Kun anoppi puuttuu jopa miniän alushousuihin – mitä tehdään?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Aina parjataan anoppeja ja usein syytävä sormi osoittaa miniää. Olen kuitenkin lopen kyllästynyt anoppini käytökseen. Aikoinaan tulimme loistavasti toimeen, pidin anoppiani aivan ihanana ihmisenä, tulimme hyvin juttuun ja näimme usein. Kaikki muuttui kun aloin odottaa esikoista, sekä tutustumaan puolison sisaruksiin.
Anopin käytös oli älytöntä, milloin kannettiin vessapaperia, kun meidän käyttämä oli väärän väristä, hammastahna väärää merkkiä, tavaraa tuli ovista ja ikkunoista, jossain kohtaa kielsin tuomasta mitään. Sitten alkoi jankutus, että niin paljon on tavaraa tuotu ja ostettu, että puhelimeen vastataan kun hän soittaa ja ovi avataan kun hän on oven takana. Saattoi siis huutaa postiluukusta, jos et avannut ovea. Saattoi soittaa 20 kertaa päivässä. Aina piti olla valmius vastaamaan.
Esikoinen syntyi ja kaikki riistäytyi käsistä. Lähetti laitokselle minulle alushousuja kun kuuleman tiesi millaisia käytän ja tarvitsen. Oli siis käynyt meillä nuuskimassa minun poissaollessa alusvaatelaatikkoa ja käynyt ostamassa aivan päinvastaisia alushousuja.
Kyttäsi imetystä, eikä antanut imetysrauhaa. Alkoi hokemat kuinka en rakasta lastani. Esim. Kun en antanut lupaa 6 kk ikäiselle vauvalle syöttää mustikkapiirakkaa. Tai jos vauva oli menossa nukkumaan ja itkeskeli sängyssä, en rakastanut tätä koska en heti ottanut syliin. En rakastanut hänen mielestä lastani, koska kielsin tältä elämän nautintoja (pullaa, mehua, karkkia yms. alle 1-vuotiaalle). Anoppi piti lasta väkisin sylissä ja lapsen huutaessa totesi, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta jos tämä tapahtui minun kanssa, että lapsi huusi, oli kyse heti siitä etten rakastaisi lasta.
Ollaan riidelty PALJON ja aina aiheena ollut minun tapani kasvattaa minun lastani, riidellessä saan aina haukut ja anoppi itkee lapsilleen, kuinka jälleen olen kiusannut häntä. Olen useaan kertaan uhannut, ettei näe lapsenlapsiaan jos ei lopeta. Anoppi ei siedä, että hänelle sanotaan vastaan eikä varsinkaan sitä jos hänelle korotetaan ääntä. Viimeksi riidellessämme minun kasvatustavastani hermojen pettäessä huusin, ja uhkasi anoppi hoitaa minut hullujenhuoneelle, jonne hänen mielestään kuulun. Riidan jälkeen jälleen itki lapsilleen, kuinka kiusaan, mutta oli ’unohtanut’ mainita minkälaista kieltä itse käytti.
Vuosien jälkeen kasvatukseen puuttuminen on rauhoittunut, mutta kaikki muu hankaloittunut. Anopilla ei ole omaa elämää, vaan elää lasten kautta ja lasten nurkissa. Puhuu omista lapsistaan pahaa toisille ja lapsilla kaikilla kireät välit toisiinsa tämän johdosta. Kieroilee lastenlasten kautta, utelee lastenlapsilta asioita joita kertoo eteenpäin ja kieltää lastenlapsia puhumasta asioista vanhemmille. Haluaa viettää aikaa lastenlasten kanssa, mutta se on sitä että anoppi makaa sohvalla ja lastenlapset saa tehdä mitä haluaa. Syöttää lähinnä herkkuja, eikä väliä vaikka ruoka olisi syömättä. Katselee alle kouluikäisten kanssa hautajaiskuvia ja pohtii onko joku kuollut silmät auki vai kiinni. Päästää lapsia valvomatta ulos tai menee itse ulos ja jättää lapset valvomatta sisälle.
