Miksi annat aikuisen lapsesi kupata sinut kuiviin?
Huono Äiti sai avautumisen:
”Ymmärrän täysin, että opiskelevat täysi-ikäiset lapset tarvitsevat vielä vanhempien taloudellista tukea. Ymmärrän, että vanhemmat, pienituloisetkin koittavat auttaa aikuisia lapsia parhaansa mukaan.
Se mitä en ymmärrä on, että suunta on täysin yksipuolinen. Tarkoitan, että nämä nuoret aikuiset eivät voi käydä tekemässä mitään töitä siellä vanhempansa luona ikäänkuin vastapalvelukseksi. Varmastikaan se opiskelu ei ole niin joka päivä aamusta iltaan kestävää etteikö ehtisi käydä vaikka joskus nurmikkoa leikkaamassa tai jonkun kauppa-asian hoitamassa.
Vanhemmat voivat vielä tällä hetkellä olla hyväkuntoisia ja työelämässä eivätkä apua tarvitse, mutta entä hetken päästä? Nykyään kuulee yhä nuorempien sairastuvan yhtäkkiä vakavasti. Että mitenkäs sitten suu pannaan, jos vanhemmat eivät olekaan passaamassa eikä nuorten puolelta ole minkäänlaista auttamiskulttuuria ole opittu? Ihmettelen vain milloin joillekin omista vanhemmista tuli pelkkiä raha-automaatteja?”
Nimim. Äiti minäkin
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kyllä lapsi kasvaa vanhemman kuvaksi, joten kannattaa ehkä miettiä miten on itse toiminut. Sitä niittää mitä kylvä.
Vastavuoroisuus- ja auttamiskulttuuri pitää istuttaa jo lapsena. Ei vanhempien tulisi olla lapsilleen ruokinta- ja viihdeautomaatteja. Itsekkyyteen ja omaehtoisuuteen kasvanut lapsi on kyltymätön ja tyytymätön hedonisti aikuisena. Pahimmillaan tavalliseen arkeen tyytymätön kilpailija. Toisten tarpeiden minkäänlainen huomioiminen voi olla pakkopullaa ja äärimmäinen rasite.
On väärin, jos maksetaan aikuisten lasten laskuja ja muuten vaan annetaan rahaa. Taloudellista itsenäistymistä ei tapahdu eikä lapset opi ottamaan vastuuta elämästä. Voisiko olla niin, että jotka rahaa lapsilleen syytää, ovat itse heistä riippuvaisia??? Napanuora pitää katkaista myös taloudellisessa mielessä.
Todellakaan n ja vielä kun nämä lapset opettavat vielä heidänkin lapsensa siihen samaan,ovat isovanhemmat aivan yksin.
Yksipuolisesti autan minäkin aikuista lastani. Eikä tunnu mikään riittävän,toisinaan sanotaan kiitos. Pohjaton tarve milloin mihinkin. Olen yksin asian kanssa keneltäkään en saa apua. Hirveä kestoriita kun johonkin en suostu. Olen pienellä eläkkeellä ja ruokajaoissa joudun käymään. Vien myös lapselleni. Ja jos mikä ei hänelle kelpaa,se jää sitten minulle. Olen jo eläkeiässä enkä jaksaisi tälläistä kohtelua. Olen vallan alla apua mistään saamatta. Kyllästynytkin olen tilanteeseen😥
Sano Ei. Älä anna enää rahaa lainkaan. Katkaise napanuora. Anna aikuisen lapsesi elää omaa elämäänsä.
Entäs, kun vanhempi/vanhemmat on/ovat taakka lapselleen? Joissakin perheissä jostakin lapsesta (yleensä vanhin lapsi) tulee tavallaan vanhempiensa ja samalla myös nuorempien susarustensa vanhempi ja tällaisen taakan harteilleen saaneella saattaa jäädä oman elämän eläminen vähille. Kaikki vanhemnat eivät kypsy, kykene tai eivät edes opettele koskaan oikean laiseen vanhemmuuteen ja vastuun kantoon vaan odottavat aina jonkun toisen hoitavan asiat heidän edestään ja puolestaan ja opettavat ne lapset, joilta eivät vaadi mitään elämään samalla tavalla.
Minäkin autan lapsiani rahallisesti, koska, ne auttavat meitä ja ajavat pitkän matkan päästä auttamaan ja bensa on kallista. Verottaja ne kuitenkin vie ja parempi, että ne menee omille lapsille. Voi tulla aika, että ne joutuu auttamaan enemmän ilman korvausta. Niilläkin on oma elämä ja meillä on jo kaikkea ja nuorilla on elämä edessä. Kunpa olisi vain terveyttä. Korona-aika vei ilon elämästä ja muutti kaiken. Onneksi on lapset ja lasten lapaset ilona, kun kaikilla ei ole niitä lapsia ja sellaisia, jotka auttavat. Tosin itse ajoin kaukaa olemaan lastenlasten kanssa, kun olivat pieniä ja en koskaan edes ajatellut, että otan maksua. Minä annan vaikka viimeisistä ja olen itse vähemmällä. Joskus , kyllä tulee mieleen, että lastenlapset eivät auta, vaan puhelin on heille se mikä on tärkeämpi, kuin auttaminen. Olen ajatellut, että teen, niin kauan, kuin jaksan, mutta ranjasa on kaikella. Vanha sanonta on, että minkä taakseen jättää, niin eestään löytää. Niin on käynyt joissain asioissa itselleni.
