Hyvien talvikenkien ostaminen ei olekaan ihan niin iisiä kuin voisi luulla. Ainakaan, jos ei tiedä, mitä kaikkea kenkäkaupassa kannattaa ottaa huomioon.

Olettekos vilkaisseet ulos? Viimeistään nyt alkaa olla jo vähän kiire talvikenkäkaupoille. Ei huolta, et todellakaan ole ainoa, jonka ostokset jäivät taas vähän viime tinkaan. Lapsen talvikenkiä ei kuitenkaan kannata ostaa paniikissa tai pikana paineen alla.
viking-0939

Erityisesti esikoisäiti häkeltyy helposti kenkäkaupassa. Kiilanilkkureissa hangessakin kulkevan ihmisen on ihan äkkisältään vaikea tietää, mitä kaikkea pienen, kasvavan jalan suojaamiseen ja tukemiseen tarvitaan. Itse asiassa siinä pitää huomioida aika monta asiaa, eikä ole harvinaista lainkaan, että homma vähän vaikeutuu jo kohdassa, mitä kokoa saisi olla.

Oikean kokoinen popo lämmittää ja pitää pienet jalat kunnossa. Jalkaa voi mittailla nauhalla ja piirtää siitä mallikuvan jo kotona tai sitten turvautua myyjän kanssa jalkamittaan kenkäliikkeessä. Jos nuori asiakas on malttamattomampaa sorttia, on jalan koosta ihan hyvä olla käsitys jo ennen kuumaan kauppakeskukseen talsimista. Taaperoikäisen jalka voi kasvaa jopa kolme kokoa vuodessa ja vielä kymmenvuotiaankin kengänkoko tarttis tarkistaa pari kertaa vuodessa. Leikki-ikäisen uudessa kengässä tulisi olla 15-20 mm kasvu-, käynti- sekä sukkavaraa, eli noin aikuisen peukun verran. Jalan ja kengän väliin jäävä ilma ylläpitää myös lämpöä. Liian pienet popot voivat olla kylmät ja vahingoittaa kasvavaa jalkaterää.

viking-0961

Ei ole talvikenkää karvoihin katsominen. Jalkineen ulkonäöstä ei tavallinen tallaaja pysty päättelemään sen lämmöneristysominaisuuksia. Ne kun ovat erityisesti käytetyistä materiaaleista kiinni, eivät pelkästään pörröisestä karvavuoresta. Näillä meidän loskasohjonuoskalumivesikeleillä paljon ulkona käytetyn kengän tulisi tietenkin kestää hyvin kosteutta. Gore-Tex on kevyt, hengittävä, lämpöä tehokkaasti sitova ja kosteudelta loistavasti suojaava materiaali lapsen talvikenkiin. Suojaavaa Gore-Tex-kalvoa tulisi olla myös kengän nilkkaosassa, hangessa kosteus ei katso kengän korkeutta. Gore-Tex ei ulospäin näy tai tunnu, joten asiantunteva myyjä ohjaa oikeiden kenkien äärelle.

Käytetty kenkä ei ole ihanteellinen varsinkaan leikki-ikäiselle. Käytetyt vaatteet ovat kätevä tapa saada lapsitalouteen säästöä. Talvivaatteissa kannattaa käytettynä suosia kuitenkin muita vaatteita kuin kenkiä. Jalkine muotoutuu käyttäjänsä mukaan, ja päällisin puolin loistavassakin kunnossa oleva kenkä käyttäytyy edellisen omistajansa jalan ja askelluksen tahtiin. Leikki-ikäisen kengät käyvät läpi tosi paljon kulutusta, kastumista ja kuivumista, jotka kaikki vaikuttavat myös kengän istuvuuteen. Jos kenkä on muovautunut toisen jalan mukaan, tai on liian kapea tai matala, voi paljon liikkuvaan ja kasvavaan jalkaan kehittyä asentovikoja, joita pahimmillaan hoidetaan vuosikausia eteenpäin.

viking-0930

Kasvavien jalkojen kenkiä ei siis kannata sokkona, pieninä tai valmiiksi astuttuina ostaa. Tee itsellesi ja lapsesi jaloille palvelus ja asioi asiantuntevissa kenkäkaupoissa ja valmistaudu näihin tärkeisiin ostoksiin tarvittavien tietojen kanssa.

Tykkää Facebookissa tai kerro omat kenkäkokemuksesi tässä kommenttina, niin me arvomme kaikkien kunnollisia kenkiä arvostavien kesken yhdet Viking GORE-TEX® -kengät. Mitkä kengät sinä valitsisit täältä?

Tämä on Huonon Äidin ja Viking Jalkineiden kaupallinen yhteistyö. Huono Äiti ehdotti yhteistyötä Vikingille, koska Vikingin kengät eivät olleet koskaan hajonneet kankaasta eivätkä päästäneet vettä läpi lapsen sukkaan kovassakaan kulutuksessa. Kenkäkumppanivalinta on siis mitä suurimmassa määrin kokemuspohjainen. 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

12 vastausta artikkeliin “Huomioi nämä asiat lapsen talvikenkäostoksilla”

  • Heidi sanoo:

    Hyvännäköinen kenkä ei myöskään välttämättä tunnu lapsesta hyvältä. Meillä kaikilla on yksilöllinen jalka, joten käyttäjän on kenkää kyllä sovitettava, ettei kenkä jää käyttämättä tai liikkuminen ole ikävää.

