Joudun tarkistamaan kännykästäni, mikä päivä tänään on. Voisi yhtä hyvin olla maanantai tai lauantai, joulu tai juhannus. Minulle ne kaikki ovat samaa muodotonta massaa. Astun pyykkikasan  yli matkallani keittiöön. Avaan jääkaapin ja vastaan tuijottaa valon lisäksi maitopurkki, jossa todennäköisesti on jo tietoisuuden saavuttanut yhteiskunta. Suljen oven ja pakenen paperilautasille kuivuneen ketsupin imelää hajua.

 

Pitäisi pestä pyykkiä. Pitäisi viedä roskat. Pitäisi käydä kaupassa. Tuntuu kuin kaikki alkaisi sanalla pitäisi, mutta koskaan ei selitetä miksi. Hygienia, siisteys, jopa nälkä ovat menettäneet merkityksensä. Ne tuntuvat turhilta, niistä huolehtiminen pakotetulta. Mitä väliä on sillä, onko minulla puhdas paita, mitä väliä on sillä, onko minulla nälkä, kun minulla ei ole väliä? Olen sisältä aivan yhtä homehtunut kuin se ketsuppikin.

 

Silmäilen netistä läpi uutisia, vaikka ne eivät minua kiinnostakaan. Maailma menee menojaan ilman minuakin. Joku kunnollinen kansalainen ilmaisee paheksuntaansa, kun hänen verorahojaan käytetään yhteiskunnan loisten hellimiseen ja paapomiseen. Loisten kuten minä.

Yritän upottaa ainaisen ahdistukseni ja häpeäni pelaamiseen. Minulla ei ole kivaa, sormeni anovat armoa, mutta siitä on tullut pakonomaista; en osaa tehdä muutakaan.

 

Kahdeksan tunnin jälkeen katson kelloa ja tajuan että kauppa menee kiinni. Nälkä tuntuu kipuna, edellisestä ateriasta on yli vuorokausi, mutta tosissani harkitsen että vain sietäisin sitä. En halua mennä ulos.

 

Saan lopulta ruoskittua itseni liikkeelle. Huppu syvällä päässä, kuulokkeet korvilla. Silti minua pelottaa. Näen ihmisiä jotka tuntuvat jollakin perustavanlaatuisella tavalla aivan erilaisilta kuin minä. Kuin toinen meistä ei olisi enää edes ihminen. Mietin, millaista heidän elämänsä on. Työtä tai koulua, harrastuksia, ihmissuhteita. Tavoitteita ja haaveita. Jos uskaltaisin haaveilla, haaveilisin heidän elämästään.  Mutta en uskalla, koska peilistä katsoo takaisin ihmisyyden irvikuva. Minulla ei ole päämäärää tai edes suuntaa. Ajelehdin hylättynä hylkynä ja vain toivon että uppoaisin jo. Joten vain kadehdin heitä, ja vihaan itseäni.

 

Kun pääsen kotiin, se tuntuu turvalliselta. Olen lintu joka ei enää osaa lentää, ja siksi pysyy häkissään vaikka ovi on auki. Siellä on turvallista, onnetonta, mutta turvallista. Elämä tuntuu ristiriitojen rikki repimältä. Yksinäisyys saa minut itkemään, mutta pelkään ihmisiä. Toivon kipeästi olevani normaali, mutta tiedän sen olevan mahdotonta.

 

En halua mennä nukkumaan. En halua nähdä painajaisia. En halua herätä uuteen aivan yhtä merkityksetömään päivään. Haluan pois, mutta en tiedä minne.

Nimetön Nuori

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “”Kaikilla ei ole kevätjuhlia””

  • Kokenut sanoo:

    Hei ❤ Tää maa on täynnä tyttöjä, poikia, naisia ja miehiä jotka on onnettomia mutta näyttää onnelliselle kun ei uskalla sitä feikkihymyä riisua. On myös niitä joista sen näkee ja ne uskaltaa hakea apua ja saa sitä. Uskalla säkin ottaa askel parempaan suuntaan ja ensinnä lopeta se pelaaminen, oon nähny mihin se voi johtaa 😕 Toivon elämääsi pelkkää hyvää ❤ Ole rohkea!

  • YksMutsi sanoo:

