Ydinperheessä olin äiti. Suolakurkkupurkissa muiden suolakurkkujen kanssa. Äiti, joka tiesi paikkansa. Minulla oli oikeudet ja niin oli lasten isällä. Meillä oli vastuu ja se mistä vastuu koostui oli selkeää. Sitten tuli pettymyksiä. Sitten niitä tuli lisää. Puhuin, pyysin ja itkin. Hänkin oli onneton. Huomasin olevani oravanpyörän ulkopuolella, pikkuhiljaa. Katsoin pyörää ja pudistelin päätäni. Otin pyörästä kiinni ja pysäytin sen vaikka sormiin sattui. Nivelet taipuivat ja selkä kyyristyi kumaraan. Irvistin ja hampaat melkein murenivat suuhun. Niin kovaa minun piti purra hampaita yhteen, että sain pyörän pysähtymään. Ero.

Sitten muutettiin. Sitten muutettiin uudestaan. Asunto oli liian pieni ja alakerran rouva poltti niin, että asunto lemusi yöt ja päivät. Minä lemusin myös. Lemusin surulle ja huolelle. Etsin kynttilöille pöytää ja taululle naulaa.

Sitten tuli halaus ja toinen ja kolmas. Lapset asettuivat. Meillä oli hyvä olla. Helpotus. Minä olin taas pyörässä, mutta sellaisessa, jota katsellessa ei tarvinnut pudistella päätä. Ehkä vähän kuitenkin. Aikuinen rakkaus. Sitä minä kaipasin.

Katseet kohtasivat. Kädet kohtasivat ja sitten huulet. Ajatus ja tunne kohtasivat.

 

Sitten tuli muutos.

Muutos, joka oli vaikea ja helppo. Tiedättehän kun pitää ja ei pidä. Haluaa ja pelkää silti haluta. Uusioperhe. Mitä järkeä? Ei mitään. Lapset ovat tottuneet siihen ja tähän. Mutta entä minä? Jos rauhallisesti ja pikkuhiljaa.

Yhteenmuutto. Nyt olin äiti ja äitipuoli. Olin kumppani ja puoliso. Minä ja omani hakivat paikkaa. He myös. Halusin olla äiti ja äitipuoli, hyvä sellainen. Tasapuolinen ja reilu. Ihana puoliso. Sellainen joka kunnioittaa ja rakastaa. On iloinen ja hellä. Halasin ja rakastin, mutta ei se riittänyt. Riitinköhön itselleni, en varmaan.

Yhtäkkiä asiat jotka olivat ennen selkeitä, lähes itsestäänselviä, olivat nyt aivan jotain muuta. Mitkä minun oikeudet ja vastuut on äitinä ja puolivanhempana? Ydinperheessä nämä tiesin. Miksi koulu ja päiväkoti ei anna minulle tunnuksia ja oikeuksia toisen lapsia koskeviin ryhmiin, vaikka puoliso siihen antoi luvan? Tätä en ydinperheessä edes miettinyt. Miksi puolisoni exä määrittelee kuka minä olen heidän lapsille vaikka heidän lapset haluavat että olen äitipuoli? Missä juhlapäivät vietetään? Ennen edellisessä anoppilassa tai meillä. Milloin lapseni tottuu uuteen puolisoon ja hänen lapsiin? Voinko tehdä kanapastaa jos toisen lapset ei siitä tykkää? Olenko sitten eriarvoistava? Jos halaan omiani, tuleeko toisen lapsi mustasukkaiseksi? Jos halaan puolisoni lapsia, omani tulee mustasukkaiseksi. Mitä jos omat lapseni haluavat muuttaa takaisin minun kanssa ilman niitä toisia? Voinko sanoa heille ”ei käy” jos puolisoni on heille hyvä. Rikonko silloin lapseni? Rikonko sitten itseni?

Lienee selvää, että moni asia on muuttunut. Ei ihme, että tämä pyörre ei kestä monilla pitkään. Niin paljon se voimia vie. Minä en tiedä omaa aikatauluani.

Suolakurkkuna karkkipussissa on ihan mahdollista. Kasvattavaa, mutta joskus jopa pöyristyttävää siltäosin miten sekavaa se on. Makean suolaista. Ehkä se ajan kanssa on turvallinen maku.

