Sadepäivän ratto ja rauha – onko tämä vitsi?
Kolmen Pojan Äiti pitelee sadetta:
”Kun minä olin pieni, niin muistan jotenkin elävästi räpeltäneeni postimerkki- ja kiiltokuvalajitelmien parissa tuntitolkulla, välillä pelasin itseni kanssa ristinollaa koko vihkon kannesta kanteen. Muistanko väärin vai oliko se todella noin luppoisaa? Sade ropisi ikkunaan ja sen jälkeen luonto tuoksui uudestisyntyneeltä.
Ja auta neitsyt maaria sentäs nykypäivänä, jos aamulla sataa alkaa mankuminen siitä mennäänkö Snadistadiin tai Huimalaan kun ulkona ei voi pyöräillä tai pelata sählyä. Lautapelit on kaikki niin nähty, piirtäminen on hanurista, värittäminen tyttöjen juttu ja piilosta saan leikkiä kuulemma vaikka äitini kanssa. Myöskään kivat tarrakirjat tai keräilykortit eivät jaksa varttia kauempaa innostaa. Esikoinen kyllä askartelee kaikkea absurdia margariinirasioista ja vanhoista kalsareista, eli isot pisteet luovuudesta! Siivoaminen onkin sitten ihan toinen juttu. Ja joo, myös legoilla voidaan kasailla mielettömiä luomuksia keskelle keittiön pöytää mutta into lopahtaa siinä vaiheessa kun Hurjavuoren Pyramidit pitäisi hippasen siirtää nakkisopan tieltä pois. Meillä ei myöskään anneta pelailla tietsikkajuttuja mitenkään rajattomasti joten sekin aiheuttaa tympiintynyttä marinaa sateisina päivinä kun ”ei oo mitääään tekemistääääää…”
Kun on ehdoteltu kirjoja, ristikoita, matikkatehtäviä ja kaikkea kehittävän kivaa, saatu vastaukseksi silmien muljahduksia ja huvittuneita tuhahduksia, on aika siirtyä astetta kovempiin aseisiin. Miten olisi vaatehuoneen järkkäys, lelulaatikoiden organisointi tai rikkinäisten mäkkärikamojen hiiteen heivaus. Ei järin riemukasta vastaanottoa tälläkään idealla. Kauppaa sentään koitetaan tästäkin vääntää; lähdetäänkö sitten sisähuvipuistoon jos nyt siivoan tän yhden hyllyn? Melkeen tekis mieli suostua, jos näin hitaasti kuluvat minuutit.
Itse keksisin kaikkea ihanan joutilasta sadepäiviksi. Naistenlehtiä kasaantunut vino pino lehtikoriin, ystävien päivityksiä voisi vilkuilla ja uusia reseptejä bongailla, vaikkei niitä koskaan toteuttaisikaan. Voisi surffata matkatoimistojen sivuilla unelmoimassa Malediivien hiekoista tai jos oikeen reippauspuuska puraisisi, niin vaikka täytellä kuopuksen vauvakirjaa joka on jämähtänyt kotiutumisesta kertovaan aukeamaan. Mutta tee ja täytä siinä nyt sudokua kun jotkut kärttävät puolen minuutin välein ettei oo tekemistä, on tylsää, on nälkä, ei oo edelleenkään tekemistä ja vielä olis nälkä vaikka juuri syötiin kaksi ja puoli elefanttia.
Yritettiin me yhdessäkin pelailla, mutta sitten jossain vaiheessa yksi kyllästyi, toinen paiskasi tappiosta suuttuneena napikat seinään ja ei niitä enään löytynyt joten taisi se viidakkoseikkailu olla viimeinen lajiaan. Ja koitin myös opettaa hirsipuuta sekä sellaista hauskaa taiteltavaa paperihässäkkää, jolla entisaikaan viihdytettiin itseämme. Laimeeta sekin kaikki tyynni.
Ja sadetta tulee melkeen vaakasuoraan, joten ei oo puhettakaan kepeästä kesäripsottelusta jonka alla tekisi mieli tanssia nauraen tai uittaa venhoa lätäkössä. Ulkoilla pitäisi, virtaa saada sähköjäniksistä johonkin ammennettua mutta aika sissi täytyy olla jos tuossa kelissä gore-texit vipattaen aikoo pönöttää. Ihan niin hardcore en ole minäkään, joten tyydymme vilkaisemaan forecan sadetutkaa ja kehittämään suunnitelma takavasemman. Pari tuntia me vielä kärvistellään neljän seinän sisällä, mutta kun karhunpaini on muuttunut mammuttien aiheuttamaksi kaaokseksi jossa taulut uhkaavat pudota seiniltä ja tanner tömisee, niin arvatkaa mitä äiti henkäisee? Jep, osimoilleen näin. Nyt jos siivoatte reippaasti jälkenne niin lähdetään käymään siellä HopLopissa. Mutta siellä ollaan sitten kiltisti…
Viuh ja vauh, pikkuautot löytävät paikkansa ja housuihin sukelletaan kiitettävää kyytiä. Onko se sitten luovutusvoitto, mielikuvituksen puutetta, uusavuttomuutta vai jotain muuta ei niin ylevää äitiyttä, ihassama. Siinä vaiheessa kun jannut kirmaavat hiki otsalla kihelmöiden tuhannetta kertaa liukumäen rappusia ja ylös verkkoputkiin, äippä lötköilee lähimmällä patjalla pläräten uusinta Annaa ja taputtaa itseään olalle. Oi että, olipas kyllä kingi idea lähteä tänne. Kuka lie keksikin. ”
— Huono Äiti
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
