Ei varmasti ole tarkoitus hakea lastaan päivähoidosta niin että joutuu nitroja naukkaamaan nurkan takana, koska palautteen kuuleminen päivästä niin kauhistuttaa. Palautteen antaminen on taitolaji.

Jo kouluaikoina puhuttiin siitä tunnetusta hampurilaismallista palautteen antamisen suhteen. Ensin jotain positiivista, sitten se ikävämpi osuus ja loppuun vielä jokin hyvä juttu. Asia menee perille mutta siitä ei jää kakan maku suuhun. Ailalla on palautteen saamisesta päivähoidossa vähän erilaisia kokemuksia.

”Alanko uskoa että lapseni on jotenkin täysin häiriintynyt ja yhteiskuntakelvoton jo kehdosta saakka vai miten pitäisi ottaa vastaan alan ammattilaisten palaute?

Meillä on nyt 4-vuotias poika. Fyysisesti taitava, halutessaan todella sosiaalinen, reipas ja huumorintajuinen, mutta silti myös hyvin omanlaisensa. Hänen vauva-aikansa meni oman raskauksen jälkeisen masennukseni sumuissa, joten on helppo syyttää itseään että siinä mentiin puskaa päin ja kiintymyssuhde kärsi pahan kerran. Niin tai näin, aika helppo vauva hän kuitenkin oli, allergiaepäilyjä lukuun ottamatta.

Vuoden ikäisenä hän aloitti hoidon perhepäivähoitajalla, yhdessä veljensä kanssa. Ei vielä puhunut, kävellyt eikä osannut ilmaista tarpeitaan joten tuntui pahalta, mutta töihin oli mentävä ja onneksi vain puolta päivää tekemään. Hoidossa sujui alkuun ihan ok, ei ihmeitä. Mutta jo kuukauden jälkeen sain paljon palautetta aina hakiessa miten hoitajalla menee melkein kaikki energiat tämän poikani kanssa. On taas tehnyt sitä ja tätä, rikkonut tyttöjen leikkejä ja ottanut kädestä muilta. No ei kai se suuri ihme ollut, nippa nappa 1-vuotiaan aivoituksilla. Korvaan särähti hoitajan analyysit miten ei kyllä varmasti ole ihan normaali tai miten voikin olla noin hankala. Lapsi oli vieressä ja kuuli kaiken.

Perhepäivähoitoa kesti puolisen vuotta, sitten lapset jäivät kotiin pikkusisaruksen synnyttyä. Tämä hankalaksi leimattu poika ei pahemmin vauvaa noteerannut mutta pisti muuten aika ranttaliksi. Uhmaikä alkoi oikeastaan 1-vuotiaana ja jatkuu vielä tänäkin päivänä. Alkuun oli aivan mielettömiä raivareita, joilla ei ollut loppua lainkaan. Käskyt kaikuivat kuuroille korville ja vauhtia riitti. Sanotaan vaikka että meidän päivistä ei puuttunut toimintaa. Jossain vaiheessa kävin neuvolan pakeilla, kokeilimme perhekoulua ja muutamaa muuta tukimuotoa.

Kun muutimme paikkakuntaa, niin poika aloitti yksityisen päiväkodin 3-vuotiaana. Siksi yksityisen, koska päiväkoti oli pieni ja ajattelin hänen sopeutuvan sinne helpommin. Saavan enemmän tarpeellista, positiivista huomiota ja muutenkin viihtyvän paremmin. Sielläkin alku meni ihan hyvin, oli mukava hoitaja ja poika tuntui viihtyvän hänen kanssaan. Palaute oli hyvää ja rakentavaa. Valitettavasti kyseinen hoitaja muutti toiseen maahan ja jätti työnsä vajaa kuukausi sen jälkeen kun lapsemme oli aloittanut hoidossa. Sitten alkoi hoitajien vaihtorumba, jolle ei tullut loppua. Joka iltapäivä tuntui satavan huonoa palautetta miten poikamme oli riehunut, ollut uppiniskainen tai ei ollut suostunut lähtemään lainkaan ulos. Aina poika oli kuulemassa itsekin miten heikosti päivä oli mennyt. Lopulta puutuin asiaan ja sanoin päiväkodin johtajalle haluavani palautteen vaikka kirjallisesti mutta en poikani kuullen. Kyllä lapsi tajuaa ja ymmärtää kaiken miten hänestä puhutaan.