Maksattaa omia menoja ja laskuja lapsillaan ja olettaa, että kun soittaa kaikki kuskaa ihan minne vain, millon vain. Kitisee, ettei näe lapsenlapsiaan, mutta koskaan ei ole pyytänyt koko perhettä kylään, vaan soittaa esim. että hylly tarvitsee kannakkeen, jota mies lähtee asentamaan.
Tässä vain pieni murto-osa anopin kikkailusta ja olen ihan neuvoton mitä tehdä. Olen yrittänyt vuosia solmia rauhaa anopin kanssa, kirjoittanut lukuisia kirjeitä (jotta saan miettiä mitä sanon) ja mistään ei ole mitään apua. Anopin mielestä hän ei ole koskaan tehnyt mitään väärää ja anteeksipyynnöt on luokkaa ”jos joskus olet jostain loukkaantunut, anteeksi siitä”.”
Nimim. Kyllästynyt
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 37 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tutulta kuulostaa, vaikka nykyään tilanne on onneksi rauhoittunut. Enää ei puututa aivan kaikkeen aina vaatteista lomailuun, työnteosta harrastuksiin jne.
Toki edelleen anopilla on joku vaiva toisen lapsemme vaatteista, ja niitä on aivan pakko saada hänelle ostella.
Esimerkiksi saattaa ilmoittaa, että ostaa sitten lapselle talvikengät. No, ilmat alkaa kylmetä ja anoppia ei näy, että lähtisi kenkiäostoksille lapsen kanssa. Me ostamme kengät, ja anoppi suuttuu kun ei nyt tätäkään saanut ostaa. Ollaan sanottu, että kenkiä voi hyvin olla kahdetkin, jos nyt tuntuu että välttämättä pitää saada ostaa, mutta että mieluusti ostamme kengät ja muutkin vaatteet ihan itse.
Tämä nyt ei mikään iso asia ole, ja moni olisi varmaan kiitollinen vastaavasta. Meillä on kuitenkin ollut alusta saakka se periaate, että itse ostetaan ja lahjaksi voi sitten tulla vaatteita jos tulee, ja se on ihan ok.
Mutta jotenkin ärsyttää joka sesongin vaihtuessa se systemaattinen vaatteiden läpikäyminen; onko Pertulla takki? Onko Pertulla housut? Onko Pertulla kumpparit, onko Pertulla lippis?
Vastaavaa tunnetta ei tosiaan ole, jos Perttu (toisen lapsemme vaatejuttuihin hän ei jostain syystä puutu) saa lahjaksi vaatteita keltä hyvänsä tai joku kysyy että tarbisko erityisesti jotain, voin ostaa kunhan kerrotte koon ja mahdolliset toiveet ominaisuuksien tms suhteen.
Anoppi tekee tämän vaateshown niin, että meille molemmille tulee miehen kanssa jotenkin ikävä olo.
Aiemmin ne oli Pertun hiukset, joista vouhotettiin ja jatkuvasti kyseltiin, onko Perttua nyt käytetty parturissa ja että hän voisi käyttää. Pertulla on siis aina ollut perussiisti, lyhyt tukka, niin kuin pojilla tapaa olla, ja myöskin tuo parturissa käyminen oli asia, joka me vanhemmat haluttiin ihan itse hoitaa.
Olisi hauska kuulla, onko muilla tällaisesta kokemusta?
Alkava muistisairaus? Anopin oma rikkinäinen lapsuus? Läheisriippuvuus? Kirjoittaisin pitkän kirjeen anopille, jossa esimerkein kertoisin, kuinka meidän perheessä ollaan ja toimitaan, varsinkin lasten kanssa. Esimerkit myös niistä, miten anoppi on toiminut. Loppuun lause, että jos ei näiden normaalien speksien mukaan osaa anoppi olla, niin sitten ei tavata eikä olla yhteyksissä.
Anna olla. Ei anopin kanssa ole pakko olla väleissä. Miehesi hoitakoot, jos on jotain pakollista. Anopin numeron voit laittaa estoon.