Ennen olimme sydänystävät, nyt puhumme vain lapsista
Huono Äiti sai avautumisen:
”Minulla, kuten varmasti monella meistä, on se yksi ystävä kenen kanssa olet jakanut hyvin ison osan aikuiselämästäsi. Olette matkustaneet yhdessä, laulaneet yhdessä lempi bändinne keikalla, olleet toistenne kaasoina ja kummina lapsillesi. Hän on se ystävä kenelle soitat nauraaksesi tai kenelle soitat itkeäksesi. Kunnes tulee se hetki, että et enää halua näppäillä hänen numeroaan puhelimiseesi. Näinä hetkinä mietit miten helvetissä me päädyttiin tähän tilanteeseen – niin minäkin.
Meidän ystävyytemme alkoi hiljalleen muuttamaan muotoaan lapsien jälkeen. Sinä elit kovaa vauva-arkea koliikkisen lapsesi kanssa. Aviomiehesi, lapsen isä, ei osallistunut nimeksikään vauvanhoitoon. Hän ei kantanut lastaan öisin, että sinä saisit nukkua. Itselläni oli myös pieni vauva, sain oman tyttäreni muutaman kuukauden sinun jälkeesi. Yritimme raskaan vauva-arjen ohella ylläpitää ystävyyttämme tekemällä asioita johon lapset pääsivät. Välillä kävimme kahdenkesken elokuvissa. Miehesi soitti sinut kotiin heti elokuvan jälkeen. Mitä enemmän aikaa kului kaksinkeskeinen aikamme väheni ja lopulta jäi pois. Tapaamisimme jatkuivat lapsiemme kanssa, tulin sinne minne pyysit. Kunnes en enää jaksanut yksivuoroista kyläilyä. Lapsien kanssa tapaamme enää syntymäpäivillä. Olemme viimeksi tavanneet ilman lapsia 5 vuotta sitten.
Näiden viiden vuoden aikana minä olen ehdottanut useasti, että tekisimme asioita joista ennen nautittiin yhdessä. Sinä vastaat minulle hiljaisuutena. Viime vuonna pyysin sinua elokuviin. Vastasit minulle taas hiljaisuutena. Rikoin hiljaisuuden sanomalla, että jään odottamaan sitä päivää kun sinä pyydät meitä tekemään asioita yhdessä; sinä ja minä ilman lapsia. Surullisinta tässä on, että en usko sen päivän tulevan. Sinä olet rakentanut elämäsi lapsesi ympärille. En tiedä onko sinulla ollut muuta vaihtoehtoakaan.
Viimeisen ehdotukseni jälkeen hautasin ystävyytemme. Hyväksyin, että olemme tekemisissä enää äiteinä. Sinä keskustelet lapsesi kasvusta, lapsesi koulumenestyksestä ja minä keskustelen samoista asioista kanssasi. Minulla ei ole enää muuta sanottavaa. Olen katkera ettet taistellut ystävyytemme puolesta. Olen katkera, ettei meitä enää ole. Jäljellä on vain sinä ja minä. Rakastan sinua.
Nimim. Ystävä
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Olen tämän kommentin kertonut aiemminkin toisessa avauksessa, mutta laitanpa tähänkin.
Itselleni kävi hieman samoin että kaveri lopetti yhteydenpidon yhtäkkiä. Korona-aikana oli vuosi, ettei kumpikaan kysellyt kuumisia tms. Mutta kun sitten erehdyin kerran niitä kysymään ja ehdotin tapaamista, niin ei mitään vastausta tapaamisehdotukseen. No annoin hänen olla..Kerran tänä vuonna hän tuli kaupungilla vastaan teennäinen hymy kasvoilla enkä ollut huomaavivani häntä..huomasin kyllä että hymy hyytyi kun huomasi minut..
Ystäväsi olisi voinut selittää, miksi ei halua tavata tai pitää yhteyttä ilman lapsia.
