Kello kolme se tulee. Herätys neljän tai kolmen tunnin yöunien jälkeen. Herätystä seuraa vaihtelevan sorttinen pyöriskelyvaihe, jonka aikana mietin valmiiksi kaikki stressaavat asiat, vähemmän stressaavat asiat sekä jonninjoutavat lauseenpätkät, jotka ovat jääneet päivän aikana päähäni.  Näitä voivat olla Stevian vaarat ja entisen formulakuskin alppionnettomuus tai se, että Räikkösen Kimi on mennyt avoon tytön kanssa, jonka on nähty polttavan lehtikuvassa röökiä. Vaikka Räikkösen Kimin mahdollinen avoliitto on toki merkittävä asia Suomen kansalle, soisin silti, ettei minun tarvitsisi sitä pähkäillä öitä läpeensä. Uni saapuu uudestaan siinä kello kuuden aikoihin, mikä on aika pirullista kun tietää joutuvansa heräämään jo puolen tunnin päästä entistä sekaisempana. 

Olin harvinaisen hyvä nukkumaan ennen kuin sain lapsia. Hah, kuulostaako ihanan tutulta itsestäänselvyydeltä, no sitähän se on. Toinen lapsistani otti tavakseen herätä 9-vuotiaaseen asti kello kolme, kunnes minua viisaampi nainen kehotti lasta vaihtamaan heräämisen karkkipussiin ja siihen se loppui. Heräämisestä oli tullut lapselle turha tapa, jonka poistamiseen tarvittiin vain yksi isoäiti-ikäinen (ja selvästi univelaton) nainen, joka jaksoi ajatella. Yhdeksän vuoden heräily oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, lapsen äiti ei päässyt enää unirikosta eroon vaikka yritti hänkin syödä vaikka kuinka monta karkkipussia.

Lasten aiheuttamasta univelasta ei ole tapana puhua sen suuremmin. Minusta pitäisi. Samalla kun länsimaiset vanhemmat saavat lapsia entistä vanhempina, lapsiperheaikaa kurittava univelka tekee aikuisten keskuudessa selvää jälkeä. Lasten aiheuttamat herätykset ovat vääjäämättömiä ja pakollisia, mutta niiden seurauksetkin ovat vakavia. Väsyneet vanhemmat raivoavat lapsilleen ja toisilleen, eivät jaksa siivota eikä tehdä kunnon ruokaa, eivät kykene huolehtimaan kunnostaan saati parisuhteestaan kun illan ainoa tavoite on ensin torkkua sohvalla Pikku Kakkosen ajan ja sen jälkeen nukahtaa niin pian kuin mahdollista, yleensä saman päivän meikit vielä pesemättöminä naamalla. Lapsiperhe-elämä vaatii totisesti veronsa, eikä se ole lasten vika. Lasten maailmaan kuuluu se, että pitää vähän väliä tarkistaa, huolehtiiko minusta joku yölläkin.

Riittävä uni parantaa kaiken, sanotaan kaikissa niissä uutta vuotta ylistävissä lehtijutuissa, joihin silmäni lasken. Liian vähäinen uni johtaa lihavuuteen tai jopa sairaalloiseen lihavuuteen, vaikeuttaa muistamista ja oppimista, aiheuttaa infarkteja ja syöpää tai muuten lyhentää elinikää. Uneliaana tekee virheitä liikenteessä ja on vaaraksi itselle sekä muille, mutta varsinaisesti unettomuuteen ei kukaan ole kuollut, joku joskus lohdutti. Se on kyllä laiha lohtu siinä kohtaa kun on pyörinyt sängyssään kolmesta kuuteen, yrittänyt laskea lehmät, lampaat ja alpakat, käynyt juomassa, käynyt syömässä, vaihtanut tyynyn toiseen, vaihtanut täkin toiseen ja kaikki tämä pariin kertaan.

Olen testannut unettomuusurani aikana kaikki suositellut ennakkotoimet: viilennän makuuhuoneen, ulkoilen säällisesti viimeistään pari tuntia ennen nukahtamista, en näprää myöhään puhelinta tai nettiä, ajattelen positiivisia ajatuksia ja sitä rataa. Ainoa ei-lääketieteellinen toimi, josta on ollut selvää hyötyä, on ollut viinin karttaminen. Jo kaksi lasia viiniä illan aikana aiheuttaa takuuvarmasti sen, että herätys tulee kello kolme. Ja sitten taas pyöritään kuin viini lasissa.

Menin tässä taannoin kirjankustantajani kanssa kahville täysin silmät ristissä muutaman valvotun yön jälkeen. Tunsin miten kaikkien ajatusteni päällä roikkui harmaa harso, koska olin niin kerta kaikkisen väsynyt. Kustantaja passitti kirjoittajansa siitä paikasta lääkäriin ja jo tunnin päästä tapaamisesta seisoin apteekin edessä melatoniinireseptiä puristaen. Farmaseutin suosituksesta otin myös yrttivalmistetta, kärsimyskukkaa kärsimykseen. Pyysin lääkäriltä nimenomaan melatoniinia, lääkäri kirjoitti myös nukahtamislääkkeitä varmuuden vuoksi. Ja kuinkas kävikään – nukuin seuraavana yönä 3 mg:n melatoniinin ja yrttien voimilla kuin pieni silli. Ja seuraavana ja seuraavana. Siunattu apteekkikäynti on pelastanut minut takaisin elävien kirjoihin. En edes tiedä, missä nukahtamislääkeresepti on tällä hetkellä kun en sitä tarvitse.

Olen kuullut melatoniinista monenlaisia kokemuksia, hyviä ja huonoja. Jotkut se on pistänyt ihan sekaisin koko yöksi, toisille se sopii, kuten minulle. Melatoniinin hyvä puoli on se, että sen kanssa ei mene pää yhtään sekaisin vaan herään hyvin nukutun yön jälkeen täysin virkeänä. Ja mikä parasta, kun unirytmin saa reilaan, se palaa normaaliurilleen eikä melatoniinia enää tarvita. Otan itse sitä enää satunnaisesti kuukauden kuurin päätteeksi. Joillekin tarvitaan navakammat reseptit, joillekin minun tapani ei sovi lainkaan. Tämän tarinan opetus? Hakekaa jotain apua, älkää pyörikö sängyssä. Se lyhentää elämää.

Julkaistu Annassa tammikuussa 2014.

 

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.