Olen sitä mieltä, että äiti roikkuu lapsessaan, jos ei voi päästää irti ja tehdä muutakin kuin hoitaa lastaan. Kukaan ei ole korvaamaton, ei edes äiti, kirjoittaa Rokkimama.

 

  Näinä kiireisen elämän aikoina ja ruuhkavuosina (ällösana, jota jotkut käyttävät) aikataulut sanelevat äitien elämää. On siis hyvä pohtia mihin aikansa käyttää. Kaikelle löytyy aikansa, kun priorisoi, organisoi ja delegoi.

Mielestäni naisen elämä jakautuu perheen lisäksi omaan aikaan ja parisuhdeaikaan. Ystävät ja harrastukset sijoitan omaan aikaan ellei sitten ole kyse koko perheen yhteisistä harrastuksista, jotka nekin ovat hyvä asia. Parisuhdeaika (ja tällä tarkoitan naisen ja miehen välistä kahdenkeskistä aikaa) ja äidin oma aika ovat asioita joista saa vääntää erityisesti muiden äitien kanssa aina ja iankaikkisesti. Äidit joilla omaa / parisuhdeaikaa ei ole,  ovat mestareita tuomitsemaan äitejä joilla omaa / parisuhdeaikaa on. Yleisiä kommentteja ovat muun muassa: ”Jahas, mistäs nyt tuulee, kun matkalle lähdette?”, ”Me ei Simon kanssa tarvita kahdenkeskistä aikaa”, ”Ei meillä ole lapsenvahtia”, ”Hyvähän se teillä on kun on se turvaverkko lähellä”, ”Menettekö koko perhe?”, ”Missäs pojat on sen aikaa?”, ”Ai jaa, en mä voi lähteä illalla salille, kun mulla on lapset”, jne. jne. Haloo! Tekosyitä toisensa perään. Nämä kaikki ovat järjestelykysymyksiä!

Olen sitä mieltä, että äiti roikkuu lapsessaan, jos ei voi päästää irti ja tehdä muutakin kuin hoitaa lastaan. Kukaan ei ole korvaamaton, ei edes äiti. On  parasta lapsen itsetunnon kehittymiselle, että hän näkee, että on muitakin luottoaikuisia. Asiat hoituvat ilman äitiäkin. Ja onko kukaan miettinyt miltä miehestä siis puolisosta tuntuu, kun lapsi menee aina kaiken edelle? Ei varmaan kovin hyvältä. No, nyt vähän kärjistän, sillä totta kai perheen yhteinen aika on se kaiken ydin, mutta kyllä sitä ”aikuisten aikaakin” tarvitaan. Lapselle/lapsille saa aina hoitajan, JOS HALUAA. Ja sitä pitää haluta. Jos ei halua olla puolisonsa kanssa kaksin, miksi on edes yhdessä? Tai jos ei innostu mistään eikä halua harrastaa mitään – kannattaa miettiä missä on vika.

Sanokoot kasvatusoppaat mitä tahansa (sillä niitähän emme lue), olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmassa vaiheessa lapset totuttaa siihen, että heillä on muitakin hoitajia kuin oma äiti, sitä helpompaa lapsen kanssa on tulevaisuudessa. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että onnellisen perhe-elämän salaisuus piilee juuri äidin omassa ajassa ja parisuhteen kahdenkeskisessä ajassa. Enkä tiedä ketään, joka olisi tätä kokeiltuaan ollut toista mieltä.

Terveisin Rokkimama

Ai kuka, häh?

Olen äitiyteen rennosti ja huolettomasti suhtautuva kahden kouluikäisen pojan äiti. Olen naimisissa ja onnellinen. En ole kaavoihin kangistunut, vaan elän elämääni juuri kuten haluan, olen äitinä juuri sellainen kuin olen, ja teen kaiken siten miten parhaaksi näen. En tee asioita toisten odotusten mukaan. En ole missään äitiyteni vaiheessa luopunut omasta ajastani – ja se on paras päätökseni ikinä. Äitiys on muutakin kuin lapsen ehdoilla elämistä. Uskon, ja olen nähnyt käytännössä, että kun äiti on onnellinen, myös lapsi on onnellinen. Sama pätee parisuhteeseen. Puolison kanssa vietetty kahdenkeskinen aika (myös silloin, kun lapset olivat pieniä) on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Se on paras sijoitus tulevaisuuteen niin itsen kuin lastenkin kannalta.

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 vastausta artikkeliin “Ottakaa äidit omaa aikaa!”

