On taas aika lahjoa äitiä. Lahjoista ihanin on tietenkin lahjakortti kauneussalonkiin, jossa äiti saa itselleen omaa aikaa ja vielä kaiken kukkuraksi muuttuu entistä ihanammaksi äidiksi. Kaikki voittavat.  

Äiti voi tilata ajan hoitolaan ihan silloin kun hänelle se parhaiten sopii, se on juuri lahjakorttien paras puoli. Äiti karsii kalenterista pois ne päivät, jolloin isällä on iltatöitä, pojalla tennistunti, taloyhtiössä kevätharavointi, sukulaisella syntymäpäivä, päiväkodissa varainkeruukokous ja ottaa itselleen täydellisen hemmotteluajan maanantaille kello 17. Äiti miettii etukäteen, miten ihanaa on olla hoidettavana, niin ettei ole itse vastuussa yhtään mistään. Perhe lupaa hakea päivitetyn äiti-version hoitolan ovelta sovittuna aikana.

Kauneushoitolan kosmetologi on vartin myöhässä. Se ei ole paljon tässä maailmankaikkeudessa, mutta lahjakorttiaan puristavalle äidille se on melkein siinä. Äiti asettuu kuitenkin suurin toivein hoitopedille ja kertoo, että kulmakarvat saisi nyppiä ja ihomadot myös. Ettei ole ehtinyt käydä kasvohoidossa pitkään aikaan kun ei vaan ole ehtinyt. Ja että tasalta pitää olla sitten ovesta ulkona.

Kosmetologi on mukava, mutta sitä tyyppiä, joka ei uskalla koskea asiakasta reilusti vaan läpsyttelee puolivarkain. Syväpuhdistus muuttuu tavalliseksi kasvomaidolla sivelyksi ja ihomadot jäävät entisille paikoilleen.  Äiti tuijottaa kelloa puoliksi aukinaisella silmällä ja katselee miten aika kuluu ohi. Hän sanoo hoitajalle, että voidaan unohtaa se kulmakarvojen ja ripsien kestovärjäys, mutta hoitaja vakuuttaa ettei siihen mene kauaa. Itse värjäykseen ei mene, mutta pesuun menee, koska kestoväri kirvelee silmiä eikä lähde millään pois. Lopuksi nypitään kulmakarvat niin tehokkaasti, että kulmasta lähtee pala ihoa. Sen päälle hoitaja sanoo, että nyt vain rentoudut omien ajatusten kanssa hetken aikaa ja äidin ajatukset nakuttavat sekuntiviisarin tahdissa.

Äiti pääsee lavitsalta vartin myöhässä. Hän katsoo kännykän ennen kuin pukee paidan päälleen ja kännykässä on viesti. Siinä lukee, että mikä maksaa??? Viestin saatuaan virkistynyt äiti menee totta tosiaan maksamaan ja maksua edeltää kotihoitoon tarvittavien tuotteiden esittely.

”Kuule on tosi tärkeetä tehdä vielä tämä face mapping”, sanoo suihkuruskettunut kasvokartoittaja. ”Laitan tähän listaan sulle puhdistustuotteet ja kuorinnat sekä tän boosterin ja muista sitten, että tämä silmämeikin puhdistusmaito pitää ensin vaahdottaa kosteassa vanussa ennen silmään menoa.”

”Kiitos ei enempää, katsos tuota autoa tuossa oven edessä”, sanoo äiti ja osoittaa salongin ikkunan taakse. Kadulla ajaa perhemallinen henkilöauto kymmenen metriä eteenpäin ja peruuttaa saman tien kymmenen metriä taakse. Edes takaisin ajavassa autossa on äidin perhe.

”En ehtinyt yhtään selittää näitä naamioita”, nuhtelee salongin neito lähtiäisiksi.

Perheautossa on tunnelma ylimmillään. Auton kuljettaja kertoo pojan nenäverenvuodon alkaneen puoli tuntia sitten eikä autossa ollut yhtään paperia. Viereisestä kampaamosta oli lainattu vessapaperia, jossa on vaaleanpunaisia kukkia.  Poika roikkuu takapenkillä puolimakaavassa asennossa ja vaikeroi ennen kaikkea sitä, että hänen nenässään on kukikasta paperia.  Takki on veressä, auton penkki on veressä ja viereinen sisarensa turvaistuin on veressä. Turvaistuimen matkustaja on myös hyvin tyytymätön äitinsä viivyttelyyn ja huutaa suoraa aivohuutoa.

Missään ei kasvohoito karise naamalta niin tehokkaasti kuin perheautossa. Mutta tärkeintä ei olekaan lopputulos vaan kaunis ajatus. Äiti-kulta on aina lahjansa ansainnut.

 

— Huono Äiti

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Lahjakortti äidille”

  • Mammasflicka sanoo:

    OMa vinkki tuleville äideille: lahjakortti äitiys-ja imetyvaateverkkokauppaan! =) jokainen äiti tarvitsee äitiysvaatteita, tai siis raskaana oleva, tai imettävä 🙂