Marjat ovat vetäneet auttamattomaan homeeseen. Niistä piti tehdä vispipuuroa, piirakkaa ja mehua, mutta minä vain vuorotellen pakastin ja sulatin niitä kohta kaksi vuotta. Mies kutsuu niitä muistomarjoiksi eikä kukaan uskalla heittää niitä roskikseen…. Niitä vai tuijotellaan jääkaapissa ja odotetaan milloin ne päättävät itse kävelevät pois.

Marjat ovat äitini poimimia puolukoita. Äiti poimi ne vähän ennen sairastumistaan ja siitä seurannutta kuolemaa. Minulle marjat eivät ole mitään metsän antimia vaan osoitus äidin rakkaudesta, jota ei enää enempää ole tarjolla. Muistan äidin sanoneen, että tee näistä lapsille puuroa, mutten minä sitäkään ole saanut aikaan. Ja nyt en ole raaskinut. Ettei marjojen muisto haalistu.

Voi roikkua muissakin asioissa kun marjoissa. Nostan esiin äidin ja mummon lähettämät pääsiäiskortit ja hädin tuskin saan vietyä piiloon lapsuudenkodin joulukoristeet. Siirtelen äidin silmälaseja, lompakkoa ja käsilaukkua kaapista toiseen, koska en voi hävittää niitä mutten myöskään koko ajan voi nähdä niitä. Radiota kuuntelen vain jos edessä ei ole mitään merkittävää työhommaa tai tapaamista, koska musiikki sulattaa tunnepakasteet kerralla. Tulee tulvaa ja vesi valuu lattialle.

Menetykset kasvattavat ihmistä, sanotaan. Itse sanoisin, että menetykset kasvattavat ihmistä pelkäämään uusia menetyksiä. Menetysten historia tuntuu kurkussa ja palleassa aina samalla tavalla kun lapsi ei muista ilmoittaa päätyneensä ehjin nahoin kouluun ja takaisin, mies toiseen maahan lentokoneella tai vaikka Frasierin pikkuveli Niles hengissä ulos sydänleikkauksesta. Historia on koko ajan läsnä, koska se jää ihmiseen jumiin.

Menetykset saavat tuijottamaan myös itseään uusilla silmillä ja miettimään, miten vanhaksi asti pakastettuja marjoja saa jäädä pyörittelemään. Jäävätkö äitini poimimat puolukat jääkaappiin vielä kun minua ei enää ole? Ja mitä itse poimimaa minusta jää jälkeen muuta kuin kaupan pakastealtaasta poimimani valmis piirakkapohja. Mikä on kohtalon arpa, joka on omalle kohdalle viritetty? Sitä miettii vähiten, läheisten kohtaloa eniten. Mitä jos menetysten kita on niin suuri, että se ahmii mukaansa kaiken jäljelle jääneen?

Samalla kun vaalin pakastettuja ja sulatettuja äitini poimimia marjoja, olen tehnyt suurien linjojen muutoksia. Kaikki surulliset hetket nähnyt asunto on vaihtunut toiseen ja tuskattomaan, auto ei ole sama ja samalla erilaiset hyväntekeväisyyskohteet ovat saaneet paljon liinavaatteita ja huonekaluja lahjaksi. Pitää pyrkiä eteenpäin, mutta muistot kirkkaina. Se auttaa tai sitten se ei auta.

Sopivaa suruaikaa ei ole missään määritelty. Edes vanha kansa ei ollut suruajan pituudesta ihan varma, sananlaskujen mukaan naineita naurettiin ja kuolleita itkettiin joko vuosikausi tai viikkokausi kumpaakin.

Kukaan ei voi sanoa mitä on sopivaa surra. Kissan kuolema voi olla hirvein asia jollekin, jolle oman vanhemman kuolema ei tule pintaan niin kovana asiana. Joku ei pääse ylös kariutuneesta ihmissuhteesta, ei vaikka ystävät kuinka sanoisivat, että ryhdistäydy, löydät vielä paremman. Ainoa varmasti tosi asia on se, että ympärillämme on hyvin paljon sellaisia menetyksiä, joita yritetään pitää sydämen sisällä. Me pakastamme itseämme kuin marjoja.

Se tuntuu tämän ajan normilta että puhutaan työuupumuksesta ja selkäkivuista, muttei siitä, että surettaa. Masentaa. Ei tiedä mitään lääkettä tähän. Käyttäytyy koko ajan lähimmäisilleenkin ihan omituisesti vaikkei haluaisi. Ei naura millekään, ei kyllä itkekään paitsi joskus yksin auton ratissa.

Aina vähän auttaa jos asiaa jakaa. Vanhojen parien asema ei ole tässä häävi: kun puoliso kuolee ikipitkän avioliiton jälkeen siitä tulee kaksoispotti, menee se ainoa ystävä ja rakkaus yhdellä kertaa eikä jäljelle jää ketään, jolle surra. Ei osaa edes laittaa viestiä Faceen, että kuulkaas kaikki evakkokaverit, nyt mie suren tätä miun elettyä elämää. Auttakaa sulamaan.

(Tämä tarina on julkaistu Annassa keväällä, laitoin sen tähän jakoon yleisön pyynnöstä)

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.