  • heltsu sanoo:

    täällä on ainoastaan äideille omaa aikaa.olen sitä mieltä,läheltä seuranneena.miksi lapsia sitten tehdään jos ei huolehdita.minunkin lapseni on sitä tyyppiä itse ensin,sitten kaverit ja sitten lapsi.sitten ihmetellään kun lapsi saa raivokohtauksia jne.lapsen kysymyskin on aina.mihin me nyt mennään.tämä äiti on aina ollut lyhytpinnainen,eikä pahemmin ole vapaaaikana äidin kanssa.näinä vuosina,se olen minä kenellä lapsi on useimmiten.säälittää lapsi,suututtaa vanhemmat,lapsi saa sentään jotain pysyvyyttä kun on minun luona,vaikka en enää tahdo jaksaa.t.mamma

  • Anni Lindell sanoo:

    Äidin korvaamattomuus… Kun esikoiseni oli pieni, halusin kovasti että hän huolisi hoitajakseen vähintään isänsä minun lisäkseni. Puolen vuoden iässä hänet saattoi isukin lisäksi jättä huoletta myös siskoni ja anoppini hoitoon, siksi monta kertaa olin noita imetysvälin mittaisia irtiottoja tehnyt. Ja huom: en nyt kuitenkaan edes joka viikko.

    Jos olisin odottanut ensimmäistä kertaa 8 kk ikään saakka, tulos olisi varmasti ollut toisenlainen, ja siksi olen todellakin vakuuttunut siitä, että maalaisjärjen käyttö on tässä asiassa suositeltavaa. Jos uskoo selviävänsä useita vuosia ilman hetkeäkään kokonaan omaa aikaa, ei kannata kokeiluluonteisesti huudattaa lasta 8 kk iässä edes sitä ensimmäistä kertaa.

    Ai niin. Jollei raskaus olisi päättynyt keskenmenoon, esikoinen olisi ollut alle 2-vuotias pikkusisaruksen syntyessä. Jos ero äidistä olisi silloin ollut se ensimmäinen, niin olisiko hyvä syy ko. tilanteessa korvannut lapsen pahan mielen?

  • Äiti sanoo:

    Olen sitä mieltä, että ”maalaisjärjellä” täytyy lasten hoitaminen tehdä. Olla yhdessä kodin normaaleissa askareissa ja kaikissa mahdollisissa asioissa pitää lasta mukanaan, siitähän lapsi oppii elämää. Ja mitä omaan aikaan tulee, mielestäni sitä järjestyy ”itsestään”, kun ja jos tarve vaatii. lapsi on etu sijalla.

  • Onnellinen äippis sanoo:

    Jos tukiverkoston puutetta ja oma jaksaminen heikoilla, voi tehdä myös itse lastensuojelu ilmoituksen. Useimmiten apua sitten saa. Toki riippuu myös hieman kunnasta, resursseista ja työntekijöistä, kuinka paljon tuetaan. Itse olen saanut erittäin hyvin apua ja olen siitä kovin kiitollinen. Kaikissa kunnissa ei toimi yhtä hyvin.

    Ja erimieltä saa olla, ja niin olen itsekkin, sillä joskus on parempi erota silloin kun on raskainta. Mulla olis vielä raskaampaa jos ei näin olis käynyt. Jos on mielenterveysongelmaa, päihteiden käyttöä, väkivältaisuutta, ero on aika hyvä vaihtoehto, jos lapsen parasta, ehkä äidinkin, ajatellaan.

    Mutta tsemppiä kaikille äideille tilanteesta riippumatta!

  • ripa sanoo:

    Just vajaa 2v & 5v tytöt ovat olleet mun vanhempieni ja siskoni perheen luona kolme yötä ja päivää, et saan tyhjennettyä rempan alta kotia sekä otettua omaa aikaa.
    Olen nauttinut täysin ja lapsien kanssa soiteltu paristi päivässä. Hyvin on mennyt.
    Vaikuttaa myönteisesti myös omaan minäkuvaan. Minä olen minä, en me 🙂
    Tää on mahdollista, koska on niin ihanat ja lämpimät
    välit sukulaisten kanssa ♡
    Huomenna sit hurauttamaan lasten luo, pusuja ja haleja luvassa!

  • Nenna sanoo:

    Kyllä Rokkimaman kirjoituksessa on asiaakin, mutta hieman mustavalkoisena asian esittää. Kaikilla ei tosiaankaan ole tukiverkkoja tai esim. yhdistysten tarjoamaa hoitoapua saatavilla, ei ehkä ole rahaakaan käyttää niitä, vaikka kuinka halvalla hoitaisivat.

