Lasten iltapala on valmis. Heidät olen saanut paikalleen istumaan, kun tarpeeksi monta kertaa olen huutanut ja käynyt sanomassa ja lopulta kädestä pitäen taluttanut keittiöön.

Sitten ryhdyn tekemään iltapalaa itselleni. Ennen kuin olen saanut edes leipiäni voideltua, niin yksi haluaa jo lisää puuroa. Ryhdynpä sitä sitten lämmittämään. Pling. Puuro tulee mikrosta. Jatkan omien leipieni voitelua. Puuro on kuulemma liian kuumaa, pitää lisätä mehukeittoa joukkoon. Lisätään. Saan jo toisen leipäni voideltua. Toinen lapsista haluaa juuston sijaan kinkkua leivälle. Ja leivässä on liikaa voita, puolet pois. Hoidetaan.

Vihdoin saan oman iltapalani valmiiksi. Huomaan, että tee on jo jäähtynyt.

Omalla äidilläni oli usein tapana seistä vieressä katsomassa kun muut syö. ”Syön sitten, jos teiltä jotain jää”, hän sanoi.

Nyt ymmärrän mistä oli kysymys. Ei ollut kyse ollenkaan siitä, että hän syö jos jotain jää, vaan siitä, että hän odotti kunnes muu perhe on syönyt, jotta saa itse syödä rauhassa. Siitä oli kyse. Miksi en tätä ollut aikaisemmin ymmärtänyt. ”Syön, jos jotain jää”. No totta kai hän oli tehnyt ruokaa niin paljon, että hänelle itsellekin jäi. Nerokas taktiikka! Lapset lähtivät takaisin leikkeihin ja keittiöön laskeutui hiljaisuus. Hiljaisuudessa on hyvä syödä.

Ei ole mitään järkeä yrittää samaan aikaan itse syödä ja palvella lapsia. Tämän ymmärtämiseen on mennyt monta vuotta.

Mitä opimme? Opimme sen, että joko

  1. A) Tee iltapala/lounas/päivällinen valmiiksi, kata pöytä ja jaa ruoka lautasille valmiiksi ennen kuin komennat lapsia syömään. Ja mikä tärkeintä: muista myös kattaa kaikki valmiiksi itsellesi. Älä unohda haarukoita, veitsiä lusikoita ja juotavaa. Ehdit kenties syödä puolet, kunnes joudut palvelemaan alamaisiasi.

tai

  1. B) Odottelet rauhassa, että muut ovat syöneet ja sitten vasta istut rauhassa itse pöytään. Tämä on suositeltavampi vaihtoehto, jos ei ole kova nälkä.

Nimim. NiksiNurkka

Hyva-Kauppa-588

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Miten syödä ilman keskeytyksiä”

  • Pekka-setä sanoo:

    Haluamatta olla ilkeä kysyn, voiko Plan C olla myös mahdollinen? Eli et anna lasten hyppyyttää itseäsi vaihtamassa leivänpäällisiä kesken syömisen. Jos he oppivat saamaan jokaisen oikkunsa läpi ja tottuvat siihen, että muiden ruokarauhaa saa terrorisoivat, sitä herkkua kyllä riittää. Eli lempeällä päättäväisyydellä säännöt uusiksi. Kaikkea hyvää teidän ruokakunnallenne.

  • Uusperheellinen sanoo:

    Vaihtoehto c: Opeta lapset tekemään itse. Itse voi voidella leipänsä ja laittaa siihen päälliset ja hakea puuttuvat haarukat jne. Puuro varmaan vielä jää äidin kontolle, mutta mikroakin oppivat jo aika nuorena käyttämään. Näin äidillekin jää aikaa syödä myös itse. ??

    • tonttu sanoo:

      Juurikin näin!Meillä herra 2vee oikein innoissaan ottaa ruokaa itse lisää, voitelee leipää (omalla tyylillään), kaataa maitoa pienestä kannusta, vie astiat lopuksi koneeseen. Ja yleensä hän on se jota odotellaan eli ehdin hyvin syödä ja syöttää 5kk vauvankin. Toki tarvitsee vielä ruoka itse tehdä, siivota jälket ja auttaa esim. pilkkomisessa mut en kyllä passaamaan rupea. Ja vahva on uskoni ettei isompanakaan tarvitse passata.?