    Meneppäs nyt sinne peilin eteen. Kattele mitä siellä näkyy. Kattele suunnasta ja toisesta. Kääntele päätä. Katso silmiin. Tee tuttavuutta kaikessa rauhassa. Juttele, kysele. Katso silmiin. Peilistä ei katso vihollinen, ei luuseri, ei millään tasolla ketään muuta vähäpätöisempi. Peilistä katsoo tärkein ystäväsi, ystävä, joka on pitkään odottanut että huomaisit. Kiinnostu peilin tyypistä ja kiinnostu tyypistä, jota peilin tyyppi katsoo. Anna pelimaailmalle lepohetki ja vedä huppu päähän ja kuulokkeet korville ja säntää ulos ihmisten sekaan säikytteleen itteäs. Vähän kerrassaan, kerta kerralta pisempään. Siedätät. Katsele huppusi suojista ihmisiä, havainnoi. Yritä hahmottaa että kaikki ei ole sitä miltä äkkikatsomalta näyttäisi. Meitä heikkoja, arkoja, haavureita, pelästyneitä, loputtomiin ahdistuneita, loppuun palaneita, näköalan hukanneita on enemmän kuin ikinä osaisit edes arvata. Huominen pelottaa niin monia. Suurin itsensäylitys pitäisi vielä tehdä; pitäisi mennä puhumaan tuntemuksistasi jollekkin, ihan kaikista. Jollekkin, joka ymmärtää kuulemansa ja joka pystyy auttamaan myös nukkumisen kanssa. Unistasi pitää saada monsterit pois pilaamasta unen antamaa kehon ja mielen latausta. Niinkuin pelimaailmassa, tämä on se kohta, jonka suoritettuaan pääsee seuraavalle levelille. Ja toisin kuin pelimaailmassa, meillä on vain yksi elämä. Elämiä ei saa lisää taistellen eikä ostamalla, ei taidolla eikä kikkaillen. Tästä ainoasta elämästä täytyy siis pitää kynsin hampain kiinni, jotta peli etenee. Pelaajan omat toimet ratkaisevat missä olosuhteissa peli jatkuu. Tarkoitus on kuitenkin saavuttaa peliä jatkavia ja eteenpäin vieviä leveleitä. Kaikkea apua ja neuvoja levelillä pysymiseen ja seuraavalle pääsemiseen on hyvä ja varsinkin tiukassa paikassa, suorastaan toivottavaa käyttää. Kaikilla meillä on jossain vaiheessa tilanne, jolloin tuntuu, että pyörii yhdellä ja samalla levelillä. Ei pääse eteenpäin. Kaikki tuntuu sumeelta, harmaalta. Seuraava level tuntuu vaativan liian ison hypyn. Itsensä kanssa on sitten kuitenki tehtävä se päätös. Aikooko kaikin olemassa olevien keinoin ja mahdollisuuksin tavoitella seuraavaa leveliä? Toivon sinulle valtavasti voimia ja kanttia ja stkeyttä jaksaa etsiä kaikki tarvittavat tipsit sekä avut hyperloikkaan seuraavalle levelillä. Seuraava level on aina tässä elämässä. Loikalla väärään suuntaan aikaansaa ruudulle lohduttoman tekstin: ”Game over” Lupaa siis itsellesi yrittää.. 💗

  • äiti sanoo:

    Hei sinä nuori!
    Sinulle on annettu elämä joka ei ole yhtää vähempää arvottomampi kuin minunkaan elämä, sinä et vain ole vielä löytänyt omaa suuntaa <3 onko kaupungissa käytettävissä "etsivää nuorisotyötä"? soita sinne ja pyydä apua elämän hallintaan. Lähdet pikkuaskelin työstämään masennustasi ja tukihenkilön kanssa opettelet pikkuhiljaa hallitsemaan arkea. Sinä pystyt siihen kunhan saat oikeanlaista tukea elämääsi! Paljon onnea matkaasi ja älä peräänny vaikka takapakkeja matkalla kohtaatkin <3

  • Kahden teinin äiti sanoo:

    Hei Nimetön Nuori, Sinä olet arvokas ja elämäsi on arvokas. Toivon että hankit apua, vaikka noissa fiiliksissä sekin voi tuntua ylivoimaiselta ponnistukselta. Oma vanhempi, sisarus, serkku, naapuri, vanha opettaja, kuka tahansa joka on joskus sinut tuntenut, on todennäköisesti enemmän kuin valmis auttamaan kun vaan ojennat kätesi. Lisäksi on paljon muita paikkoja, SPR, Mannerheimin lastensuojeluliitto, nuorten auttava puhelin. Kun seuraavan kerran pelaat koneella aamulla klo 03 niin googleta ”keskusteluapua” ja ”apua masennukseen”. Nyt tarvitset apua ja Suomessa sitä on kyllä saatavilla. Löydät kyllä itsesi ja elämällesi tarkoituksen. Esim. toisten (ihmisten tai eläinten) auttaminen ja luonnossa kulkeminen ovat asioita jotka tuottavat hyvää mieltä. Toivon sinulle rohkeutta ottaa ensimmäinen askel. Kaikkea hyvää.

  • Oona sanoo:

    Hei nimetön nuori. Niissä ihmisissä, joita pelkäät, saattaa olla joku, joka ojentaisi kätensä, jos tietäisi hätäsi. Niistä ihmisistä jokaisella on oma tarinansa. Iloineen, suruineen ja pelkoineen. Kerro jollekin, ota ensimmäinen askel. Jos lähelläni jollakin on hätä, haluaisin tietää. Aina ei näe toisen hätää, koska pinnalla yrittää pysyä itse, mutta yhdessä on kivempi opetella uimaan.

  • IsoJohanna sanoo:

    Kiitos kirjoituksestasi, Nimetön nuori. Haluan sanoa sinulle että toivon sydämestäni että elämäsi muuttuu parempaan suuntaan ja näet että sinulla, omana itsenäsi on arvoa ja sinusta pidetään ja sinua rakastetaan ihan sellaisena kuin olet. Hiljalleen huomaat etteivät vieraat ihmiset pelota enää niin paljon, katso heitä, he ovat ehkä vaan kiinnostuneita sinusta, eivät halua pahaa. Kaikkea hyvää sinulle ja muille nimettömille nuorille.