Kulta, älä kasva niin nopeasti

Pienissä lapsissa on paljon haastavia, mutta vielä enemmän hurmaavia ominaisuuksia, joita useimmat äidit jäävät kaipaamaan. Taaperon Äiti ikävöi jo nyt pian taakse jääviä tapoja.

Tulee noista tättähäärän toilailuista avauduttua aika usein. Taaperot ja pienet lapset tuntuvat säätävän enemmän kuin aikuisen ymmärrys aina sallii. Mutta onhan ne nyt enimmäkseen ihan mahtavia ja maailman hauskimpia tyyppejä. Avoimia, rehellisiä ja vielä täysin turmeltumattomia pieniä toheloita.

Näitä asioita tulee varmasti kova ikävä, kun kun lapsi kasvaa:

Säihkyvä katse ja iloa pursuva hihkaisu ”äiti!”, vaikka olen käynyt vain vessassa.

Valtava uteliaisuus ja kiinnostus kaikkeen ympärillä olevaan: muurahaiset, kivet, linnut, koirat, tyhjät tölkit, liikennemerkit, lehdet, marjapensaat, autot ja hevi-osaston hedelmät herättävät vielä innostunutta ihastusta, topakkaa osoittelua ja pitkän tulvan (joskus vähän vaikeasti tulkittavaa) selitystä.

Vauvamaisuus, joka ottaa vallan väsyneenä ja unessa. Kainaloon illan lopuksi käpertyvä villikko. Pulleat, lämpimät nyrkit, pallomainen pörröpää, pieni uupunut ihminen jonka voi nostaa sängystä toiseen herättämättä häntä.

Oppimisen ilo, joka ei varmaan enää koskaan ole suurempi eikä myöskään helpompaa. Pieni lapsi imee kaiken mahdollisen ja kehittyy kuin itsestään. Välillä tuntuu, että nyt jämähdettiin siihen auton hokemiseen kuukausiksi, ja sitä ajattelee että lapsi joutuu selviytymään elämästä viiden sanan varastolla, kunnes tyyppi alkaa heittämään uusia haparoivia sanoja lähes päivittäin.

Taapertavat askelet, jotka yhtäkkiä nopeutuvat jatkuvaksi kipitykseksi. Keskittynyt ote, kun kynä puristuu pikkuiseen nyrkkiin tai palikkaa puserretaan (väärään) koloon kovalla yrityksellä.

Kaiken mahdollisen ääntelyn antaumuksella matkiminen saa minutkin joka kerta mukaan menoon. En voi uskoa, että joudun heittämään pian hyvästit ammumiselle, naukumiselle, röhkimiselle, pärinälle ja titityille.

Valkoiset nököhampaat, jotka vilkkuvat suussa vähän väliä niin ilon kuin surunkin merkiksi.

Pusut, joita joskus saa puraisujen ohella, ja antaumuksella huokaistu ”nam nam” niiden päätteeksi.

Toivon, että ainakin koko pienen vartalon voimalla annetut rutistukset ja halit pysyivivät kuviossa mahdollisimman pitkään. Vaikka päivä olisi ollut miten huono ja lapsi kuinka raskas tahansa, lähes kaikki helpottaa, kun makealta tuoksuva, lämmin pikku piipertäjä kiinnittyy jalkaan tai kaulaan ja antaa yhdellä eleellä kaiken rakkautensa.

Meillä olis varmaan asiat vähän eri lailla täällä pallon päällä, jos pystyttäisiin säilyttämään hiukan enemmän sitä lapsen avoimuutta, rehellisyyttä, ja lopulta erimielisyydet sovittaisiin isolla hikisellä halilla.

Taaperon Äiti

PS. Tietyssä vaiheessa elämää monessa perheessä mennään pitkälti pienen lapsen tahdissa.

PPS. Pikkulapsiajan kaaos ei lopulta kauaa kestä. Joskus siitä on silti vaikea nauttia.

PPPS. Onni on usein tässä ja nyt, jos ei aina huolehdi huomisesta.

 

 

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.