  • Suvi sanoo:

    Todellakin esikoislapsen vanhempi voi olla hukassa kenkiä sovitellessaan.. eipä käynyt vuosi sitten mielen vieressäkään verrata lapsen jalan kokoa kengän sisäpohjalliseen vaan mittasin jalkaa edellistalvisen kengän ulkopohjaan ja tuumasin, että hyvin mahtuvat ja kasvunvaraa riittää! Poika oli viittä vaille 2-vee ja kengän koko 21. Sai siinä äiti kummastella miksi lapsen isovarpaiden kynnet näytti kokevan kovia, vaikka kenkien piti olla kokonsa puolesta just hyvät.
    Luojan kiitos kenkäkaupassa sattui olemaan alennuksessa lasten talvikenkiä, niin tuli sitten sinne mentyä ja asiantunteva myyjä opasti miten lapselle katsotaan sopivan kokoinen kenkä. Mukaan tuolloin lähti koon 24 kengät. Että hävetti oma tyhmyys ja suretti lapsen puolesta, kun aivan liian pieniä kenkiä tietämättömyyksissäni olin hällä pitänyt. Mutta nyt on oppi mennyt perille! Hyvä muuten on myös huomioida se, miten jalka asettuu pohjallisen päälle lapsen astuessa, siis ettei lesti jää liian kapeaksi lapsen jalalle. Puuh, mikä selostus! 🙂

    Mutta siis tällä hetkellä käytössä Vikingin (en muista mallia) kengät kokoa 27,jotka alkavat olla naftit, joten seuraavat saisivat olla 28-29, riippuen juurikin pohjallisen pituudesta ja leveydestä, niin että mahtuu sukkaa ja jää sitä tilaa pikkuvarpahille elää ja olla.

  • assansa sanoo:

    Sis tässä asiassa oon koittanut olla se natsimutsi enkä osta ensikengiksi mitään henkkamaukkalättyjä tai feikkiconsseja. Haluan että kengät on hyviä alusta asti ja tukee jalkaa ja lapsen kasvukehitystä.. Mut yks huono puoli tässäkin on..ihan sika kallista! Ostettiin talveks koko 20 joka oli hyvä, riittävällä kasvunvaralla mut tadaa se alkaa käymään jo pieneks eikä villis mahdu mukaan. Joten enemmän ku toivottua saada uudet koon 21 kengät meidän 1veelle joka jo kovaa juosta viipottaa!

  • Sari sanoo:

    Meillä on ollut monenmerkkisiä kenkiä käytössä lapsillamme. Olen ostanut käytettynä ja uutena. Todennut kyllä viikkarin kengät parhaiksi. Lapset mielellään käyttävät niitä kun ovat helppo saada itse jalkaan ja värivaihtoehtoja löytyy. Vielä en ole kyllä paukkupakkasille löytänyt tarpeeksi lämpimiä kenkiä viking mallistosta, joten kuomat silloin käytössä.
    Tytölle tarvitsisin kengät 38 koossa.

  • Liulia sanoo:

    Vikingin Blusterit rules <3

  • Sally sanoo:

    Ihana kun nostat tärkeän asian esille! Kenkiä 12 vuotta myyneenä voin kertoa ettei nämä asiat ole ihan selviä vielä vanhempienkaan lasten vanhemmille. Palvelevassa kenkäkaupassa kannattaa rohkeasti kääntyä myyjän puoleen, sen vuoksihan me siellä olemme. Moni ihmettelee kuinka lastenkengät voi olla niin tyyriitä, on hyvä muistaa että lastenkengässä on ihan yhtälailla työvaiheita kuin aikuisen kengässä ja monesti sen on pikkutarkempaa hommaa. Ja vaikka kuinka tekisi mieli säästää ja pistää isosiskon vanhat kengät nuorimmaiselle niin kannattaa muistaa se että jokaisen jalka on erilainen, eikä toisen jalassa muotoutuneet kengät ole se paras vaihtoehto. Lämpimät, vettäpitävät kengät jalkaan ja saa talvi tehdä taikojaan. 🙂

  • Piia hiljanen sanoo:

    Olen syyllistynyt mun taaperolle just ostaa käytettyjä kenkiä esim kirpputoreilta tai sitten saanut kaverilta hänen poikansa vanhoja kenkiä. Näin köyhänä perheenä jolla ei todellakaan ole varaa kunnon talvikenkiin ostaa mistään kenkäkaupasta on vaan pakko tyytyä. Suomessa jo kesäkauden kengät on hirveen kalliita saatikka sitten talvikauden kengät. Mielestäni käytetytkin kengät ovat paremmat kun ei kenkiä olenkaan.

  • Helena sanoo:

    Tyttären tytöllöni 42 kengät jalat kasvaa kovaa vauhtia.tyttö on 11vuotta vanha

  • Teija laaksonen sanoo:

    Viikingin talvikengät ovat kestosuosikkeja, mutta nyt ollaan tilanteessa jossa poika ei löydä oikean näköistä mallistosta. Jakengän koko 40/41 äidin mielestä parhaimmat on kjetil boa gtx

  • Minna sanoo:

    Olemme tähän mennessä aina käyttäneet erilaisia Viking-kenkiä ympäri vuoden. Tänä talvena hairahduin ostamaan toisen merķiset ja huonothan ne oli! Tytölle olisi tosi kivat Totak gtx

  • heta sanoo:

    tytölle kengät koko 34

  • Linda sanoo:

    Hyvä juttu.