Kaikkea ei ehkä olekaan pakko tehdä ja toteuttaa niiden omien rimankorkeuksien mukaan, sen tänään oppi Kolmen Pienen Pojan Äiti:

Ja että tärkeintä on vaan heittäytyä sopivasti, ilman takakireyksiä, jotka kylläkin on kohtuullisen napakassa tässä taloudenhallinnassa.

Sitä usein vain mielessään yhdistää lasten toiveet ja visiot johonkin ihan älyttömän korkealentoisiin projekteihin, vaikka totuus voi olla täysin erilainen. No mitä tänään siis oli tapahtumakartalla..minäpä kerron.

Koska aurinko oli niin mahtavana mollukkana sinisellä taivaalla ja lämpötilat leppoisan helliviä, niin tämä ikuinen kesänlapsi fiilisteli kelin mahtavuutta jo aamupalapöperön äärellä. Pojat kyllä aistivat milloin äidin antennit eivät syökse tulta ja tietenkin hyödyntävät seesteisen hetken pyyntöihinsä. ”Äiti, kun tänään on niin lämmintä niin voidaanko hommata vesi-ilmapalloja ja pelata niillä pihalla?”, ”Äiti, voidaanko tehdä meille kesämaja?”, ”Äiti, tänään on pakko mennä kunnon eväsretkelle johonki kivaan paikkaan!”, ”Äiti, voitko sä tänään vihdoin askarrella sen paloauton siitä pahvilaatikosta?”, ”Äiti, tehdäänkö me tänään sitä mehua ja myydään omalta kioskilta?” Loppumaton tulva sinänsä suloisen oivaltavia ja ainutlaatuisen innovatiivisia ehdotuksia mutta saavat äiti-ihmisen silti välillä haukkomaan henkeä. Kaikkeen on sikatylsä sanoa eieieieiei…ei ehdi, ei jaksa, ei pysty, ei kykene, ei kun tänäänkin pitäis kokata, siivota, hoitaa askareita ja olla tylsä aikuinen…ei vaan nyt voi, ehkä huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, tai sitten teidän omien lastenlapsienne kanssa.

Ehkä niitä pettyneitä ilmeitä ja putoavia hartioita on nähty liikaa viime aikoina kun lupasin itselleni edes yrittää toteuttaa joitain kundien toiveista. Siinä tulee vastaan juuri ne omat versionsa lasten todennäköisesti viattoman simppeleistä vastineista. Esimerkkinä nyt vaikka se ”Kesämaja”. Tsiisus, kuulostaa omissa korvissa vähintäänkin Viisikko-henkiseltä suureen tammeen kyhätyltä huvilalta, jossa on kuusi sisäänkäyntiä, salaovet, köysihissi, ikkunalaudoilla tähystysputket ja sisällä täydellinen sisustus pienille aarteenetsijöille. Sellainen taidonnäyte, joka ottaisi viikon tunnit kokeneemmaltakin timpurilta saatikka meikäläiseltä, joka on onnellisen otettu kun saa kolmiosaisen Ikean mapin rustattua malliinsa.

Mutta arvatkaa, olinko koskaan kysynyt lapsilta että millaista kesämajaa he tarkoittivat. En ollut, rakentanut vain pienessä mielessäni ihan mahdottoman vaativia suunnitelmia moisen hökkelin varalle ja siksi ahdistunut jo ajatuksestakin. Kun sitten pitkin hampain aloin tiedustelemaan että minkälaista majaa tässä nyt herrat ovat pohtineet, niin vastaukset pudottivat pallilta. ”Ihan tavallista, vaikka joku peitto tuolien päälle tai silleen. Mutta voisko se olla ulkona kun on niin lämmintä…” Rakkaat muruset, ehkä jopa tämä äitykkä taipuu moisen kesämajan harjannostajaisiin. Ja niin me sitten veimme peiton ulos läheisen puiston nurmelle, polkupyörät ja yksi vanha lasten ulkotuoli toimivat hienoina seininä ja olipa meillä tähystysikkunakin—ihan vain koska peitto ei yltänyt yhdeltä kulmalta mihinkään kiinnekohtaan. Hyvin sieltä kuitenkin pystyi bongaamaan ohitseajavan poliisiauton sekä koiranpissattajia. ”Äiti voidaanko tehdä tää joskus toistekin, joooookooo…” nau’uttiin jo ennen kuin saimme peiton kiikutettua sateensuojaan sisälle. Ilmeinen suksee siis noinkin kuppasella virityksellä, ja sekin siis vain kyynisen aikuiskatsojan silmissä.

Toinen esimerkki. Piknikki kivassa paikassa tuo omaan mieleeni ison punaruutuisen flanellikankaan, joka on täynnä punottuja koreja pullollaan omin käsin värkättyjä piiraita, kakkusia ja ties mitä naposteltavaa Maalla-lehden kansikuvan tyylisesti. Lasipulloista tarjoillaan luomumehua ja viikunahilloa on pienissä söpöissä astioissa tarjolla. Mutta ehei, nyt ei aseteltu riviin skonsseja eikä purjokuppikakkuja. Polkaistaan pyörillä lähikallioille, levitettiin kulahtanut muumipyyhe paikkaan jossa oli vähiten röökinjämiä ja aloitettiin hulvaton retkemme. Alepa-kassin uumenista esiin nostettiin vajaa pussillinen pikkuporkkanoita, 2 omenaa, murentuneet marie-keksit ja vanhaan simapulloon säilötty Helsingin kaupungin hanavesi. Hyvin teki kauppansa ja osanottajat vaikuttivat sangen tyydyttyneiltä. Ei kovin kirpassut tämänkään toiveen toteutus.

Illalla täytin pojille vielä vinon pinon vesi-ilmiksiä. Niitä oli jemmattu kaapin yläosissa pitkään ja hartaasti; ”ei nyt tänään, katotaan joku toinen kerta”. Mikä ihmeen joku toinen kerta? Sitten kun tyypeillä parta kasvaa ja ei vaan vois vähempää pihaleikit kiinnostaa vai? Eikä siihenkään lopulta mitään agendaa ja pelisuunnitelmaa tarvittu. Sylillinen höllyviä palloja takasi heleän raikkaita nauruja ihan vaan siitä ilosta kun niitä viskoi taivaaseen ja antoi lässähtää sitten asfalttiin. Onhan se nyt hauskaa! Taisivat pojat silti nähdä äitinkin leveän (piilotetun!) hymyn niinä kertoina kun vesipalloja täyttäessä solmu höllääntyi ja psykedeelinen vesisuihku kasteli aina puoli keittiötä. Onko se nyt aina niin vakavaa vaikkei täydellistä suoritusta tekiskään, vähän sinne päin ja pääasia että pidetään lystiä.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Lapselle riittää myös epätäydellinen äiti”

  • Lenne sanoo:

    Ja hei, sadepäivinä piknikki olohuoneen lattialla saa ainakin neljäveen iloiseski. Helppo toteuttaa 🙂

  • sinikka palomäki sanoo:

    Minä olen niin epätäydellinen kun vaan olla voi. Teen vain sen minkä jotenkin osaan loput jätän mestareille:)
    t. yks mummu

  • Tiina Eklund sanoo:

    Kuulostaa ihanalta! Pitääpä ottaa itseään niskasta kiinni eikä aina sanoa että joku toinen kerta.