Suunta ei muuttunut missään vaiheessa. Aina vain valtaosa palautteesta oli negatiivista. Välillä kävimme myös ADHD-keskuksen perhekoulun, jossa lapsikin oli mukana. Siellä hän käyttäytyi kuin enkeli eikä olisi ikinä uskonut samaksi pojaksi. Teki kaiken käskyjen mukaan, siivosi lelut kuten piti ja leikki muiden kanssa yhdessä. Ei ollenkaan niitä raivokohtauksia tai hölmöilyjä kuten päiväkodissa tai kotona. Siellä saikin oman aikuisen huomion jatkuvasti. Homma ei kuitenkaan johtanut mihinkään ja päiväkodista tuli viesti ettei heillä ole resursseja niin erikoiseen poikaan, joten anoin kunnallista päivähoitopaikkaa.

Saimme vihdoin paikan kunnallisesta päiväkodista. Ajattelin sitä kautta meidän saavan ohjausta eteenpäin, jos tarve vaatisi ja kädet nousisivat jälleen pystyyn. Kotona koitimme parhaamme, luimme kaikki mahdolliset kasvatusopukset ja kokeilimme jos vaikka mitä konsteja sekä metodeja. Yleisesti neuvotut vinkit eivät vain tuntuneet tepsivän lainkaan vaan päinvastoin pahentavan tilannetta.

Koska meillä ei ollut mitään diagnoosia tai epäilyä mistään erikoisemmasta niin en kertonut päiväkodin alkutaipaleella mistään aiemmista palautteista, joita olin hoitopaikoista saanut. Miksi pilata puhdasta pöytää ja mustamaalata lastamme jo valmiiksi, halusin antaa uuden mahdollisuuden. Ei kuitenkaan kulunut kovin montaa hetkeä kun jälleen alkoi sama palautemylly. Pelotti jo melkein valmiiksi laahustaa portille kuulemaan miten hankala oli ollut lepohetki, miten lapsi oli karannut rappukäytävään, kaatanut lelukorit tahallaan siivouksen jälkeen tai satuttanut ohjaajia ja tarhakavereita. Otin palautteen vastaan, koitin reagoida mahdollisimman järkevästi mutta sisällä velloi auttamaton ahdistus ja paniikki. En tiennyt kuinka ottaa palaute vastaan. Kuvittelivatko he ettei meillä kotona opetettu alkeellisiakaan käytöstapoja ja oliko meille muka ok, että kavereita saa lyödä lapiolla päähän. Näin kun ei ollut. Me kävimme joka päivä tsemppauskeskusteluita pojan kanssa siitä miten saisi kavereita, miten tarhassa ollaan ja mikä on oikein, mikä väärin. Palaute senkun vyörysi negatiivisessa virrassaan.

Lopulta juttelin erityisohjaajan kanssa tilanteesta ja sovimme varhaistettujen tukitoimien aloittamisesta. Idea oli kaunis, mutta toteutusta ei koskaan pantu tapahtuvaksi sillä aina oli liian kiire, joku sairaana tai muuten henkilöstöpula. Edelleen tilanne jatkuu sietämättömänä, liki päivittäin tulee ikävää palautetta ja kauhusta kankeana saa lasta hakea päiväkodista.

