”Tällä palstalla on keskusteltu paljon eronneista perheistä ja lomien viettämisestä. En muista lukeneeni näkökulmaa, johon törmäsin omassa uusperheessäni. Nimittäin vanhempien tai tässä tapauksessa äidin ikävästä.

Äiti koki arjen raskaaksi ja kovasti lomien lähestyessä kovasti halusi lapset isälleen. Ei siinä mitään. Teimme lomasuunnitelmia. Mutta aina sai olla vähän varpaillaan. Jo muutaman päivän jälkeen äiti halusi, että lapset palautetaan hänelle, koska hänellä on niin kova ikävä lapsia. Lapset piti toimittaa yhdeksi tai kahdeksi yöksi äidille ja sitten taas isälle.

Tämä olisi ollut vähintään ymmärrettävää, jos lapset olisivat olleet pieniä. Lapset olivat kuitenkin pienimmilläänkin kymmenen korvilla. Arvatenkin tämä vaikutti joka kerta meidän loman viettoon. Vaikka meillä olisi ollut mitä oppivat lapsetkin toteamaan, että pitää lähteä äidin luo, koska äidillä on ikävä. Itsestä tämä tuntui käsittämättömältä.

Kuva Bethany Beck.

Toki äitinä ymmärrän ikävän, ikävöin itsekin lapsia heidän ollessa isällä. Mutta miksi ikävä piti lietsoa lapsiin? Miksi aikuinen ei voi käsitellä tunteita muulla tavoin? Onko äiti liian kietoutunut lapsiin?

On helppo kysyä miksi mies toimi aina eksän mielioikkujen mukaan. No muutaman kerran ei toiminut ja siitä seurasi järkyttävää syyttelyä ja syyllistämistä. Riitaa ja mökötystä mielenosoitusta, teit väärin. Lisäksi äiti toki syyllisti meitä joka ikisestä reissusta, jonka teimme ilman lapsia. Jotenkin tuntuu, että se oli jatkumoa sille, että hän itse ei ilmeisesti pystynyt nauttimaan lapsettomasta ajastaan.

Itse ajattelen, että avioeron jälkeen avioeron jälkeen molemmilla lapsilla on tasavertainen oikeus olla lasten kanssa rauhassa. Omat ikävän, surun tai mitkä tahansa vaikeat tunteet pitää käsitellä omalla tontilla. Jos ei pysty itse nauttimaan lapsesta ajasta niin ei kannata syyllistää toista. Ehkä kannattaa vaikka miettiä keinoja omien tunteiden tunnistamiseen, käsittelyyn ja ilmaisuun. Kaikkea ei voi hallita, eikä ole syytäkään.”

Nimim. Lapset ovat lainaa vain

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Äidin ikävä vei isältä ajan lasten kanssa”

  • Äitipuolena jo 33 vuotta sanoo:

    Onpa outoa. Itsekin äitipuolena ihmettelisin, jos sopimuksia muuteltaisiin sinne tänne. Me olemme sopineet tarkat ajat lomille, milloin lapset ovat meillä, milloin äidillään. Ja, jos äiti alkaa nyyhkyttää ikäväänsä, jota ei ole tehnyt vuosiin, olemme vedonneet yhdessä tehtyihin sopimuksiin. On lastenkin etu tietää mitä tehdään, milloin ja missä. Minusta kyseisen äidin käytös kuulostaa tahalliselta kiusanteolta. Toivottavasti tilanne helpottuu lasten kasvaessa, niin ainakin meille kävi.

  • Kolikon toinen puoli sanoo:

    Teidän tulisi joustaa ja homma toimii jos voi ilmoittaa milloin patterit lopussa. Mutta äiti puolillehan se ei käy. Kun lukee tuon tarkkaan ongelmana on siis että ” ensin lapset on otettava ja sitten annettava takaisin äidille”. Niin miksi tästä tulee ongelma äitipuolelle? Jos ei ei ole ongelma isälle? Toki voitte tehdä lomasuunnitelmatnitsellenne ja kertoa niistä. Kun kysyy ja kuuntelee, kaikki sujuu. Jos vuorovaikutus on kielletty äitipuolen tai jonkun taholta, joustava elämä loppuu. Silloin se on loppu myös teidän osalta ja teidän on otettava lapset kun sovittu, eikä siihen tehdä omia suunnitelmia päälle. On omassa harkinnassa mitä haluaa, tiukat sovitut ajat joista ei jousteta vaikka ei jaksaisi tai olisi muuta tai sitten nykyinen systeemi. Minusta on hieno a että isä kantaa vastuuta lapsista eron jälkeen jos äiti ei aina jaksa, mutta tämä on siis ongelma, sekä äidin ikävä, mikä on normaalia. Eronneen elämä ei ole helppoa. Antaisitko itse lapsesta mielellään pitkiksi ajoiksi muualle?

  • Pohdintoja sanoo:

    Hmm. Enpä tiedä, ton ikäinen on vielä aika pieni. Itse 10-vuotiaana menin tolaltani jos pehmolelu hävisi, saatoin lähteä kesken koulusta itkien soittamaan äidille.
    Joskus erät ei meinaa sitoutua tapaamisiin jolloin pitkä aika on tosiaan lian pitkä.
    Ei kai ikävä kenestäkään narsistia tee! Eikö tapaamisista ole sopimusta? Mitä on taustalla että tilanne on tuo, onko tapaamiset olleet harvassa, muuta ikävää?

  • Äiti minäkin sanoo:

    Tutulta kuulostaa.
    Syytöksiä ja syyttelyä vuosi toisensa jälkeen. Äidin ikävä ja äidin oikea rakkaus.
    Uudesta puolisosta maalattiin pahis kaikkeen. Aivan uskomaton kuvio.

  • Mymmeli sanoo:

    Äidillä taitaa olla aika vahvoja narsistisia piirteitä. Toiminta on vallankäyttöä karuimmassa muodossa, etenkin jos äiti vielä lapsille kertoo teidän matkoistanne syyllistäen teitä siitä, että lapset eivät ”kelvanneet” matkaan mukaan. Asiasta kannattaisi keskustella lastenvalvojan kanssa, koska teillä ei ole mitään mahdollisuuksia suunnitella lasten kanssa yhteisiä aktiviteetteja edes seuraavalle päivälle.