Teinit. Sydän.
On päiviä, jolloin keskustelu teinin kanssa on todella vaikeaa. Yhteyttä ei tunnu syntyvän, ei sitten millään.
Prisman parkkipaikka. Kevät. Lumet ovat sulaneet ja hiekkaa&pölyä on kaikkialla. Väkeä on paljon liikkeellä.
Äiti: Älä raahaa niitä jalkojas tollai.
Poika: Ai millai?
Äiti: No sillai, että hiekka pöllyää.
Poika: Miks?
Äiti: No siks kun mä sanon. Ja koska sitä pölyä menee silmiin ja suuhun.
Poika: Ei mun tarvi sua totella.
Äiti (hermo jo vähän kiristyen): No tarviipas.
Poika: Ai miks?
Äiti: No koska mä oon sun äiti ja sä oot vielä lapsi, niin siks.
Poika (edelleen potkien hiekkaa): Jos mä haluun, niin kyllä mä saan kävellä tällai (liioittelee kävelyään).
Äiti: On se nyt kumma, ettei mene jakeluun. Voitko ystävällisesti lopettaa? Muut ihmiset jo tuijottaa.
Poika: Mitä sitten? Haittaaks se sua?
Äiti: No haittaa todellakin.
Poika: No ei oo mun ongelma.
Huokaus.
Mutta sitten tuntia myöhemmin voi tapahtua myös näin:
Samaisen Prisman kassajonossa.
Poika: Tällai mä tuun äiskän hellään syleilyyn (liukuu ostoskärryjen kanssa melkein päin äitiä).
Äiti: Sä oot kyllä ihana.
Poika: Tiedetään. Niin säkin.
Tiina-Liisa
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
