”Teini-ikä on hämmentävää aikaa, näin muistelen hämärästi. Mutta on se teinin äidillekin, olen huomannut. Ensinnäkin, jo tajuta se, että omasta nuppusesta on kasvanut itseä pidempi, mutta paljon hoikempi kaitakasvo, jonka kengännumero on 43. Vaikken kai oikeasti ole hirvittävän vanha (?), en enää saa kokea vauva-aikaa, en päiväkodin joulujuhlia, en ekaluokkalaisen intoa. Tämä teini on ainokaiseni, koekappale nyt myös teiniaikaan tutustumisessa.

Meillä keskustellaan harvoin enää normaalisti. Vastaukset ovat joko silmien pyörittelyä, tuhahduksia, murahduksia, huutoa tai face palm:ja ja lol:ia. Tai uliuliulia, joka kuulemma on sama asia kuin valittaminen, jota teen jatkuvasti, käytännössä lähes taukoamatta. Tämän lisäksi sanasto koostuu kaikenlaisista teknisiin laitteisiin liittyvistä sanoista ja termeistä, joita en ole edes yrittänyt ymmärtää pitkään aikaan. Koulussa ei kyselyistä huolimatta ”todellakaan” tapahdu mitään kertomisen arvoista ja kavereiden kuulumiset eivät myöskään ole minun asiani. Tunnen olevani eristetty lapseni elämästä.

Läheisyys on myös vaikeaa. Koskeminen on kielletty, paitsi kun hän itse hakeutuu joskus heikkoina hetkinä syliini, oma pikkuiseni. Illalla saan joskus myös hieroa selkää ja kolottavia jalkoja. Silloin puhutaan, jos puhutaan, myös mieltä askarruttavista asioista tai mahdollisista murheista. Samoin äidin laittamat herkut saavat satunnaisesti kehuja, hauskat lohkaisut teinin jopa nauramaan. Nämä hetket auttavat jaksamaan ja luovat tunteen jonkinlaisesta yhteydestä, on se siellä jossain, uinumassa – ja olemassa!”

Terveisin Äiti, forever

Tämän mahtavan tarinan tupsahti Huonolle Äidille alla olevan punaisen linkkirivin kautta, jolla sinäkin voit jakaa sydämesi asiat nimettömästi.

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 vastausta artikkeliin “Pieni tarina ei enää niin pienen lapsen rakastavalta äidiltä”

  • Marja sanoo:

    Se napanuora vaan katkeaa joskus…ihan hyvä niin ja varsinkin jos siivet kantaa.. Lapsia, pieniä sellaisia, teinit ovat vaikka muuta sanoo kehonkieli. Aikuisen nälkä nuorilla on koulussa ihan hurja, en olis ylipainoinen, jos jokainen olis sillä vähentänyt kilojani, en olisi enää olemassa. Omat teinit ihmetteli miks enää soita koko ajan ja tarkista tilannetta…justku annoin napanuoraa lisää. En soittele vaan valvon ja odotan..ja soitan kuitenkin

  • Maija sanoo:

    Itselläni oli kolme lasta, viiden vuoden välein. Koko ajan joku vaihe menossa. Ja sitten yhtäkkiä se on ohi ja alkoi ihan uusi tutustuminen siihen fiksuun aikuiseen ihmiseen, joka oli ollut minun lapseni. Kymenen vuotta melkein meni, ettei mikään neuvo kelvannut – ja sitten ne tulevat luokse, katsovat vakavina ja kysyvät neuvoa! Se aika tulee, lupaan. Pitäkää vaan ovi avoinna lapsen tulla ja sanokaa välillä: kotiin olet aina tervetullut, onnistuneena tai epäonnistuneen. Aina. Rakastan sinua. Aina.

  • Anna sanoo:

    Tää on ihan kuin meillä. Meinas kyynel tulla ku luin. Terkuin 16 vuotiaan teinin äiti

  • Marina sanoo:

    Olipa lohdullista lukea, ettei se olekaan noin vain meillä. Satunnaisten itahetkien lisäksi Tytär joskus harvoin haluaa kanssani saunaan ja siellä voin kuulla ajatuksiaan.

    Olo on samalla niin surullinen, kun sitä pientä avointa lasta ei enää ole, mutta samalla niin onnellinen, että nuori kasvaa ja opettelee elämää.