Eräs henkilö, Naisihminen, nukahti sohvaan meikit naamassa. Ja heräsi aamulla ne samat meikit poskilla. Kuinkas sitten kävikään:                                                                                                                                                                                              Aamu oli huurinen ja harmaa. Kello oli kuusi. Oli toimittava hiljaa, jottei koko kämppä herää, etenkään lapset, joista tulee aamuäreinä samanlaisia kuin äitinsä. Ensit piti poistaa eiliset meikit, koska eihän niiden päälle voi maalata tämän päivän meikkejä.

Naisen kylpyhuone on suomalaisen suunnittelun kukkanen, lavuaarin reunoja on 10 senttiä/puoli. Reunat notkuvat purkkeja, joilla Nainen kaunistaa itseään ettei näyttäisi naakalta. On yhä hämärää, yksi vessan valoista on palanut. Nainen tarttuu silmämeikinpuhdistusaineeseen ja vetelee sitä pumpuliin tottunein ottein. Ilmassa on asetonin tuoksua, mutta Nainen ei reagoi. Ja niin hän vetelee kynsilakanpoistoaineen silmiinsä, yks kaks yllättäen.

Nainen tajuaa mitä tuli tehtyä. Hän alkaa huutaa. ”Tarvitaan tislattua vettä!!” Nainen ei itsekään tiedä mitä se on, mutta ehkä vettä keitettynä? Koska sitä ei voi kaataa kiehuvana silmiin, tai voi, mutta lähtee nahka ja näkö, Nainen huutaa ”Tuokaa vettä!!!” vaikka seisoo lavuaarilla. Lapset alkavat juosta ympäri kämppää. Nainen tehostaa ravia huutamalla ”Sokeudun!!!” ”En näe mitään!!!” ”Auttakaa!!” ”Kuolen!!!!”

Jossain välissä Nainen pysähtyy surkuttelemaan. Mikä on viimeinen kuva tässä elämässä, jonka hän näki silmillään, joita ei vielä ollut käsitellyt kynsilakanpoistoaineella? Se oli violetti Dumle-karkkipaperi, joka oli juuri tullut muussautuneena pesukoneesta. ”Vielä väärään väristä Dumlea”, nainen itki ja sääli itseään. ”Tykkään enemmän punaisesta!!”

Kaiken tämän aikana poika oli avannut vesihanan ja kehotti Naista huuhtelemaan naamansa veden alla. Nainen ei sokeutunut. Muut kysyivät, saako mennä takaisin nukkumaan ja voisiko tässä elämässä Naisen kanssa olla vähän vähemmän tota draamaa.

 

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Tapahtui eräänä aamuna”

  • Lapsi parat sanoo:

    Koko draama olisi jäänyt tapahtumatta jos kylpyhuoneiden suunnittelijat ottaisivat huomioon naisten tarpeet. Ottaisivat mallia USAsta jossa lavuaarit on sijoitettu pöytään jossa on tilaa purkeille. Jopa hienoissa taloissa Suomessa kylppärit on surkeita koppeja pikku peileineen.

  • Elämänmakuinen sanoo:

    Huutonaurua ja suusta ulos purskahtaneet kahvit. Tänks!!