Ilmeisesti melko monen tulevan äidin tavoin kehittelin kaikenlaisia kasvatusperiaatteita raskaana ollessani. Olin muiden muksuja seuraillessani tehnyt itselleni lukuisia lupauksia, jotka omassa perheessämme toteutuisivat; ruualla pelleily kitketään heti pois, meillä ei nirsoilla, lattioillani ei pesi ällöttäviä ruuanjätteitä, aikuisten tavaroilla ei leikitä, en luovuta ulkonäköni suhteen vain koska olen äiti yms. Puahhaahhaaa!

Sitten saapui vauva ja otti minulta hetkessä luulot pois. Nyt kun hän on taaperoiässä, olen tainnut luopua joka ikisestä periaatteestani. En oikein tajua, kuinka näin pääsi käymään. Olen melko pystyvä ihminen, yrittäjä ammatiltani. Silti hyppelen kieppejä tämän pienen pomon pikkurillin liikahduksestakin.

Lapsiperheenä elämämme on suunnilleen seuraavanlaista:

Kaatiksen kuningatar

En ole koskaan ollut kummoinen siisteysintoilija, mutta nykyään tämän kämpän kunto on jo kuvottavuuden tuolla puolen. Ruokailumme ovat sellaista rumbaa ettei siinä keittiötä samalla siistitä. Syöttötuoli on paikoin niin kuorruttunut kuivuneeseen ruokaan, ettei rätti tee siihen edes naarmua. Poloinen tarvitsisi kärrätä polttopuiksi tai autopesulaan.

Syöttötuolia ympäröivä lattia-ala pitäisi julistaa karanteeniin. Imuroin useammin kuin koskaan, mutta jalkojen alla pyörii jatkuvasti kuivuneita lihapullia, liiskaantuneita parskaalinpalasia, mysteerikikkareita ja muumioituneita nakkeja.

Jos saamme vieraita pikaisella aikataululla, kuuluu paniikkiputsaukseen tasan tarkkaan vessanpytyn kuuraus ja makkarin oven sulkeminen.

Silmäni pyörivät päässäni kuin biljardipallot lukiessani erään jääkiekkoilijan vaimon blogista, kuinka hän osti sisustukseen sopivan beige-valkoisen puuhamaton, johon voi sitten vauvan iloksi ostaa värikkäitä osia, jotka saa kaappiin piiloon. En tiennyt, olisinko käkättänyt ääneen poloisen sinisilmäisyydelle vai vollottanut valtoimenaan kateudesta, jos joku oikeasti pystyisi elämään noin – pitämään seesteän sisustuksensa siistinä ja ”vauvavapaana”.

Repsahdusta seuraa rupsahdus

Kiirelähdöt, väsymys, rahanpuute – täytä tähän valitsemasi tekosyy – verottavat aina omaa ulkonäköäni. En ole ostanut itselleni vaatteita koko vauvavuotena. Kampaajalla olen tainnut käydä kahdesti, ei mikään vetävin vaihtoehto lyhyille hiuksille.

Pyörin kotona pieruverkkareissa, koska olisi typerää käyttää ainoita siistejä farkkuja päivän menun esittelyyn. Säästän vaateostokseni ”sitten joskus” -aikaan, kun olen mielestäni sopivissa mitoissa. Eli tuskin koskaan.

Entisenä meikkifanaatikkona sudin nyt meikkipuuterin pesemättömään pärstääni, piirrän kulmat joten kuten ja haron käsin tukan pahimmat törötykset. Laittaisin mielelläni itseäni enemmän, mutta taapero sattuu olemaan myös erittäin kiinnostunut kosmetiikasta. Jos keskityn itseeni kahta minuuttia kauemmin, ovat kaikki aterimet lattialla, joku tavara vessanpytyssä tai vaihtoehtoisesti lahkeessani horjuu koko kohennuksen ajan kirkuva tenava.

Vaaka meni rikki jokunen viikko sitten, mutta vaatteiden siskonmakkaramaisesta istuvuudesta voin päätellä, etten ole ainakaan pudottanut raskauskiloja. Raahaudun kerran viikossa harrastamaan liikuntaa, mutta en mitenkään kykene hallitsemaan ruokahimojani. Kun energiataso on nolla, sokerihammas vetää showta.

Tunnistan hämärästi vanhan vartalonmuotoni tämän muhkuraisen, löysän ihosäkin alta. En vain osaa kaivautua tästä ulos. Syön mielestäni todella vähän, päivällä jokusen leivän tai kauppareissulta hirveässä syyllisyydentuskassa siepatun pullan. Litkin kuppikaupalla kahvia, jota en muuten ennen juonut lainkaan. Illalla sitten hotkin nälkääni pienen armeijan annosmääriä.

Päivät ovat niin hektisiä ja täynnä ”tilanteita” etten yksinkertaisesti muista omia aterioitani, lääkkeitäni, vitamiinejani tai yleensäkään mitään säännöllistä ja omaan hyvinvointiini liittyvää kuten lantionpohjajumppaa. ”Pohjalta on hyvä ponnistaa!” T: kohdunlaskeuma

Periksiantamisen helvetinmoinen houkutus

Pojassani on hiukan pomottajan vikaa ja roppakaupalla raakaa energiaa. Hänen ei pitänyt antaa koskea puhelimiin, kaukosäätimiiin, laatikoihin, lamppuihin, johtoihin tai muihin mielenkiintoisiin mutta vaarallisiin/arvokkaisiin aikuisten tavaroihin. Hän viis veisaa leluistaan. Milläpä muullakaan hän siis aikansa kuluttaisi kuin aikuisten tavaroita tutkimalla. Puhelimeni onnistun pitämään useimmiten jemmassa, mutta kaukosäätimet tuo kaivaa vaikka mistä kivenkolosta. Me aikuiset emme sen sijaan tunnu löytävän niitä nykyään mistään.

Refluksi- ja allergiasuo väsytti jo alusta alkaen minut niin raadoksi, etten tunnu palaavan entisekseni millään. Olin ensimmäisen puoli vuotta vauvan kanssa enimmäkseen kahden, ja olen joutunut tekemään toinen toistaan turhauttavampia temppuja saadakseni edes jonkun verran unta. Temppuilu jäi todellakin päälle.

Pientä refluksipötköä nukutettiin jumppapallolla, sylissä ja kaikilla mahdollisilla keinoilla pystyasennossa. Minä imetin ja ”nukuin” vauvan kanssa epämukavasti kiilamaisella refluksipatkalla. Sitten tuli lyhyt, ihana aika, jolloin napero nukkui parilla herätyksellä omassa sängyssään. Me aikuiset torkuimme säyseästi sohvalla, koska toukka tuntui nukkuvan paremmin yksinään. Kunnes iski takapakki, mikä lie olikaan: hampaat, allergia, kävelyharjoitukset, ja poika palasi pikana sänkyymme nukumaan. Nykyään hänet nostetaan illalla omaan sänkyyn ja jossain vaiheessa yötä meidän sänkyymme. Toinen meistä nukkuu silloin sohvalla, koska poika pyörii unissaan kuin hyrrä. Unikouluun ei ole enää energiaa.

Tätä tämä nyt on. Tuntuu, että tarvitsisin jonkun vauvakouluttajan ravistelemaan meidät näistä tuhoavista tavoista. Toisaalta uskon naiivisti ajankin auttavan, jotta saisimme taas jollain tasolla järkevästä arjesta kiinni.

Onko muiden elämä yhtä kaaosmaista?”

Nimimerkki Taaperon kanssa tuuliajolla

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Vauva tuli – periaatteet lähtivät”

  • Hertta Herttinen sanoo:

    Pitkälti noin se meni, ja kyllähän allergiat, korvatulehduskierre tms. haasteet vain lohmaisevat oman osansa energiasta. Tuossa tilanteessa yrittäisin sitä unikoulua, vaikka miehen kanssa vuoroöin. Uneen todell kannattaa panostaa. Itse en ole sekuntiakaan katunut unikouluja (kyllä, muutamia kierroksia tarvittiin). Mikäli ylimääräistä rahaa on sen verran, ettei siivouspalvelun käyttö ole mahdoton asia, niin suosittelen sitäkin silloin tällöin. Eihän vaikutus lapsiperheessä kauan kestä, mutta merkitys äidin henkiselle hyvinvoinnille voi olla suurikin.

  • 7 vuotta raskauskiloja sanoo:

    Uskoisin että jos jokainen vain puhuisi totta, niin 99%:lla on enemmän tai vähemmän samanlainen vauva (lapsi)-arki. Meidän vauva on jo saavuttanut kouluiän, mutta sekin tuo omia haasteitaan.. Yrittäjinä meidän työelämäkin on aika hektistä ja se imee energiaa, mutta onneksi meidän pikkumies on jo ”iso koululainen” joka pärjää hienosti mm. iltapäivät kotosalla ja jopa ilman tablettia tai muita pelikoneita. Ja jotta ette saa väärää käsitystä niin kyllä hänkin pelaa, tiettyinä pelipäivänä, joista on väännetty enemmän ja vähemmän… Edelleen painin raskauskilojeni kanssa mutta nyt käyn jo sentään kuntosalilla! Tukka on pitkä ja näin ollen helppo (aina ponnarilla) nyt kuitenkin kaipaisin siihen radikaalia muutosta, mutta jos poikkasen tukkani lyhyeksi, näytänkö yhtäkkiä pikkasen pläskiltä vanhalta ämmältä, joka ei jaksa olla päivittäin föönaamassa tukkaansa.. Toisaalta, kerran täällä eletään, niin miksi murehtia pienistä asioista, koska elämä tuo väkisinkin mukanaan ajoittain isojakin murheita. Elän itseäni ja tietysti myös lapsiani varten, mutta jos ulkoinen habitukseni ei hivele jonkun silmää, hän valitkoon tyylikkäämpää seuraa. Sen verran huolehdin, että pysyn viehättävänä isännän silmissä, vaikka kyllä ne raskauskilot ovat häneenkin jääneet, tosin pienemmässä määrin… Ja tärkeintähän on se sisäinen kauneus! Siivota ehtii vanhanakin, joten nautitaan lapsistamme niin kauan kuin ne ovat pieniä. Meinasin tänään siivoilla, mutta enpä taida jaksaa, sitäpaitsi isäntä lämmitti aamusaunan, jonne marssin ihan justiinsa kunhan olen ensin syönyt hänen valmistaman aamupalan ❤

  • kahviholisti sanoo:

    Korvatulehdus kierre ja siinä se taaperoikä meni. Kuvista näkyy onnellisikin hetkiä. 🙂

  • Kuka väitti, ettei taakkaa muka anneta enempää kuin jaksaa kantaa sanoo:

    Osui ja upposi. Meillä ihan sama juttu, paitsi koira lihoo, kun hoitaa osan keittiön siivouksesta ja refluksin jälkeen alkoi korvakierre, tajusin olevani masentunut, ja nyt taaperoa valvottaa joku muu… Parisuhde natisee liitoksissaan ja jos se menee, ei kyllä jää käteen mitään muuta kuin totaalinen pettymys. En uskalla edes kuvitella millä energialla siitä toipuisin, kun hengissä pysyminen ottaa jo nyt kaiken.

  • Kohtalotoveri sanoo:

    <3 Mä niin tiedän.