Olo vanhempana on aika kädetön. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä, kun jokaisen tahon puoleen on käännytty ja mikään ei tunnu johtavan mihinkään. Eihän 4-vuotiasta lasta voi vaan auttamattomasti leimata pahaksi pojaksi ja menetetyksi tyypiksi. Täytyy olla jokin muu konsti korjata lapselle ehjä tulevaisuus, ettei hänen tarvitse päivästä toiseen olla kuuntelemassa kuinka huonosti hänen päivänsä on taas mennyt.”

Yksi syy varmasti lienee nuo tuppotäynnä olevat hoitopaikat. Kandee lukaista vaikkapa juttu päiväkodissa on niin täyttä!

 

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 76 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

76 vastausta artikkeliin “P***aa palautetta päiväkodista aina vaan”

  • Tintti sanoo:

    Meillä pojan tarha-aika kuulosti jokseenkin samalta. Aina oli tekemässä jotain kiellettyä tai menemässä johonkin mihin ei saisi. Sama rumba ja vauhti jatkui kotonakin. Tulostin sitten kerran ADHD-testin ja tein sen itekseni kotona. Tulokset vein tarhaan omahoitajalle ja kerroin huoleni hänelle. Hän sanoi että olivat samaa miettineet. Saatiin palavereja ja oma avustaja tarhaan. Eskarin kävi pienryhmässä missä ”kaikki menee toosi hyvin ja kyllä pärjää ehdottomasti normaalilla luokalla koulussa”. No eipä pärjänny ku huutavia vilkkaita ekaluokkalaisia opetti juuri valmistunu nuori tyttö joka oli ihan helisemässä. Taas saatiin palautetta jatkuvasti. Lopulta kouluterkkarin tarkastuksessa toin asian taas esille ja tehtiin psykologiset testit ja sitä kautta saatiin lähete lastenlääkärille ja adhd-lääkitys. Nyt poika 8:lla ja edelleen lääkitys käytössä, mutta koulu on sen jälkeen sujunut eikä tule kuin hyvää palautetta koulusta.

  • Helpottunut sanoo:

    Kuulostaa erittäin tutulle. Samaa meilläkin oli. Ekan luokan kevät lukukauden alkaessa saatiin vihdoin diagnoosi adhd, jota olin jo pitkään epäillyt mutta aina päiväkodissa vaan sanottiin että katsotaan nyt jos menee ohi. Päiväkodit vaihtu melkein vuoden välein kun aina tuli lakkautus juuri siihen meidän päiväkotiin. Poika sai lääkityksen koulupäivän ajaksi ja nyt on tällä hetkellä kolmannella luokalla eikä ole tullut tuon lääkityksen aloittamisen jälkeen yhtään negatiivista palautetta, jota tuli melkein joka päivä päiväkodissa ja useasti koululta.

  • Tuplamamma sanoo:

    Hei!
    Harmillista että on noin paljon negatiivista palautetta päiväkodeista. Itselläni on kaksoset, vilkkaat tytöt jotka menivät päiväkotiin 2, 3vuotiaina. Heillä todettiin kielellinen erityisvaikeus aika pian kun puheen tuotossa ja – ymmärtämisessä oli ongelmaa. Kävimme tutkimuksissa ja päiväkotiin otettiin käyttöön kuvastruktuuri sekä tukiviittomat. Koko päiväkotihenkilökunta oli todella kaikessa mukana ja saimme sieltä paljon tukea sekä tietoa tulevaisuutta suunnitellessa. Tuliviittomakurssi järjestettiin meillä kotona ja päiväkodin hlökunta osallistui siihen myös. Joka vuosi ennen kouluikää he vaihtoivat erityisryhmien välillä paikkoja ja mitään huonoa sanottavaa ei todellakaan ole. Hyvät ja huonot uutiset jaettiin asiallisesti. Ongelmista puhuttiin mikäli niitä ilmaantui. Samoin kun he aloittivat koulunkäynnin. Opettaja kertoi jos jotain sanottavaa oli ja yhdessä mietittiin jos/kun oli jotain ongelmaa mihin piti puuttua . Nyt he ovat nuoria aikuisia. Hyvin pärjänneet yläkoulussakin ongelmistaan huolimatta. Palautetta saimme sieltäkin ja mennä porskuteltiin eteenpäin! Toivottavasti saatte tukea perheenä noihin vaikeuksiin, muuten jaksaminen voi olla vaikeaa☹️ Toki henkilökunnan pitäisi olla myös perillä kuinka asiallista palaitetta annetaan perheelle, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Ammattitaitoa siinä kysytään.

