Huono Äiti antoi taas luvan kirjoittaa vähän miehen logiikalla. Kiitos siitä ja asiaan:Oltiin viikonloppuna kavereiden kanssa saunomassa. Tavallisesta poiketen juttu ajautui niihin hetkiin kun meidän kaikkien jälkikasvu oli vielä pientä. Nythän ne ovat jo siinä iässä, että lähinnä murahtelevat vanhemmilleen ja ovat illat pitkät kytkettynä älypuhelimiinsa.

Ensiksi minä kerroin kuinka omalla kohdalla oli sattunut sellainenkin tilanne, että vaimon tultua kotiin sairaalasta synnytyksen jälkeen, hän tarvitsi kunnolla lepoa. Sovimme että hän nukkuu alakerran takkahuoneessa ja minä annan pullosta siihen pumpattua rintamaitoa, kun lapsi herää minun vieressäni olevasta pinnasängystä. Siinä kävi vaan niin hassusti, että enhän minä siihen itkuun koskaan herännyt. Vaimo kömpi lopulta alakerrasta, imetti, nukutti lapsen ja meni alakertaan takaisin nukkumaan. Kuulin siitä seuraavana aamuna ja aika usein sen jälkeenkin.

Mutta voin olla silti hieman ylpeä itsestäni, koska minun juttuni johtui ensisijaisesti väsymyksestä. Penalla kävi hieman toisin. Oli kesä ja tyttären vaippaan oli tullut isot hädät. Vaimo käski mennä vaihtamaan vaipan. Pekka asui perheineen omakotitalossa, jossa aina kestää hetken saada lämmintä vettä hanasta. Hän ei millään malttanut odottaa ja pesi pepun kylmällä. Siitä lähtien jokainen vaipanvaihto meni vaimolle, kun tytär huusi: ”Ei isä, ei isä!”

Heikki oli vielä poikamies, mutta kummisetä, kun hänelle tuotiin reilun vuoden ikäinen lapsi hoitoon ensimmäistä kertaa. Hänellä ei ollut oikein mitään kokemusta lasten hoidosta, mutta oli silti vakuuttanut että homma on hallussa. Koko päivänä hänen mielestään ei ollut tullut niin paljoa pissaa vaippaan, että se olisi tuntunut märältä. Niinpä pienellä lapsella oli sama vaippa illansuussa, mikä oli ollut sinne tuodessakin. Ei ollut Heikille tullut mieleen, kuinka nykyiset vaipat imevät melkoisen tehokkaasti isonkin määrän nestettä.

Hannu oli kuitenkin meistä se kaikkein pahin. Hän ihan oikeasti sai jotenkin ihmeen konstilla vaimon uskomaan, että hänen migreeninsä paheni kakan hajusta. Ja kun Hannulla on tunnetusti säännöllisesti usean päivän migreenikohtauksia, niin vaimo ei todellakaan halunnut ottaa riskiä siitä, että mies on pois pelistä useita päiviä kerrallaan. Niinpä Hannu ei vaihtanut vaipan vaippaa kummankaan lapsen kohdalla. Olen suorastaan kade.

Tervehtien Looginen Mies

— Huono Äiti

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia