Miksi presidentti Obama luottaa teineihinsä?
Olit pressa tai et, voit ainakin jollain tavalla vaikuttaa siihen, kuinka seurustelusuhteitaan aloittelevat teini-ikäiset hoitavat asiansa.
Vielä hetken aikaa Yhdysvaltain presidenttinä toimiva Barack Obama totesi tuntevansa olonsa aika rennoksi, vaikka tyttäret Malia, 18, ja Sasha, 15, ovat aloittaneet deittailun.
Hän antoi tuoreessa radiohaastattelussa suurimman kunnian tietenkin vaimolleen Michellelle. Tyttöjen äiti on hänen mukaansa ollut heille hieno esimerkki itseään kunnioittavana ja hyvän itsetunnon omaavana naisena, joka ei ole antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa ulkonäköönsä tai käytökseensä. Hän on opettanut tytöilleen luonteen ja älykkyyden tärkeyden. Obama toivoo myös itse olleensa hyvä malli lapsilleen vaimoaan kunnioittavana miehenä.
No, sitten on tietysti ne presidentilliset edut. Haulikkoa ei tarvita, kun on salainen palvelu. Ja nuoret miehet epäilemättä tietävät tämän. Jos eivät, presidentti nauroi kyllä muistuttavansa asiasta. Saattaa muuten olla ihan vähän jännittävämpää käydä esittäytymässä näiden tyttöjen iskälle kuin vaikkapa naapurin Pentille…
Presidentti Obama on koko presidenttikautensa halunnut pitää kiinni yhdestä perinteestä, perheillaillisesta. Joka ilta puoli seitsemältä hän on poistunut valkoisen talon länsisiivessä sijaitsevasta toimistostaan syömään perheensä kanssa. Ruokapöydässä on keskusteltu tyttöjen päivän kulusta, naurettu, vaihdettu kuulumisia ja tarinoita.
Presidentinkään teinit eivät kuitenkaan viihdy kotona ikuisesti ja nykyään dumppaavatkin vanhempansa usein viettääkseen aikaa kavereidensa kanssa. ”He rakastavat sinua edelleen, mutta heillä ei ole aikaa sinulle”, hän totesi. Aika tuttua huttua monessa perheessä. Niinpä Obama, ihan perusiskän tapaan, pelaa nykyään enemmän golfia ja illastaa ulkona vaimonsa kanssa.
Mistä he sitten puhuvat, kun ovat kahden omalla ajallaan? No niistä lapsista tietysti! Saiko jompi kumpi puhelua? Tietääkö kumpikaan, mitä he puuhaavat? ”En silti huolehdi heistä, he ovat eheitä, fiksuja tyttöjä… nuoria naisia nyt.”
Meillä muilla ei ole salaista palvelua käytössämme, mutta mukavat perheillalliset ja järkevän ihmisen mallin voivat varmaan lähes kaikki ainakin yrittää tarjota teineilleen. Järki päässä ja terve itsekunnioitus siivittävät rakkauselämääkin mukavammin.
lähde: Essential kids
PS. Mitä jos teiniä itseään huolettaa?
PPS. Näin saat enemmän irti nuoren jutuista.
PPPS. Ovatkohan Obamankin tytöt käyneet tämän kurssin?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.