Olen aina ollut sellainen satunnainen terveyssyöjä. Joskus menee pitkiäkin aikoja vähän huonommalla ruokavaliolla, mutta kroppa viimeistään itse pyytää ravinteikasta ruokaa jossain vaiheessa. Sitten sain lapsen:

 

Vauva-aikaan pelkkä maitoruokintakin oli vaikeaa, koska lapsi oli allerginen lehmänmaidolle ja noin viidelle mijoonalle muulle ruoka-aineelle. Kun kiinteän ruoan syönti alkoi, oli ihan selvää, että lapselle tarjotaan mahdollisimman laadukasta ja puhdasta ruokaa.

20160914_105129

Purkkiruoat eivät sopineet, joten soseutin itse kasvikset. Luomu oli ainoa vaihtoehto, koska halusin kuoret mukaan soseisiin, että lapsi saisi suppeaan ruokavalioonsa mahdollisimman paljon ravintoaineita.

Allergiasurut ovat pitkälti historiaa mutta valitsen silti usein luomua lapsen ruoaksi, koska haluan olla varma, että ruoasta ei tule enää murheita. Tuntuu turvallisemmalta valita puhdasta ja myrkytöntä apetta. Valmiiksi lohkotut hedelmät pysyvät myös paljon vaivattomammin pienissä sormissa, kun niissä on kuoret antamassa kitkaa. Joskus banaaneistakin rouskitaan kuoria, joten pääsen helpommalla, kun ostan nekin luomuna.

Esimerkiksi kvinoapuuro maistuu luomusiemenistä keitettynä omassa suussakin kuin toiselta tavaralta, makuero on huomattava. Myös kookosöljyn maku on mielestäni luomuna paljon pehmeämpi ja vähemmän steariininen. Luomulihaa olen lähestynyt lähinnä alennusten myötä, sillä kipurajani kulkee suurinpiirtein niissä hinnoissa. Huomaan tietyn laatueron lihassakin ja tykkään ajatuksesta, että eläintä kohdeltiin hyvin, jostain vain on aina pakko tinkiä. Kun haluamme panostaa vieraille tarjottuun ruokaan, saatamme hankkia luomulihaa. Huomasimme, että esimerkiksi luomujauhelihasta tulee todella hyviä hampurilaispihvejä ihan sellaisenaan ilman mitään muuta kuin suolaa ja pippuria.

Erikoisemmat ja harvinaisimmat hedelmät ja tuotteet tulee usein ostettua perinteisinä. Jos sitten löytyy joku ehdoton suosikki, jota syödään paljon, saatamme kokeilla sitäkin luomuna, ihan uteliaisuudestakin. Kaikkia suosikkituotteitamme ei kuitenkaan saa luomuna ja esimerkiksi kuorittavista hedelmistä en tuppaa olemaan niin tarkka. Kotimaisia marjoja tai vastaavia tuoreita kausituotteita en ole edes harkinnut ostavani luomuna, ei ole oikeastaan edes juolahtanut mieleen. Enkä jättäisi haluamaani tuotetta ostamatta, vaikka sitä ei löytyisi luomuna.

Luomukosmetiikan tultua markkinoille, pidin sitä jotenkin huonompana ja tehottomana, aika lailla hippikosmetiikkana. Olen kuitenkin innokkaana seurannut luomukosmetiikan mieletöntä kehitystä ja käytän sitä nykyään mielelläni. En ikävä kyllä puhtauden tai ekologisuuden vuoksi, vaan siksi, että haluan kosmetiikkani mahdollisimman toimivana. Luomuihonhoitotuotteista puuttuvat turhat lisäaineet ja tykkään lyhyistä napakoista inci-listoista, joista näen, että tehoainetta on tuotteessa reilusti. Meikit saavatkin sitten olla kuinka synteettisiä tahansa, kunhan ovat laadukkaita ja sisältävät paljon pigmenttiä. Lapselle hankin sekä luomu- että perinteistä puhdistuskosmetiikkaa. Jos hänen ihonsa temppuilee, käytän mielestäni hellävaraisempia luomutuotteita, muuten molempia melko sattumanvaraisesti.

Taidan olla aika tuloshakuinen ihminen ja leikittelen tuotteilla täysin sen mukaan, minkä koen parhaiten tarpeitani vastaavaksi. Arvostan edullista hintaa, mutta maksan mielummin hiukan enemmän, että saan varmemmin sen, mitä tarvitsen kuin että joutuisin pettymään tuotteeseen.

Hassuinta tässä ehkä on, että meidän aikuisten ruoat ovat silti usein perinteisesti viljeltyjä, vaikka selkeästi pidän luomua terveellisempänä vaihtoehtona. Jotenkin ajattelen, että kun me aikuiset elämme muutenkin epäterveellisemmin, ei se ole niin tarkkaa ja meidän tarpeista voi sitten tinkiä. Lapsesta voin ainakin yrittää saada alusta alkaen paremmin syövän kuin itse olemme. Kun lapsi alkaa syömään samoja ruokia kuin muu perhe, toivon mukaan vaihdamme terveellisempään, kasvispitoisempaan ja luomun suuntaan koko sakki.

Terv. Puoliluomu testiäiti

Onko se luomu kallista? Lue täältä:

Tiesitkö muuten, että HOK-Elanto on Suomen suurin luomukauppias. HOK-Elanto myy lähes 20% vähittäiskaupoissa myydyistä luomutuotteista Suomessa. Tsekkaa kotiin kannettavan luomun ja muun ruoan tarjonta täältä. 

Luomua. Ilman muuta -sivustolta saat paljon lisätietoja kaikesta luomusta. 

Tämä on kaupallinen luomuyhteistyö.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia