”Olipa kerran huono äiti joka aina sätti omaa tyttöänsä. Tyttö oli lapsuudenkodissa tiskirätti, joka oli aina äitinsä mielestä naama norsun v¤¤ulla ja hankala lapsi, joka ei pärjännyt koulussa. Kun tyttö kysyi apua läksyissä, hän sai kuulla, että oli hänen syynsä, että ei viitsinyt lukea. Tai kun tyttö ei itse osannut järjestää asioita hänellä ei ollut synttäreitäkään. Tytöstä tuntui että hän joutui huolehtimaan itse itsestään.

Tyttö alkoi pikkuhiljaa oppia yläasteella asioita ja alkoi pärjäämään. Tyttö meni jopa lukioon ja sai ammatin ja ajokortinkin – mistä hän ei ollut saanut onnistumisen tunteita. Koska hän ei valmistunut ajallaan, hän ei saanut ylioppilas lahjaa, eikä hän uskaltanut ajaa autoa, kun pelkäsi, että ajoi äidin hienon auton lommoille. Mikään ei tuntunut miltään.

Tyttö sai oman lapsen ja hänen äitinsä ilmoitti ettei ollut valmis mummoksi. Mummo osti kyllä tavaroita vauvalle, mutta kun tyttö kiitti niistä, hänelle vain sanottiin että ”ei ne sinulle ole”. Ymmärsihän tyttö, että ne olivat vauvalle, mutta hänestä oli vain kohteliasta kiittää. Lapsi kasvoi ja tytön äiti alkoi olla yhä vain ilkeämpi ja ilkeämpi. Äiti saattoi ottaa tytöstä kuvan ja jakaa sen Facebookiin ja nauraa kuinka tyttö oli lihava ja osteli tytön lapselle hienoja juttuja.  Mitä enemmän hän osti hienoja juttuja lapsenlapselleen, sitä enemmän hän oli ilkeä tyttärelleen. Tyttö ei koskaan saanut mitään ja jos hän sai, se oli huonon äidin vanha tavara, minkä hän oli heittämässä pois.

Tyttö löysi miehen, jonka kanssa meni naimisiin eikä kutsunut äitiään häihin… vuodet alkoivat vieriä, eikä tyttö enää välittänyt kuulla äidistään, Joskus viikonloppuisin huono äiti saattoi juovuksissa lähettää valheellisia viestejä tytön miehelle tytöstä, mutta tyttö ei välittänyt enää, eikä kukaan muukaan, koska katkeruus on aika rumaa…

Tyttö oli löytänyt miehen, joka rakasti häntä sellaisena kuin oli – eikä hän enää antanut kenenkään puhua hänestä niinkuin huono äiti oli tehnyt vuosikausia… ja he tietysti elivät onnellisina elämänsä loppuun asti talossa, jonka pihalla on omenapuu ja hyvä anoppi. Sen pituinen se.”

Terveisin Mirva

 

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “Kertomus yhdestä huonosta äidistä…”

  • Muiden mielestä tarpeeksi sanoo:

    Oma äitini sanoi joskus, etten ansaitse kehuja ulkonäöstäni, koska hänen mielestään sain niitä tarpeeksi. Totuus oli, että minua kiusattiin ja haukuttiin koulussa yläasteella juuri ulkonäköni vuoksi. Lauta, ruma, kalkkilaivan kapteeni yms. kuuluivat käytävillä, enkä tuntenut itseäni kauniiksi.
    Lopulta sain itsetuntoni takaisin lukiossa ja tavoittelin kehuja muilta, koska kotona en niitä saanut, kai huomasin olevani jotain muiden silmissä. Tästä lähti käyntiin kierre kerätä kehuja, tosin ne eivät tuntuneet hyviltä kuin hetken aikaa, olin edelleen epävarma.
    Nykyään aikuisena ymmärrän, että haen hyväksyntää ja kehuja keinolla millä hyvänsä, mutta ihmiset ympärilläni yhä toteavat, että olen narsistinen. Tämä on saanut minut sekaisin ja nyt olen päättänyt eläö ilman kehuja ja hyväksyntää. Paha olo ja huono itseluottamus ovat vallanneet minut, mutten voi asialle mitään, joten näillä mennään.

  • Oma tahto ja oma elämä sanoo:

    Ihan kuin minun äiti. Paitsi minä olin vielä hiljaisena teininä syypää hänen mielisairauteensa kuulemma, koska olin kaikista lapsista se p*kin. Mitään en koskaan tehnyt oikein. Aikuistuttuani tein pesäeron, josta syystä äitini levitti pitkin kyliä minun olevan hullu ja sukulaiset ja kaverit syytteli minua, että mikä sussa on vikana kun et äitisi kanssa väleissä ole. Niinpä. Arempi ihminen olisi varmaan seonnut kaiken psyykkisen paineen ja tuskan alla.

