; eläen myös itse rikkaasti, ja nimenomaan nyt, ei SITKU/MUTKU-elämää :). Peace <3

  • Chacha sanoo:

    Tätä lukiessa tulee sellainen fiilis, että elämäni on tosi helppoa, koska en halua yhtäkään lasta. Nukun just niin pitkään kuin haluan, matkustelen ja teen asioita spontaanisti. Toki painan töitä joskus ihan hulluna, mutta yleensä löydän aikaa kavereillekin. Elämä on valintoja.

    En siis ole vahingoniloinen siitä että minulla on enemmän aikaa itselle kuin muilla, koska uskon että lapsia hankkineet ihmiset saavat pirpanoista jotain onnea ja autuutta vastineeksi uhrauksistaan. Toivon ainakin, koska muutenhan tuollainen päivittäinen korvatulehdus- ja kakkavaippakaruselli olisi yhtä helvettiä.

  • Minä vain sanoo:

    Ei millään pahalla, mutta elämä on sitä mitä siitä teet. Sinkuilla ja lapsettomilla on myös omat kiireensä tosiaan.

  • Äiti X5 sanoo:

    7, 10, 14, 16 ja 17-vuotiaan yyhoo tunnistaa tilanteen hyvin, etenkin kun on perheessä vain se yksi ihminen kaikkea pyörittämässä; ja ois itseasiassa aika paljon lisäiltävääkin tohon. Mut pakko sen verran nousta jalustalle, että ihan H*****moisen mahtava organisointikyky on syntynyt viimesen 17 vuoden aikana, eli kiitos lapsilleni, joita yli kaiken rakastan <3

  • Miia sanoo:

    repesin jo ekan virkkeen kohdalla. Kirjoitukseen erotuksena 1-pikkulapsinen talous (kuinka pysytte hengissä te kolmen lapsen äidit?!), mutta muihin elementteihin 3koiraa+kissa sekä oman firman pyöritys unohtamatta omaa elämäntaparemonttia 8h viikottaisella treenaamisella ja avot; kaaos on valmis. Tottakai höystettynä kontrollifriikillä luonteella ja hulluuden luomalla mielikuvalla, että koti näyttäisi aina Deko-lehden kuvauksiin pääsevältä. Joo ei.. 😀 ollaan me naiset vaan ihmeellisiä!

  • Anni sanoo:

    Osui kohdalleen juuri tänään. Hyvä kirjoitus, kiitos!

  • Marsa sanoo:

    Hienosti kirjoitettu! Osuu just ytimeen. Ja kiitos myös ekalle kommentaattorille – tuota aikaa odotellessa… T. Kolmen pienen lapsen äiti, jonka aika myös tuntuu häviävä jonnekin outoon paikkaan.

  • Viola sanoo:

    Niiin tuttua 🙂 Jos yhtään helpottaa niin nyt kun (paljon harrastavat) lapset ovat 13-v ja 17-v elämä on jo selvästi helpottanut!