Lapsen oikeus on saaada laadukasta varhaiskasvatusta, niinpä niin. Mitähän ne lapset itse tuumivat pitkistä päivistään usein täyteenahdetuissa paikoissa:

 

Kävelen pimeänä tiistai-aamuna 4,5-vuotiaan poikani kanssa kohti päiväkotia. Jutellaan siitä mitä päiväkodin jälkeen voi kotona leikkiä. ”Äiti, siellä päiväkodissa on välillä niin paljon mölyä, että multa loppuu voimat ihan kokonaan.” Tuntuu pahalta. Juuri siksi, koska tiedän että se on totta.

Niin, päättäjät ovat huolissaan äideistä, jotka ovat pitkään kotona lastensa kanssa. Ollaan huolissaan siitä, että nämä lapset eivät saa sitä laadukasta varhaiskasvatusta. Sitä, kun parhaimmillaankin kolme hoitajaa jakaa 23:a lasta eri huoneisiin, jotta se möly ei kasvaisi liian suureksi. Ja kasvaahan se kuitenkin. Kaikki tietävät mikä ääni lähtee kahdeksasta 3-6 vuotiaasta.

Mutta toki, kasvatetaan ryhmäkoot äärimmilleen, tarjotaan niissä sitä laadukasta varhaiskasvatusta, hätistetään äidit (tai isät) varhain töihin, jotta piltti, pahimmillaan alle vuoden ikäinen, voi sitten huokaista: ”siellä on niin paljon mölyä että multa loppuu voimat”.
Ja jos voimat loppuvat jo ensimmäisten ikävuosien aikana, on siitä hyvä ponnistaa eteenpäin. Niinkö?

Jatkan poikani kanssa matkaa kohti päiväkotia. Neuvon kertomaan hoitajille, jos möly tuntuu liian kovalta. Jos vaikka pääsisi hieman rauhallisempaan nurkkaan leikkimään. Päiväkodilla halaamme ja suukotamme. ”Isi tulee hakemaan heti kun töiltään ehtii. Vietä kiva päivä, rakas.”
Lähden töihin. Tuntuu yhä pahalta.”

Tavallinen Äiti

 

Mitäs jos päiväkodista tulee aina vain huonoa palautetta, siitä juttu täällä.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Kun päiväkoti vie lapsen voimat”

  • mummeli 48 sanoo:

    Muistan kun omat lapseni olivat iltapuolipäivä-tarhassa eli klo 12-16.30 Joskus harvoin kun joutuivat menemään jo aamusta olivat illalla aivan poikki.
    Monet vanhemmat vastustaa esim lasten päiväunia, mutta on hyvä, hetki rauhoittua pitkän päivän aikana
    kun todella paljon lapsia ja hälinää.
    Päiväuniaika on ainoa hetki hoitajillakin kokoontua yhteen pitämään palaveria

  • Veeruska sanoo:

    Meidän lapset ovat olleet 3 eri päiväkodissa, ja joukkoon mahtuu yksi hyvä, yksi huono ja yksi keskinkertainen. Kaikissa täsmäsivät sekä omat tunnelmat paikan suhteen että lapsen palaute. Ryhmät olivat suunnilleen yhtä suuria kaikissa. Pienemmissäkin kunnissa on usein mahdollista vaihtaa päivähoitopaikkaa, varsinkin jos siihen on vielä niinkin hyvä perustelu kuin lapsen ääniyliherkkyys. Vaihtakaa siis! Ja antakaa palautetta päiväkodista palvelun tarjoajalle. Päiväkodin melutasoon voi vaikuttaa myös tila- ja aikataulutusratkaisuilla, joissakin päiväkodeissa onnistutaan paremmin kuin toisissa

  • Äiti sanoo:

    Tästä syystä päädyimme satsaamaan perheen rahoista isomman osuuden lapsentahtiseen yksityiseen perhepäivähoitoon. Päiväkodin valtavat ryhmäkoot tuntuivat ylivoimaiselta vaatimukselta ääniherkälle lapselle.

  • Entinen päivähoitotäti sanoo:

    Niin totta, vaikka kuka sanoisi että ei meteliä ole. Totta kai 20 lapsen ryhmässä sitä meteliä syntyy!

    En ymmärrä, mikä ihmeen into päättäjillä on saada entistä isompia ryhmiä. Raha se kai on, mutta tässä ei ajatella seurauksia. Isot ryhmät saavat aikaan paljon pahoinvoitia jo pienissäkin lapsissa, sekä sairastelu lisääntyy.

    Rakastan lapsia ja työ olisi unelmatyötäni. Mutta myös minun näkökulmasta työstä on viety ilo, yhdelle lapselle ei ole juurikaan aikaa. Ryhmiin integroidaan erityistarpeisia lapsia, ryhmissä on lapsia joilla ei ole diagnoosia, ryhmissä on yhä enemmän häiriökäyttäytmistä. Aika menee perusasioiden hoitoon.

    Jotkut vanhemmat haluavat lapsena päiväkotiin sen vuoksi että hoito olisi laadukasta. Mitä tarkoittaa laadukas päivähoito? Sen päättäköön jokainen vanhempi itse. Minun mielestä laadukkuus on sitä, että lapsi viihdtyy hoidossa, tulee sinne mielellään, saa syliä tarvittaessa ja huomiota. Laadukkuus on myös sitä että yhteistyö pelaa vanhempien kanssa. On sitten ihan sama onko lapsi perhepäivähoidossa, ryhmäperhepäivähoidossa tai päiväkodissa, kaikissa on mahdollista saada yhtä laadukasta hoitoa.

    Josatain kuulin myös että laadukkuus olisi sitä että on tarpeeksi koulutettua väkeä, tarpeeksi lastentarhanopettajia tai sosionomeja. Oma urani aikana olen nähnyt sen, että tämä ei todellakaan takaa laadukkuutta. Hienoja ajatuksia löytyy, mutta itse käytännöllisyys ja inhimillisyys siitä puuttuukin sitten.

    • Maarit sanoo:

      Koulutus ei takaa laadukasta varhaiskasvatusta. Laadukkuus tulee siitä että ammattitaitoa halutaan käyttää lasten hyödyksi ja iloksi. Pedagogista kasvatusta ei päiväkodeissakaan usein ole tarjolla laadullisesti arvioituna kuin paperilla, käytäntö on sitten jotakin muuta.