  • Anki sanoo:

    Tuttua huttua minullekin kahden erityislapsen äidille.

    Kerron nyt salaisuuden, ei ne lapset vaan ne aikuiset.

    Lapset ovat siitä metkoja olentoja, että he oppivat nopeasti sellaisen käytöksen millä saa huomiota. Elikkäs, jos aikuisen huomion saa siten, että riehuu, huutaa, kiukuttelee, niin no hei, juuri sitä sitten tehdään.

    Suosittelen tuomaan tämän julki myös tarhassa. Hoitajien on tuettava kodin kasvatustyötä siten, että toivottava käytös vahvistuu huomion annolla. Siis, jos lapsi käyttäytyy huonosti, mutta hän ei vahingoita itseään eikä muita, hoitaja ei anna huomiota hänelle, kun lapsi käyttäytyy oikein hänelle annetaan huomiota. Ei tämä ole sen vaikeampaa, ja kuitenkin tuntui olevan ylivoimaista hoitajille käsittää että he itse ovat ongelman alkulähde varsinkin poikien suhteen.

    Esim. Kun lapsi kaataa lelut lattialle, huutaa ja viskoo niitä, hoitaja jättää käytöksen huomiotta, ja ohjaa ryhmän huomion muuhun toimintaan, myöhemmin ko lapsi voidaan tuoda takaisin ja kehoittaa häntä keräämään tavarat lattialta.
    Kun hän on suorittanut tehtävän, hän saa palkkion. Siis ei vahvisteta huonoa käytöstä, vaan hyvä.

    Toinen mihin puutuin omien lasten kanssa, oli juuri tuo minulle valittaminen iltapäivisin lasta hakiessani. Lapsi elää hetkessä, toisin kuin aikuiset. Asiat täytyy käsitellä hänen kanssaan heti kun tilanteet tapahtuvat, ei tuntien päästä kotona. Kasvatusalan ammattilaisten luulisi tietävän tämänkin, mutta eivätpä tienneet. Vanhempien on aivan turha pienten lasten kohdalla yrittää palauttaa lasta takaisin siihen hetkeen kun tarhassa tapahtui vääriä asioita. Mitä ne tarhan tädit oikein odottavat, että me vanhemmat ryyntäämme työstämme kasvattamaan lasta, kesken päivä?

    Meillä Suomessa kasvatetaan alan ammattilaistenkin toimesta aivan liikaa häpeän avulla yhä edelleen. Lasta suorastaan kannustetaan hankkimaan huomiota hyi, hyi kasvatuksella sen sijaan että kasvatettaisiin peukutuksilla oikeaan käytökseen.

    Miksi meidän suomalaisten kulttuurissa se lapsen kehuminen on niin vaikeaa ja se toruminen niin helppoa? Sitäpä voit kysellä niissä tarhan palaverissa.

  • Toinen äiti ja varhaiskasvatuksen ammattilainen sanoo:

    Jaksamista äidille

    Minusta tuntuu, että vanhempia ei ole osattu ohjata oikein avun piiriin ja vanhemmat eivät ole itse osanneet tai jaksaneet hakea. Ymmärrän, että ihminen voi lukkiutua ja harmistua huonosta palautteesta, kun todellinen syy on lapsen ongelmat.

    Lapsi ja vanhemmat tarvitsisivat kipeäasti apua, koska tuo ei ole normaalia. Oma lapseni kävi puolitoistavuotiaasta neljää eri päiväkotia ennen koulua. Saimme kerran negatiivista palautetta.

