Yksi ehdottomasti karkeimpia lastenkasvatuksellisia ajatteluvirheitäni on ollut lasten kannustaminen harrastuksiin. Mikä se onkin se ylisuorittamisen harha, joka on ajanut uskomaan, että harrastuksista on lapsille jotain erityistä hyötyä? Väitän, että ihan yhtä hyvä lapsuus tulee, vaikka ei harrastaisi mitään.

Lapseni harrastavat vähän musiikkia ja vähän liikuntaa. Esikoisen kanssa liikuntalajia on vaihdettu muutaman kerran ja jo nyt on selvää, ettei hänestä ole tulossa huippu-urheilijaa mihinkään lajiin. Jos hän on ilmoittanut, ettei laji enää kiinnosta, kausi on pitänyt lusia loppuun siihen asti kun harrastusmaksu on maksettu, vasta sen jälkeen on saanut vaihtaa. Olen pitänyt periaatteena, että jos aikoo pelata tietokoneella kotona, pitää vastineeksi hankkia lihaskuntoa. Musiikin harrastaminen on tuonut hyviä luokkakavereita, mutta en usko enkä totisesti toivo seuraavan Sibeliuksen kasvavan kattoni alla.

Harrastuksista on koitunut paitsi kustannuksia myös toisen työn kaltainen show ympäri kaupunkia ja kalenteria. Lasten harrastuksiin sitoutuneet äidit ja isät viettävät uutta työpäivää ajamalla harrastuspaikoille, torkkumalla tunteja odottamassa autossa, myymällä milloin vessapaperia milloin keksiä lapsen leirikoulun hyväksi tai ylipäänsä sitoutumalla tuomaan lapsensa joka sunnuntai hallille kello 15.45 tai 09. Hyvästi mökkiviikonloput tai pitkään nukkuminen, meidän perhe harrastaa lasten harrastuksia!

Harrastuksiin käytetty aika vähentää sitä aikaa, jonka vanhemmat voivat olla yhdessä lastensa kanssa. Sen sijaan, että käveltäisiin porukalla pitkospuita pitkin saareen, kiidetään kuplahalleille ja turnauksiin. Lapset suorittavat ja vanhemmat odottavat.  Harrastuksen jälkeen autoon pakataan jälleen takapenkillinen jälkikasvua, joita valmentajan raivokkaat huudot eivät voisi vähempää kiinnostaa. Joitakin lapsia touhu toki kiinnostaa suuresti ja heistä tulee lajiensa parhaimmistoa. Joitakin kiinnostaa miellyttämisen takia. Lapset oppivat jo lapsena täyttämään vanhempiensa toiveita ja tavoittelemaan heidän sijastaan sitä elämää, jota vanhemmat eivät ole lapsena saaneet elää tai olivat siinä liian keskinkertaisia.

Samaisen kohtuullisesti harrastavan poikani kanssa kävin syvällisen keskustelun Legojen rakentamisesta. Hänelle on kertynyt erittäin merkittävä määrä Legoja, koska ne ovat olleet hänen suurin harrastusintohimonsa hyvin pienestä pitäen. Esitellessään uusinta rakennusprojektiaan minulle hän tokaisi, ettei sua kuule äiti taida tää oikeasti paljoa kiinnostaa. Koska halusin olla hyvä vanhempi, menin tietenkin oikopäätä hänen Lego-työmaalleen rakentamaan jotakin säälittävää rakennelmaa, joka ei totta vieköön näyttänyt minkään sorttiselta rakennelmalta.

Siinä me sitten juttelimme elämän syviä kysymyksiä rakennellessamme, hän hienoa systeemiään, minä jotakin simppeliä kanavajaa. Poikani tokaisi, että tämä on sellaista hommaa, jota hän tekisi vaikka yötä päivää, koska tämä on parasta tekemistä mitä olla voi. Ja sen teki vielä paremmaksi se, että sai tehdä sitä yhdessä aikuisen kanssa. Ei niin, että aikuinen katsoo tekemistä sivusta vaan tekee mukana ja kommentoi.

Ennustan, että pian joku suuri kasvatusajattelija julistaa lasten harrastukset ainakin väsyttäviksi ja turhiksi, kenties jopa vaarallisiksi. Siihen asti me vanhemmat luulemme vauvojemme ihan oikeasti tahtovan vauvauintiin, vaikka he tahtovat vain syliin ja vähän isompina vain rakentamaan äitinsä kanssa eri värisistä muovinpaloista roska-autoja.

Julkaistu Annassa 30.4.2014

 

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Pirun harrastukset!!”

  • Se Insinööri sanoo:

    Junioor halusi futissakkiin ja pääsikin mukaan. Isikin huomasi joutuneensa mukaan, pyytämättä ja yllättäen. Nimittäin vastuuvalmentajaksi, 20 vuoden tauon jälkeen. Ja nyt siis on huolehdittavana vähintään kahdesti viikossa 25 eskarivesselin kiinnostuksen ylläpidosta sen nahkaisen kuulan suuntaan, vaikka sitten maalivahti ilmoittaisikin ”valkku, täällä on isooooooo sammmakko”…