Jaksamista kaikille, jotka ovat jossakin oravanpyörässä tai sen ulkopuolella.

Nimimerkki: Suolakurkut karkkipussissa. Yksi lyhyt pätkä elämää ydinperheestä uusioperheeseen

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

20 vastausta artikkeliin “Uusperheen äiti on kuin suolakurkku karkkipussissa”

  • Nimetön sanoo:

    Moni haluaisi olla hyvä bonusäiti, mutta soppaa hämmentää iso joukko ihmisiä, joilla tavoitteet vaihtelee.

  • Nimetön sanoo:

    Joku kommentoikin, että miksi muuttaa yhteen ja perustaa uusperhe. Tosiaan, kuviot ovat selkeämmät jos kumpikin asuu omillaan. Sehän ei rajoita yhteistä ajankäyttöä, mutta lasten kanssa sujuu helpommin.
    Karmeaa sanoa, mutta uusperheiden perustamisen taustalla on rakkauden lisäksi myös raha. Elämän realiteetit ovat sellaiset. Kahden talouden pyörittäminen on kaksi kertaa kalliimpaa kuin yhden.
    Silti, kannattaa miettiä.

  • Bonusäidiksi opetteleva sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta, hyppäsin vuoden alussa suolakurkkuna karkkipussiin, vaikka olin vakaasti päättänyt että en halua puolisoa jolla on pieniä lapsia. Tässä sitä ollaan ja ihmetellään. Omat lapseni ovat jo isompia ja uskon tämän helpottavan lasten vertailua kohtelustaan. Mutta itse taistelen itseni ja oikeuksieni ja vastuiden hahmottamisen kanssa. Eikä tähän kyllä olisi tullut hypättyä jos ei miehen kanssa olisi asiasta niin samat ajatukset ja usko siihen että tuemme toisiamme. Mutta olen ymmärtänyt tässä jo reilu puolenvuoden aikana mistä se paha äitipuoli syntyy, meidän tapauksessa ihan siitä että bonusäiti tukee isää vanhemmuudessa ja meillä on sama kasvatusmalli rajat on rakkautta. Ja äiti kotona rajoja ei ole. Ennen näiden pienten lasten vanhempien eroa, isä on pysynyt sivussa ja kasvatus vastuu ollut enemmän äidillä, koska isän yrittäessä rajoja opettaa on aina saatu vain tappelu aikaseksi.

  • Nimetön sanoo:

    Miksi pitää muuttaa yhteen uuden suhteen kanssa ja perustaa uusperhe? Seurustella voi oikein hyvin myös omista kodeista käsin! Kyläillä puolin ja toisin. Lasten kanssa ja ilman. Ja toisen kodissa kunnioittaa toisen perheen sääntöjä, niin kun kyläillessä on yleensä tapana. Mikä kiire aikuisilla ihmisillä on saada kamat saman katon alle etenkin, kun kuvioissa on lapset mukana? Kyllä sitä ehtii sitten vähän vanhempana asua yhdessä, kun lapset ovat muuttaneet omiin koteihinsa…

  • Nimetön sanoo:

    Minulla tulee mieleen että se on tosi hyvää esimerkkiä omille lapsille rikkoa ensin ydinperhe ja sitten uusperhe. Peiliin katsomisen paikka.

    • Nimetön sanoo:

      Ehkä olisi monessa tapauksessa parempi rikkoa se ydinperhe ajoissa niin lapsilla kuin olisi mahdollista nähdä hyvää perhe-elämää uuden suhteen kautta. Nähdä että puolisoa voi kohdella kunnioittavasti eikä niin että oppii henkisen tai muun väkivallan mallin ihmissuhteissa. Jo hyvin pienet lapset imevät huonon esimerkin itseensä. Valitettavasti ei tullut ajoissa lähdettyä kun kuvittelin sen ydinperheen olevan parasta ja seurauksista kärsitään nyt varmaan loppuelämä.