    Ja ei, en sanoa, että kirjoituksen lapsi on paha ja minun lapseni hyvä, vaan sanon, että kirjoituksen lapsella on haasteita, joita ei tavallisessa päiväkodissa ja pelkästään kotiolosuhteissa pystytä korjaamaan. Hakekaa lääkärin/neuvolan kautta apua niin saatte toivottavasti lapselle oikeaa apua ennen kuin hänen sosiaalinen puolensa on täysin rikottu kun kukaan ei halua olla hänen kanssaan.

    Jaksamista vielä. On rankkaa kun omalla lapsella on vaikeaa, oli se sitten mistä syystä tahansa.

  • Yksi äiti. sanoo:

    Hei!

    Vaadi päiväkotia aina kertomaan lapselle positiivisia asioita, että hän ei saa itsestään sellaista kuvaa että hän olisi jotenkin negatiivinen tai hankala.

    Lapsi ehdollistuu helposti rooliin johon ympäristö hänet laittaa. Lisäksi pyydä sitä että negatiivisiin asioihin ei käytetä niin paljon energiaa, vaan että hoitajat olisivat positiivisempia ja kehuisivat onnistumisista. 🙂

  • Nimetön sanoo:

    Ehkä pojalla on niin hyvä olla kotona ettei tykkää olla hoidossa. Aina uudet kasvot ja turvaton olo.

  • Ei täti vaan kasvattaja sanoo:

    Varhaiskasvatuksen opettajana minulle on tullut vastaan paljon tilanteita, joissa lapsen vanhempi pahoittaa mielensä palautteesta, jossa tuodaan esiin ongelmia. Vaikka palaute olisi asiallisesti annettu, vanhemmat ovat usein herkkiä kuulemaan siinä pahimman tuomion. Asiat lähtevät helposti paisumaan vanhemman mielessä, jos palaute otetaan vain pöyristyneenä vastaan ja sitten painellaan kotiin vatvomaan. Viisainta olisi kysyä, mitä päiväkodin opettajan/hoitajan mielestä tilanteelle pitäisi tehdä. Heillä pitäisi ammattilaisina olla valmiudet ohjata perhettä eteenpäin avun piiriin. Kirjoituksen perusteella vaikuttaa siltä, että pojalla on tosiaan haasteita ja hän tarvitsee apua. Jos päiväkodista ei tunnu tulevan ohjeita, kannattaa ottaa itse yhteyttä ainakin kasvatus- ja perheneuvolaan. Omasta neuvolastakin saa nimensä mukaisesti neuvoa. Sieltä voidaan lähettää edelleen esim. neurologisiin tutkimuksiin. Äidin ei pidä syyllistää itseään, sillä hän varmasti tekee kaiken voitavansa. Tärkeintä on hyväksyä, että apua tarvitaan, ja sen vastaan ottaminen on vahvuutta.

  • Kahden äiti sanoo:

    Kuulostaa ihan meidän pojan tarinalta. Eskarivuoden oli päiväkodissa ja aina tuli märkä rätti silmille tuo Päivän palaute. Nyt reipas tokaluokkalainen ja pärjää oman avustajan kanssa koulussa hyvin.

  • kokemustaon sanoo:

    mun tyttäreni sai samaa palautetta pitkään myös aina negaa mitä milloinkin, kun tyttöni sai egan diagnoosinsa(autismi) alkoi sitten päinvastainen käytös tytölle sallittiinnkaikki koska onhan hän ”vammainen” hei ku kiva onneks eskarissa ja koulussa asiat korjaantui .