    Poikamme on ollut useastikin hoidossa ja äiti jopa muutamia päiviä poissa työmatkalla, mutta ihan mielellään hän on muidenkin, kuin äidin tai isän seurassa. Silti tunnistin itseni joiltakin osin tuosta kirjoituksesta: omat harrastukset ovat jääneet tyystin pikkulapsiaikana, puoliso on taatusti jäänyt vähemmälle huomiolle, enkä ystäviäkään ole ehtinyt tavata niin usein, kuin ennen, puhumattakaan kroonisesta univelasta. Mutta mielestäni nämä kuuluvat asiaan, kun lapsi on pieni ja läheiseni ja ystävät ovat sen kyllä ymmärtäneet (ainakin uskon niin), osa heistä itsekin samassa tilanteessa olleina. Sitäpaitsi, kaikesta vaativuudestaan huolimatta, haluan nauttia pienestä lapsestani ja hänen huolehtimisestaan risuineen ja ruusuineen niin kauan kuin mahdollista. Kohta lapsi alkaa jo itsenäistymään ja on tarpeeksi iso juoksemaan pitkin pihoja kavereiden kanssa ja silloin ei äiti varmasti ole ykkösenä mielessä. 😉

  • Eri Mieltä sanoo:

    Yleisellä tasolla tässä on ideaa. Mutta sitten tulee se, että ei se kaikkiin lapsiin päde. Jokainen äiti tuntee lapsensa – sovitaanko niin? Jäten esikoiseni 8kk iässä äitini hoitoon kolmeksi tunniksi. Lapsi oli huutanut sen kolme tuntia tauotta. Kuukautta myöhemmin sain teatteriliput ja lapsi 9kk jäi anopille, joka on ihan työkseen hoitanut lapsia. Lapseni oli huutanut tauotta sen 4 tuntia jonka olin poissa. Ja sen jälkeen en ollut. Miten mikään mun tekemä voi olla niin tärkeää, että minusta täysin riippuvaisen vauvan täytyy tuntikausia hädissään ja nälissään huutaa? Toki hoitaja tarjosi ruokaa, mutta ei kelvannut.
    Meni muutama vuosi, tuli toinen lapsi. Kun nuorin oli 4v, alkoivat käydä enempi kylässä ja yökylässä. Siihen asti vain sinniteltiin.
    Minulle siitä jäi krooninen unettomuus. Mieheni on varmasti jäänyt huomiotta, mutta hän käsittää sen kuuluneen pikkulapsiaikaan. Ihmetteli vielä, että kuinka ihmiset kehtaakin erota silloin kun on kaikkein raskainta. Mutta minun lasten ei ole tarvinnut niiden ekojen kokeilujen jälkeen pelätä äidin katoamista ja hylätyksi tulemista. (Se on normaali kehitysvaihe sen jälkeen kun on täyttänyt yksi.) Tunnen edelleen syyllisyyttä niistä.
    Niin ja aika normaaleilta nuo nyt vaikuttaa, alakoululaiset. Ja kertaakaan muuten isoäidit eivät ole PYYTÄNEET lapsia kylään – enkä mä kehtaa pyytää jos syy on alkoholipitoinen. Mies käy omissa pippaloissaan ja minä omissani, mutta yhdessä ei olla oltu kahdestaan vielä missään. Itse asiassa ajateltiin kyllä tänä kesänä tehdä se häämatka – kun on 12 vuotta harjoiteltu aviossa oloa.

  • joneka sanoo:

    No nyt on pakko kritisoida..
    a) jos ei ole tukiverkkoa
    b) ei MLL
    c) et saa mistään ketään vaikka kuinka kyselet. Niin sanokaas viisaammat sitten mistä sen lapsenlikan saa että saisi omaa aikaa?

    Tämä tilanne on ikävä kyllä ollut totisinta totta.. Eikä ole mistään saamattomuudesta kiinni..

    Eikä kukaan voi etteikö yritystä olisi ollut..

  • Onnellinen äippis sanoo:

    Kääröstä asti tunkenut lasta kaikkien halukkaiden syliin. Reipas vuosikas on kasvanut, joka ei paljon vierasta ja tykkää olla muidenkin ihmisten seurassa. Kyllä pulassa muuten olisin kun puolivuottiaan kanssa jäin yh:ksi, niin todellakin äiti tarvii oman aikansa. Onnellinen Äiti = Onnellinen Lapsi!