En tiedä missä harhassa ihmiset elävät, kun kuvittelevat, että lapset eivät muuta ystävyyssuhteita! Niin monta kertaa se on nähty, että yht’äkkiä kaikki muut kiinnostuksenkohteet ja puheenaiheet katoavat, ollaan vaan siinä omassa lapsikuplassa. Kun kysyy kuulumisia, saa vastaukseksi selostuksen lapsen suolen toiminnasta. Kun ehdottaa tapaamista, saa kuulla lapsen päivittäisistä aikataulurutiineista, joista toinen vanhempi ei ilmeisesti pysty huolehtimaan hiventäkään koska toisen on pakko olla kaikessa läsnä. Jos tapaaminen sitten kuitenkin järjestyy, keskustelusta ei tule mitään, koska lapsi keskeyttää koko ajan tai häntää on huomioitava, vaikka hän ei vaikuttaisi olevan huomiota vailla. (Puhu siinä sitten, kun äiti puhkeaa kesken lauseen laulamaan lässytyslaulua lapselle, joka istuskelee sylissä ihan tyytyväisenä.) Ja vaikka kuinka yrittäisi osoittaa mielenkiintoa vanhemman juttuihin, lapsen elämään jne, parikin äidiksi tullutta ystävää on sanonut, että he keskittyvät jatkossa tapaamaan vain sellaisia ystäviä, joilla on samanikäisiä lapsia. Toisen näistä olen myöhemmin kuullut vinkuvan, miksi häntä ei enää kutsuta kaveripiirin lounaille tms. Nii-in.
Elämässä on erilaisia vaiheita ja tilanteita. Ne vaikuttavat kaikkeen, myös ystävyyden ilmenemismuotoihin. Jokainen vaihe kannattaa elää täysillä, sillä se ei toistu.
Kun tulee vaihe, jolloin aikaa on taas enemmän, saatatte viettää enemmän aikaa yhdessä. Eläkkeellä viimeistään, jos sinne asti elätte, saatatte olla paljonkin tekemisissä toistenne kanssa. Nuoruudenystävyydet säilyvät usein elämän loppuun asti.
Ihan samanlaisia ja silti myös erilaisia kokemuksia.
En jaksanut olla se, joka aina otti yhteyttä ja pyysi.
En jaksanut enää olla se, joka kuunteli, kun sinulla oli vaikeaa, muttet juuri koskaan kysynyt, miten minulla menee.
Kun muutaman kerran yritin pyytää apua, et ehtinyt/jaksanut/osannut/pystynyt.
Tai sinulla ei ollut minulle aikaa.
Et pitänyt sanaasi. Et tullutkaan, vaikka toistuvasti lupasit.
Et ilmoittanut esteestä. ”Unohdit kertoa”.
Et kertonut totuutta, vaan valehtelit = valitsit sillä hetkellä helpon tien.
Pidit minua itsestäänselvyytenä, et arvostanut.
Olit aina parempi, ainakin omasta mielestäsi.
Olit valmis myymään vaikka äitisi, jos siitä oli sinulle hyötyä.
Minusta oli sinulle hyötyä, mutta itse et ollut valmis muuhun kuin oman asemasi pönkittämiseen.
Mikä oli sinun oli sinun, mutta mikä oli minun, oli myös sinun.
Kunnes tuli päivä, jolloin päätin, että nyt riittää. En enää jaksa. Enkä oikeastaan enää haluakaan. En ole katkera.
Toivon sinulle pelkkää hyvää. Annan pyytämättä anteeksi sinulle. Vaikka tiedän, ettet varmaan koskaan pysty siihen.
Ja toivon saavani myös itse anteeksi sen, etten jaksanut, en pystynyt enää, en halunnut enää. Olin lopulta myös itsekin itsekäs.
Kaikella rakkaudella entinen ystäväsi Satu
Herää kysymys, miksi halusit jatkaa ystävyyttä, vaikka se ei ollut vastavuoroista.
Jos toinen on noin itsekäs, kuin kirjoitat, niin miksi ihmeessä kulutat itseäsi ihmissuhteessa, joka ei anna sinulle mitään?
Kiitos kommentista.
Yritin uskoa hyvään ja siihen, että toinen muuttuu.
Kun niin ei käynyt, lopetin ystävyyssuhteen.
Jos siihen liittyy muitakin puolipakollisia yhteyksiä, minulle ainakin oli vaikea laittaa välit poikki.
Oli tosi vaikea, mutta hyvä päätös.