    • Liian myöhään sanoo:

      Ehkä olisi monessa tapauksessa parempi rikkoa se ydinperhe ajoissa niin lapsilla kuin olisi mahdollista nähdä hyvää perhe-elämää uuden suhteen kautta. Nähdä että puolisoa voi kohdella kunnioittavasti eikä niin että oppii henkisen tai muun väkivallan mallin ihmissuhteissa. Jo hyvin pienet lapset imevät huonon esimerkin itseensä. Valitettavasti ei tullut ajoissa lähdettyä kun kuvittelin sen ydinperheen olevan parasta ja seurauksista kärsitään nyt varmaan loppuelämä.

  • Ihana ero sanoo:

    10 vuotta odotin ja purin hammasta, siedin miehen selkärangatonta olemusta ja olettamusta, miten naiset hoitavat ja hänen ei tarvitse. Siedin exän paskanjauhantaa, miten en tee sitä ja tätä. Koskaan ei kiitetty, mitä tein ja tein ihan hirveästi. Toisen yhteisen lapsen jälkeen minussa meni jotain pahasti rikki ja lopuin. Tajusin, etten koskaan tule riittämään ja minua ei koskaan arvostettaisiin tässä tarpeeksi. Muutin omien lasten kanssa ja mies voi olla teinipoikansa (iso vauva) ihan rauhassa ja miettiä kuka ruokkii (varmaan mummi kun hän tähänkin asti aina oletettu hoitavan) ja hoitaa. Iso paskakuorma tippui niskasta ja oma koti on ihana paikka. Äitipuolelle asetetaan hirveän paljon isommat paineet kuin isäpuolelle. Äitipuolen pitäisi rakastaa ja hoitaa kuten omaansa vaikkei mitään oikeuksia ole. Ja jos yrität kaikkesi niin silti jos joku toinen lapsi saa jotain niin exä meinaa vaan miten se on hänen lapseltaan pois. Ei edes toivota yhteistä aikaa vaan että olisi olemassa vain isi ja hänen lapsensa. Uusperhe varmasti voi toimia, jos osasina ovat täyspäiset aikuiset ihmiset, jotka osaavat arvostaa sitä sun lastasi hoitavaa puolikasta. Minua ei arvostettu. 10 vuotta on helvetin pitkä aika odottaa arvostusta.

    • Nimetön sanoo:

      Ihan oma syysi tuo ero oli. Miksi perustit uusperheen? Miksi et ottanut lapsetonta miestä?

      • Realismia vähän sanoo:

        Ja lapsettomia miehiähän on ihan pilvin pimein kun olet yli 30 v.?

      • Nimetön sanoo:

        Mikäs pointti tuolla ”oma syysi ero oli” -kommentilla? Miksi tivata miksi joku teki vuosia sitten jonkin valinnan, ihan kuin toisen kirjoittamasta kokemuksesta ei saisi mitään muuta irti? Välillä elämä on.

        • Nimetön sanoo:

          Elämä on valintoja ja valinnoistaan pitää kantaa vastuu eikä uhriutua kommenttikentillä.

      • Julia sanoo:

        Kommentti kertoo ymmärtämättömyydestä. Eihän kukaan voi valita kehen rakastuu. Eikä se matka kivusta huolimatta ole välttämättä huono matka. Se voi olla lopulta vaivan väärtti ja antaa paljon.

        • Nimetön sanoo:

          Rakkaus on myös aikuisella valinta. Vain henkisesti teini-ikäisen tasolle jääneet eivät suhteen alussa kykene katsomaan että onko se toinen ihminen oikeasti sellainen jonka kanssa arvot kohtaavat.

          Olen sitten varmaan nirppanokka ja kranttu mutta en lähde suhteeseen pelkän rakastumisen huuman ja vetovoiman vuoksi.

    • Uusperseilyä sanoo:

      Tiedän mitä se on. Onneksi lapset on jo isoja ja miehen ex viimein hiljaa.

    • Aika parantaa haavat sanoo:

      Kiitos kommentista. Juuri näin. Kun kaikkensa on antanut on hyvä nostaa kytkintä. Ei se ero vaan se miten sen hoitaa. Kun kaksi järkevää ihmistä perustaa uusperheen, on kaikki hyvä mahdollista.