  • Äiti myös sanoo:

    Osuu ensimmäisenä silmään tuo mustamaalaaminen. Arvatenkin lapsen kanssa on raskasta. Olisi kuitenkin rakentavaa jos äiti suhtautuisi asioihin toisin eikä loukkaantuisi palautteesta. Sen tarkoitus on ohjata perhettä oikeaan suuntaan avun saamiseksi koko perheelle. Lapsella on ilmiselvästi autismikirjon häiriö. Myöhemmin oireet varmaankin tarkentuvat. Vertaistuki on varmasti avuksi. Ja lapselle rakkauden ja välittämisen osoittaminen. Moittiminen on todellakin turhaa myös tarhassa. Rauhallisuus kaiken a ja o. Zemppiä ❤️

    • Armoa äideille sanoo:

      Selvästikään et tiedä yhtään mistä puhutaan. Joka päivä sen paskan vastaanottaminen lähtien siitä,että lapsi ei olisi halunnut pukea hanskoja ulkoillessa, on uuvuttavaa! Uuvuttavaa, vaikka palautteeseen olisi aihettakin. Elämäni karmeimmat vuodet kun lapset kävivät päiväkotia, on johtanut masennukseen ja lopulta perheen hajoamiseen. Ei se mitä sanotaan, vaan miten se tehdään.

  • Mammuli87 sanoo:

    Hei! Koen ihan kuin olisin omaa kirjoittamaa tekstiä lukenut. Meillä on poika aivan samanlainen ja sain aina kuulla pelkkää arvaa mitä se tänään teki. Meidän onneksi eskariin saimme sitten henkilökohtaisen ohjaajan pojalle ja kaikki alkoi tasapainottua kun sai jakelemattomana yhden aikuisen itselleen. Koulun eka vuosi sujui hyvin vaikka se pelotti minua aivan kamalasti koska ohjaajaa ei kaupunki enään kouluun antanut lasten psykiatrin päätöksellään. Mutta 2 luokka alkoi viime syksynä, poikaani alettiin kiusaamaan ja fyysisesti käytiin hänen päälle 2 kertaa. Opettaja oli vaihtunut ekaluokalta ja hän ei yksinkertaisesti tehnyt muuta kuin sätti minun poikaani no kun se häiriköi ei ole tunneilla hiljaa ei kuuntele ohjeita ja tämän seurauksena jouduin tekemään valituksen Opetushallitukseen ja vihdoin se ekaluokan opettaja tuli tälle 2 luokalle takaisin joulun jälkeen. Ja minun ”ongelma” lapseni katosi taas sen myötä mutta hänelle jäi surkea itsetunto. Hän kokee ettei osaa mitään ja jokainen koulupäivä menee huonosti pelkästään sen takia että hän on paikalla. Näin itse kun nyt luen lasten ja nuorten osaamisalan tutkintoa. Haluan itse olla sellainen ihminen joka ei mollaa lasta kokoajan. Jokainen meistä on erilainen ja se on rikkaus tuntuu että enemmän ongelma on meissä aikuisissa jotka haluavat lapsen toimivan tietyllä kaavalla ja tavalla. Vilkkaus ja energisyys voi olla myös rikkaus ja siihen pitäisi enemmin kiinnittää huomiota kuin siihen että taas sinä teit väärin. Tärkeä asia näiden meidän lasten itsetunnolle kuinka heitä kohdellaan ja tuodaan heistä asioita julki.

  • p***at hoitotädit sanoo:

    Meile aikuisille on hyvä ohje: jos ympärilläsi on jatkuvasti k-sipäitä, katso peiliin.
    Tässä olisi kyllä samantapainen ohje tarpeen. Jos useasta hoitopaikasta tulee sama viesti, se on syytä ottaa vakavsti. Lapsesi on siis saanut potkut jo päiväkoti-ikäisenä. Tilanteen pitää olla aika paha, että yksityinen päiväkoti ei halua jatkaa hoitosuhdetta.
    Se on totta, että negatiivinen paute lapsen kuullen ei ole hvä juttu. Jatkuvasti annettuna. Lapsen on myös hyvä huomata, että asiat puhutaan sinulle. Oletko koskaan kokeillut ottaa siinä tilanteessa homman haltuun sanomalla lapselle suoraan – hoitajien kuullen – että et hyväksy hänen käytöstään? Tyyliin, oli väärin kaataa viljakyllikki kuralätäkköön tmv.

