Nainen, TESTAA oletko Kukkulan Kuningatar!!

Loogisen Miehen lapsuuden kodissa oli ruokatilan seinässä pieni huoneentaulu: ”Tässä talossa mies sanoo aina viimeisen sanan: Kyllä Rakkaani!”. Lapsena se nauratti, mutta ei kuulemma naurata enää.
”Luulin että se on vain vitsi, mutta se näyttääkin olevan ihan liian totta.
Eräällä tuntemallani kaverilla oli jo vuosia sitten haaveena ostaa urheiluauto. Hänellä oli siihen ihan omalla työllä hankittua rahaa. Mutta vaimo painosti häntä vuosikaudet. ”Saat ostaa sellaisen vasta kun asuntomme on remontoitu.” Meni aika monta vuotta, kunnes taloon tuli putkiremontti ja koko kämppä laitettiin samalla kuntoon. Mies ajatteli, että hänen hetkensä on vihdoin tullut. Mutta ei. Kuulemma ensin piti ostaa uusia huonekaluja. Mies osti uusia huonekaluja. Eikä lupaa sitten lopulta herunut sittenkään. Lopulta mies kyllästyi kieltoihin ja meni ostamaan autonsa. Siitä alkoi jonkin aikaa kestänyt mökötys.
Yhdessä toisessa perheessä vaimo halusi ostaa uudet sohvat. Niitä lähdettiin yhdessä tuumin katselemaan. Mies ei ollut aiheesta kovin innostunut. Mutta vaimo oli määrätietoinen ja esitteli muutamia sohvavaihtoehtoja. Samalla hän teki selväksi, että oli tullut nyt ostamaan eikä katselemaan. Lopulta vaimo sanoi, että mies saa valita kahdesta sohvamallista. Mies käytti annettua päätösvaltaa ja kertoi minkä mallin hän on valmis hyväksymään. Siitä tehtiin kaupat ja mies sai kuulla useita kertoja jälkeenpäin, että miehen valinta oli huonompi niistä kahdesta.
Eräs toinen kaverini on kertonut, että vaimo odottaa hänen osallistuvan enemmän kotitöihin. Pitää siivota, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, katsoa lapselle vaatteita jne. Mutta ongelmia tulee aina, kun hän tekee asian toisin. Ei riitä että pitää katsoa lapselle lämpimät vaatteet, vaan niiden pitää olla tiettyä väriä. Mikä tahansa ei vaatekaapista käy. Silloin kun siivoaa, ei riitä että on siivonnut, vaan on pitänyt siivota juuri siitä kohdasta mistä vaimokin yleensä katsoo. Työn jälki on vaimosta huolimatonta, vaikka miehen mielestä vaimo ei puolestaan huomaa joitakin muita asioita.
Te naiset olette kuulkaas välillä sellaisia pilkun pyörittäjiä. Teille ei riitä, että mies yrittää parhaansa. Katsotte tuloksia kuin pahimmat yritysjohtajat. Koti ja elämä on kuin tarkkaan suunniteltu projekti. Sillä on budjetti, aikataulu ja välitavoitteet. Ja auta armias, jos siihen projektiin tulee särö. Silloin alkaa mökötys. Ja taas on mies pulassa. Pitääkö jatkaa jääräpäisesti samaa linjaa, pyydellä anteeksi vai peräti yrittää korjata kaikki aiheutettu vahinko? Jos virhe on riittävän suuri, niin miehen on turha odottaa myöskään konsultaatiota parhaaseen ratkaisuun. Se on vain tajuttava. Sillä kukkulan kuningatar on hyvin vihainen.”
Kuulostaako tutulta? Etkö tunnusta? TESTAA, oletko Kukkulan Kuningatar:
Rakastavin terveisin Looginen Mies
— Huono Äiti
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ei ollut mitään testiä.
ja miehenä sitä ollaan niin loogisia ja osataan lokeroida pisteen tarkkuudella…oikeasti, kiitos!
Kiva, mä sain nolla pistettä, enkä siltikään odota ovella tohveleiden kanssa, enkä ole edes määräysvallan alla, mutta meillä on YHTEINEN koti, jossa MOLEMMAT päättävät mitä kotiin hankitaan. Onneksi olen löytänyt lähes täydellisen miehen itselleni <3