On lapsen etujen mukaista, että napanuora katkaistaan viimeistään aikuisiässä. Liika paapominen ei opeta muksua pärjäämään omillaan sitten joskus. Itse seuraan taustalta kuinka siellä elämä kulkee, puutun ja autan tarvittaessa, mutta elämä on hänen..
Olen ilmeisen onnekas äiti. Jo kotoa pois muuttanut tytär tekee monenlaisia hommia eikä todellakaan ole maksua vailla. Kotona asuva poika taas kyselee mitä voisi tehdä saadakseen palkkaa. Itsestä on mukavaa yllättää omia lapsia kivoilla pikku jutuilla, välillä rahallakin.
Tunnistan kyllä kirjoituksen ilmiön lähipiiristä. Vaikka moni sanoo, ettei aikuisilla lapsilla ole mitään velvoitetta auttaa vanhempia niin on se minusta silti aika surullista. En haluaisi olla pelkkä pankkiautomaatti.
Tämä on puhtaasti kasvatuksesta kiinni. Itse en ole koskaan ollut etuoikeutetussa asemassa ja vanhemmat opettivat aikaisin että palkkion saa työstä. Käyn vakituisesti töissä , mutta sen lisäksi autan isääni viikoittain hänen omassa työssään (hän tekee remontteja yksityisille) josta saan myös rahaa. Kun menen vanhemmille käymään (joskus pitkäksikin aikaa) teen ruokaa, ajan nurmikkoa ja siivoan. Jos lapselle antaa kaiken hopea tarjottimella hän alkaa myös vaatimaan sitä. Olen 28 vuotias mies joten koen olevani vielä nuori.
Tilanne voi olla joskus toisinpäin. Itse olen jo pitkään yrittänyt auttaa omia vanhempia taloudellisesti, ovat molemmat olleet pitkään eläkkeellä, pienet eläkkeet ja isällä ajoittain ollut paha peliongelma. En ole itse enää nuori opiskelija, mutta opiskelin vielä lasten ollessa pieniä ja tein myös töitä. Silti olen kokenut velvollisuudekseni auttaa heitä siten kun on mahdollista. Joskus vain miettii, miten paljon rahallista tukea voi muille antaa, vaikka kuinka olisi läheinen ihminen.
Olen samaa mieltä.
Kuitenkin minä saan apua lapsiltani, joista maksan heille. Mielluimmin maksan omille lapsille auttamisesta kuin ventovieraille. Olen tämän asian kertonut heille. Jollekkinhan on maksettava elämä ei ole ilmaista!!!
Ihan liian helpoksi tehdään elämä lapsille. Tulee niillä olemaan vielä kovat ajat kunhan tämä elämän helppous loppuu. Liiallinen kaunistelu on vääristämistä!! Pessimismistä ajattelua minulta!
Kyllä on totta,ettei aikuisia lapsia saa liikaa paapoa itsensä unohtaen.Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen,silti myös unohtavat olevansa jo vastuussa omistasta virheistään,jos aina äiti auttaa rahallisesti ja henkisesti.
Minulla on neljä lasta, yksi vielä opiskelee, sekä käy töissä, mutta tuet+palkka ei riitä edes vuokraan, joten annan muutaman satasen joka kuukausi, opiskelut loppuu jouluna kun valmistuu. Muita lapsia ei tartte auttaa, joskus annan tasapuolisuuden nimessä pienen summan jokaiselle, jos eivät ota niin laitan tilille!
Olen ainoa lapsista, joka on joutunut passaajaksi, leipojaksi ja ruoanlaittajaksi kaikkiin juhliin. Jouduin olemaan vastuussa sekä nuorempien että vanhemman sisarusteni aamuista, ja että kaikki selviävät kouluun. Vahdin nuorempia 9-vuotiaasta saakka, kun vanhemmat olivat poissa. Lopetin hyysäämisen parikymppisenä, miksi minun pitäisi olla ainoa, joka eväänsä lotkauttaa? Olin jo aiemmin vähiten suosittu lapsi katraasta, niin tämä muutos ei omaan asemaani enempää vaikuttanut. Kuopus saa rahaa ja lahjoja lapsilleen jatkuvasti, ja mummi maksaa autovakuutukset, bensat ja ulkomaanreissut. Itsekästä ehkä, mutta sen vähän, mitä ”kupattua” vanhemmiltani saan, pidän oikeutettuna palkkana palveluksistani tasa-arvon nimissä. Hoitakoot sisarukset vanhempamme tulevaisuudessa, itse en enää jaksa. Äitini narinaa kuunnellut sisaruksista jo monta vuotta, totean vain joka kerta, että itse olet sellaisiksi opettanut ja tämän jatkuvan kuppaamisen mahdollistat.