    Pahan mielen ja nieleskelyn sijaan kanntaa hyväksyä, että tuo ei ole enää huonoa tuuria ja p***aa viestintää. Koita saada lapsesi pian tutkimuksiin.

  • K sanoo:

    Mä en voi toivoo kuin paljon tsemppiä jos ryhmänvaihto tai päiväkodinvaihto ei ole mahdollinen.
    Tulee elävästi mieleen oman pikkupoikani päivähoitovuodet joista ainoa onnellinen aika vietettiin erityisryhmässä jossa paljon allergisia ja ylimääräisiä hoitajia. Kerrankin sain hakea iloisen pojan positiivisilla lauseilla kotiin. Onneksi eskarivuosi palautti minut taas maanpinnalle ja sama meno jatkui koulun ekat vuodet.
    Nyt kun hän on 5.luokalla ekaa kertaa ei ole tarvinnut juosta palavereissa millon mistäkin tukitoimesta ja blaablaablaa.
    On muuten käyty kolmekertaa psykologisissa testeissäkin kun kuulemma adhd ja add ja mikä millioinkin. Vieläkään emme ole saaneet diagnoosia muusta kuin lukihäiriö.

    Meillä positiivinen palaute lapselle koko ajan on saanut toivottua tulosta pikkuhiljaa niin kotona kuin koulussa.

  • Imoen sanoo:

    Kouluissahan tuo sama vaan yltyy, eikä vähiten wilman ansioista… mikään negatiivinen asia ei ollut oman poikani kohdalla niin pieni etteikö olisi kannattanut ilmassa ilmoittaa. Kuulin varmaan tuhat kertaa pojan päiväkoti- ja koulu-uran aikana että tästä ja tuosta ”pitäisi kotonakin jutella”. Varmaan kuvittelivat ettei olisi kotona puhuttu, uudelleen ja uudelleen, aina samat asiat. Käyty perheneuvolat ja psykologit tuloksetta. 17-vuotiaana sai ”diagnoosiksi” lopulta epäsosiaalisen käyttäytymishäiriön. Poika on nyt aikuinen, toinen poika aloitti esikoulun ja äiti on niin traumatisoitunut että jokainen Wilmaviesti ahdistaa vaikka poika on ihan erilainen kuin veljensä.

    Joten jaksamista hurjasti kaikille samassa tilanteessa oleville!! Uskon positiivisen palautteen voimaan, harmi jos edelleenkään päiväkodissa tai koulussa ei uskota.

  • katja sanoo:

    tsemppiä aivan suuresti..voisi luulla että luen oman poikani tarinaa joka täyttää pian yhdeksän.
    Me saatiin jos jonkinlaista vinkkiä ja niistä ainoa joka on edelleenkin kantava hedelmä on positiivinen palaute niistä pienimmästäkin asioista.
    Meidän taistelu jatkuu jatkumistaan kun en aina jaksa jokaiselle toitottaa positiivisuuden merkitystä ja kuinka sitä käytetään.
    Pidä puolesi ja usko lapseesi ja jätä tätien tarinat toiseen arvoon.

    • Ymmällään sanoo:

      Meinaatko, ettei toisistaan riippumattomia, mutta samaa sanovia ammattilaisia kannata kuunnella?

      • vähän rispektii sanoo:

        Aivan samaa mieltä. Ammattilainen toisensa jälkeen antaa samaa palautetta ja tämä ohjeistetaan jättämään huomiotta? Huh huh. Itse oman alani ammattilaisena kuuntelen kyllä herkällä korvalla mitä kasvatusalan koulutetut ammattilaiset ovat mieltä ja kunnioitan heitä ja osaamistaan tädittelemättä (toki aikuinen ihminen aina voi filtteriä käyttää).