Minulla on 10 vuoden kokemus lasten uhkailusta, miesten uhkailusta toki vielä pidempi, muttei siitä nyt sen enempää. Tänään kun taas uhkailin, sain viisaammaltani opetuksen:

Poikani, tämä 10 v, nimittäin pyysi minua istumaan alas ja puhumaan jatkuva uhkailupolitiikastani. Yhdessä totesimme, että olen uhkaillut häntä säännönmukaisesti tyylillä: jos et nyt tee näin, minä teen näin tai jos nyt teet näin minä teen näin. Olen uhkaillut seuraavilla asioilla:

– kännykkäkielto eli kännykkä jäähylle

– tietokonepelikielto (meillä pelataan muutenkin todella vähän, kuulemma äiti on niin nipo)

– Xbox-pelikielto

– karkkikielto

– herkkukielto

– Telkkarikielto

– ei kavereita -kielto

Jne. Jne. Kaikki uhkaukseni ovat yleensä alkaneet suurella mahtipontisuudella ja jo seuraavan päivänä olen ne unohtanut. Uhkailusta ei ole ollut minkäänlaista hyötyä lapsen kasvatuksessa eikä missään muussakaan asiassa, vaan päinvastoin – uhkaukset ovat vain tuoneet lisää eripuraa huusholliin. Ja sen kerran kun se kännykkä on oikeasti ollut siellä jäähyllä, ovat pojan avaimet jääneet kotiin ja siitäkös soppa syntyi.

Laskettuani yhteen uhkailun edut ja haitat olen nyt pyhästi tullut siihen tulokseen, että pitää luopua tästä kasvatusmuodosta, jonka hyöty on nolla. Se voi tosin olla helpommin sanottu kuin tehty, koska se ”jos et nyt niin sitten minä” -suorastaan väijyy tuossa kielen päällä odottamassa seuraavaa riitaa. Uhkailun sijaan otan käyttöön palkitsemisen – hyvistä asioista saa ainakin jonkun henkisen palkinnon. Tai monesta onnistumisesta pääsee äidin kanssa leffaan. Tiedän jo etukäteen, että tämä on paljon parempi tie.

Saas nähdä kestääkö pyhä päätökseni tätä päivää pidemmälle…..

 

 

— Huono Äiti

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

7 vastausta artikkeliin “Mitä olen saavuttanut uhkailemalla?”

  • Sanna sanoo:

    Sannalla 😀
    On kaksi lasta joista toinen tällä erää armeijassa ja toinen opiskelemassa.
    Ja molemmat ovat olleen ns.. spesiaalivaikeita. Eli tiedän mistä puhun.

  • Hih 🙂 Tuttua taas 🙂

  • Sanna sanoo:

    Heh.. lapsen kanssa tehdyt sopimukset..
    Koska vanhemman pitää kuitenkin olla se joka ohjaa on sopimukset harhaa, lapsi kokee ne parhaimmillaankin määräilynä ja pahimmillaan ne ovat hitlerismiä.
    Myöskään vanhemman tehtävä ei ole maksaa lapselleen siitä että vanhempi ei osaa hillitä itseään. Sitten se pitää opetella.

    Kannattaa uhata lasta VAIN äärimmäisessä hädässä ja vain sellaisella joka ei oikeasti vahingoita lasta henkisesti vaan jonka sitten pystyy pitämään.
    Vaikkapa herkut pois uhka.

    Meillä oli helppoa. Sanoin lapsille että jos ei olla kunnolla, ei he illalla saa pestä hampaita.
    Sitten iltasaduksi luin hammaspeikkotarinan.
    Ei montaa kertaa tarvinnut uhkailla.

    • Sunna Suttura sanoo:

      Onkohan Sanna ja sannan täydelliset kasvatusmetodit nyt vähän eksynyt paikasta (olix se se täydellisten naisten foorumi?), kun on vara arvostella toisten menetelmiä ja kertoa ne Ainoat ja oikeat konstit?! Vai onko Sanna vaan niitä äitejä jolla itsellään on pari helppoa ja mukautuvaa pikku kullannuppua (iältään max 5v.) jotka ei uskalla kokeilla rajojaan, eikä hän siten ihan totta tiedä että toiset lapset vaan tarttee sata eri tekniikkaa kokeiltuna, eikä mikään tunnu auttavan.

  • Jaana sanoo:

    Poikani olessa 7 v. teimme sopimuksen, koska juuri tuo kukuttelu vs. uhkailu oli hieman riistäytynyt käsistä… Jos poika kiukuttelee / venkoilee turhasta, hän on minulle velkaa euron. Jos minä nipotan, huudan, komennan turhasta, olen vastaavasti velkaa euron. Sopimus tehtiin kirjallisesti ja molemmat allekirjoittivat sen ja sopimus liimattiin jääkaapin oveen. Lopputulos; rauha palasi, molemminpuolinen kiukuttelu hävisi ja äiti oli velkaa pojalle . . .

  • Johanna sanoo:

    No tyhjät uhkailut on ihan yhtä paska homma kuin tyhjät lupaukset. Kyllä minä ainakin uhkailen joillain em. asioista, mutta pidän huolen siitä että pysyn sanojeni takana myös. Joskus vähän sydän verta valuen kun tajusin uhkauksen olleen vähän liian iso tapahtuneeseen asiaan nähden. Mutta siitä otettu opiksi, uhkaus vain sellainen jonka voi, aikoo ja on vielä kasvatuksellisesti järkevää tpoteuttaa…

  • Ariel sanoo:

    Oi, niin tuttua :D! Ja nyt kuuntelen kuinka poikani uhkailee omaa pientä poikaansa (3-v) tyyliin: Jaaha, jos ei nyt just laitetaa vaatteita päälle niin ei ehditä sit Aipädillakaan leikkimään, ahaa! no, ei katsota muumeja tietokoneelta jos et kerran jaksa syödäkään jne. :/. Aika turhaa touhua!