Vastavuoroinen auttaminen on minusta aikuisten kesken luontevaa ja jo alaikäisenkin on hyvä opetella tekemään jotakin käytännön hommia kotona, eikä asua täysihoitolassa.
Kaikenlainen kiitollisuudenvelka-menttaliteetti särähtää kuitenkin omaan korvaan ja mieleen. Ei lapsi ole vanhemmilleen mitään ”velkaa” siitä, että hänet on kasvatettu ja hoidettu, eikä edes siitä jos vanhemmat häntä vapaaehtoisesti aikuisena auttavat.
Olen itse perheeni esikoinen ja auttanut mielelläni vanhempiani jos ja kun ovat apua tarvinneet. Enemmän ehkä kuin nuoremmat (nyt jo keski-ikäiset sisarukseni).
Vanhempani ovat myös auttaneet normaalin verran minua ja perhettäni ja suht paljon sisaruksiani.
Joskus on ollut tilanteita, joissa olen kuullut miten vahempani ovat pitäneet kirjaa jostain asioista mitä ovat tehneet, esim montako yötä lapsenapsi on ollut yökylässä jonkun ajan sisällä tai tuoneet auttamistaan esille sävyssä, josta on tullut tunne, että olemme olleet vaivaksi, vaikka ovat itse ilman pyytämistä tarjonneet apuaan. Siitä on tullut tosi paha mieli, eikä ole tehnyt mieli ottaa vastaan enää mitään palveluksia.
Mielelläni autan ja osaan ottaa myös apua vastaan, mutta mistään kiitollisuusvelka asetelmasta en pidä. Jos autan jota kuta, en odota vastapalveluksia. Enkä halua ottaa myöskään sellaista apua itse vastaan, joka velvoittaa tai sitoo minut johonkin ikuiseen velkaan, josta on sopivissa tilanteissa kätevä muistutella.
Mielummin maksan avusta, kuin kohtaan syyllistämistä tai muistuttelua annetusta avusta, varsinkin sellaisesta, jota ollaan pyytämättä tarjottu.
Haluaisin kommentoida, mutta jostain syystä mikään kommenttini ei mene läpi. Tätä on jatkunut jo useamman kuukauden. Jos siis joku toimituksesta näkee tämän, niin voisitteko selvittää missä vika 😅
Ja nyt tämä kommentti sitten tietysti meni läpi, kun tämän ainoan kerran vastasin jotain muuta, kuin itse aiheeseen 😂
Olen huomannut samaa, ettei ole kommentit menneet läpi.
Kun lapset olivat pieniä ja raha tiukassa, vanhempani auttoivat pyyteettömästi. He eivät tarvinneet apuani, eikä se tullut mieleenikään. Nyt minulla on lapsenlapsia. Autan lastenhoidossa, ostan heille pyytämättä kenkiä ja vaatteita, enkä odota että lapseni olisi tätä hyvittämässä jotenkin.
Meillä lapset oppivat pienestä pitäen huomioimaan muita. Mietimme esimerkiksi yhdessä, mikä olisi mukava lahja sisarukselle, kaverille tai jollekin sukulaiselle. Saatoimme antaa lasten vanhoja leluja tai vaatteita naapurin lapsille, joiden taloudellinen tilanne oli meitä huonompi. Kaverit saivat aina syödä meillä ja he saivat myös kyydin harrastuksista kotiovelle asti. Lapset kantoivat kauppakasseja, pienenä pieniä ja isona isompia. Isompi lapsi avasi oven minulle, että pääsin helpommin rattaiden kanssa ovista. Kiitin heitä aina ja he oppivat kiittämään meille ovea auki pitäville ihmisille.
Mielestäni raha ei ole se juttu, vaan lasten opettaminen siihen, että homma toimii molempiin suuntiin. Heistä huolehditaan ja he saavat toivomiaan asioita ja he huomioivat vanhempaa vaikka kantamalla niitä kauppakasseja. Jos pyydän apua lapseltani, saan sitä. Yleensä en tarvitse apua, vaan hoidan asiani itse. Näin tekevät myös lapseni, vaikka autankin jos tarvetta tulee. Vanhempien pitää opettaa lapsilleen kunnioitusta. Silloin vanhempi ei ole raha-automaatti.
Ei se aina ja kaikkialla ole niin helppoa.Vaikka kuinka ohjaisi ja opastaisi niin saman perheen lapsetkaan ei aina omaksu näitä oppeja.