    • 60-luvulla adoptoitu sanoo:

      Itsellä karmea lapsuus, karmean huonojen adoptiovanhempien luona. Nykään he selittelevät kaikille, ettei heillä ole ollut lainkaan lapsia, mutta aika hölmöä, kun kuitenkin heillä on muka lastenlapsia.
      Eivät ole näköjään tajunneet miten niitä lapsia syntyy. Jokatapauksessa he eivät ole enää minun murheeni, enkä ole ollut pariinkymmeneen vuoteen tekemisissä, odottelen vain perintöä:).
      Elämä on liian lyhyt menneiden murehtimiseen, tämä elämä ei ole kenraaliharjoitus, vaan siitä on otettava kaikki irti tässä ja nyt, ennenkuin poistuu elävien kirjoista.
      Se millaiset kortit kullekkin on jaettu, niin sitä on mahdotonta muuttaa, mutta niillä on pelattava mahdollisimman hyvin.
      Ei huonoa lapsuutta kannata jäädä suremaan, vaan ajatella kokemuksensa vahvuudeksi ja selviytymistarinaksi.
      Jättämällä lapsuutensa taakse ja hhuonot vanhemmat rypemään omassa liemessään on mahdollista saada upea elämä, ihan itse.

  • Tädin tyttö sanoo:

    Minun äitini alati haukkui ja joskus jopa toivoi minun jäävän koulumatkalla auton alle. Jos kotimatka koulusta venähti vaikka 10 min, odotti kotona vastassa kova potku palleaan tai muuta vastaavaa väkivaltaa. Koskaan en ollut hyvä missään ja koskaan en saanut kuulla äitini rakastavan minua tai ottavan edes syliinkään pienempänä. Äiyini sai myös miesystävänsä käännettyä minua vastaan. Omaan lapsuudentarinaani mahtuu niin paljon pahaa ja selkäpiitä karmivia asioita että siitä ihan opuksen saisi. Aikuisena sain sitten kuulla äidiltäni anteeksipyynnön ja sanoi suoraan ettei koskaan kyennyt rakastamaan minua, koska muistutin häntä alkoholisti isästäni. Itselläni on tätä nykyä 4 poikaa ja minä kyllä rakastan heitä sydämeni kyllyydestä, vaikka lasteni isät ovat olleet hankalia. Itse en koe omaa äitiäni äitinä, ei me edes pidetä yhteyttä minun yrityksistä huolimatta. Olen antanut äidilleni anteeksi, mutta unohda en koskaan. Suurin harmitus tässä on se että lapset eivät tiedä kuka heidän oikea mummonsa on. Jokaisella pitäisi olla oikeus rakastavaan äitiin, meistä kun kukaan ei tähän maailmaan vapaaehtoisesti synny.

  • ei toivottu sanoo:

    Kaikista julmin voi olla oma äiti lapselleen. Ja se on yleensä jatkumo. Vain SINÄ itse voit katkaista sen pahan kierteen ja olla omillesi hyvä.

  • Ottella sanoo:

    Iso halaus. Kokemusta on myös narsistiäidistä. Ainoa tapa elää on tehdä selvä pesäero, ainakin tämän omani kanssa. Onneksi minua on siunattu maailman ihanimmalla tädillä. Eräs viisas nainen sanoi kerran että minun pitää antaa anteeksi jotta voin jatkaa elämääni. Sillä tiellä ollaan. Voimia

    • Liisa sanoo:

      Aivan kuin minun tarinani olisi kerrottu, paitsi minun äitini ei ollut kiinnostunut kuin vanhemmasta lapsestani. Nuorempi oli kuulemma samanlainen kuin minä. Suojellakseni lapsiani päätin pitää muutaman vuoden hajuraon ja opetella tuota anteeksiantamista. Ehkä joku päivä osaan…
      Vahvaksi tässä koulussa on oppinut ja jo 20-vuotiaana tunsin itseni 100-vuotiaaksi. Olen tehnyt elämästäni sellaisen kuin halusin, sanoi rakas äitini mitä tahansa. Ehkä se onkin se mistä kenkä puristaa.

  • eva sipi sanoo:

    voi hitto!!! Toivon tytölle hyvää loppuelämää ja sitten joskus ihanaa mummoilua <3

  • Sikuriina sanoo:

    Minullakin oli huono äiti. Hän oli adoptioäitini, joka kertoi minulle, että olen hänen elämänsä virhe.

    Minä en ole yhtä onnistunut elämässäni, ei ole ajokorttia eikä tutkintoja vaikka niistä aikanaan haaveilin. Mutta Hyvä puoliso on, ja kaksi rakasta lasta. Haavat paranevat hitaasti, ja moni asia on edelleen … Tunnoton. Anoppikin on ok, harmi, että kiihtyminen on vähän hankalaa minulle. Mutta kyllä se tästä. Kai.

    • Huono Äiti sanoo:

      Perhana! Kuule, jokainen ihminen on laulun arvoinen ja myös sinä olet! Halaus, Huono Äiti.

  • Anneli sanoo:

    Itku tuli. Kylmä ja kamala elämä tytöllä on ollut. Toivon, että loppuelämä olisi sen edestä lämmin ja onnellinen.