Lapsi tuli, lomat meni
Huono Äiti sai avautumisen: ”Kello on vasta kahdeksan aamulla, ja nelivuotias pomppii sängyssä vaatien aamiaista ja piirrettyjä. Meidän piti olla jossain paratiisisaarella, aamiaisella ulkona auringonpaisteessa, lastenvahti huolehtimassa pienimmästä. Niin ainakin kuvittelin sen ennen kuin lapsi syntyi. Mutta kukaan ei varoittanut. Kukaan ei kertonut, että matkustaminen nelivuotiaan kanssa on kaikkea muuta kuin lomaa.
Muistan vielä ne ajat, kun pakattiin lentolaukut kevyesti ja hypättiin koneeseen. Spontaaneja viikonloppumatkoja Euroopan kaupunkeihin, kaukomaiden seikkailuja, tai vain rentoutumista jossain lämpimässä. Sitten tuli lapsi, ja kaikki muuttui. Ensin ajattelin, että pieni vauva on helppo matkustaa – se nukkuu paljon. Ja tottahan se oli, alkuaika meni vielä jotenkin. Mutta sitten tuli taaperoikä, ja sen jälkeen nelivuotias.
Viimeisin yritys oli reissu Espanjaan. Pakattiin kolme isoa matkalaukkua täynnä lapsen tavaroita, rattaat, turvaistuin ja miljoona muuta asiaa, joita ”ehkä tarvitaan”. Lentokentällä alkoi jo stressi. Turvatarkastusruuhka, lapsi kyllästyi odottamiseen ja yritti karkailla, ja koneessa alkoi se iänikuinen kysymys ”milloin ollaan perillä?”. Ja tietenkin se potki edessä olevan penkin selkänojaa koko lennon ajan.
Perillä koitti karu todellisuus. Sen sijaan, että olisin siemaillut cocktaileja altaan reunalla, juoksin ympäri hotellihuonetta etsimässä lapsen kadonnutta lelua, väänsin kymmenennettä kertaa samaa ruokaa lautaselle, jota ei kuitenkaan syöty, ja yritin keksiä, miten viihdyttää energistä nelivuotiasta tuntikausia huoneessa, kun ulkona on liian kuuma. Illalla, kun lapsi vihdoin nukahti, olin itsekin niin väsynyt, että uni tuli heti. Romanttiset illalliset kahdestaan? Ne jäivät haaveeksi, ellei hotellin ilmaisbussi tarjonnut lapsen kanssa illastusta klo 17.30.
Lapsi kaipasi rutiineja ja omia lelujaan. Me kaipasimme lepoa. Tuli nopeasti selväksi, että olimme vaihtaneet kodin seinät toisiin seiniin, emmekä tehneet muuta kuin kököttäneet paikoillaan – tosin eri ympäristössä, mutta ilman sitä rentoutta, jonka lomalta toivoisi. Matkustamisesta oli tullut suoritus, ja lopputulos oli useimmiten se, että kotiin tultiin entistä väsyneempinä.
Se on se totuus, jota kukaan ei kerro. Tai ehkä minä en vain kuunnellut. En uskonut. Enkä oikein osannut kuvitella, kuinka paljon arjen rutiinien puuttuminen voi kuormittaa pienen lapsen vanhempia. Ja kun lapsenhoitoapua ei ole saatavilla edes viikonlopun yli, jää vain kaksi vaihtoehtoa: joko lomailu tarkoittaa paikallaan pysymistä ja stressiä, tai sitten sitä ei vain tehdä.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että paras on vain jäädä kotiin. Loma omalla sohvalla on tällä hetkellä houkuttelevampi kuin yksikään etelänmatka. Ja ehkäpä, joskus tulevaisuudessa, kun lapset ovat teini-iässä ja ehkä jopa haluavat mennä omille teilleen tai viihtyvät jo omissa oloissaan, voimme taas haaveilla niistä spontaaneista seikkailuista. Siihen asti matkustusfiilis löytyy ehkä parhaiten hyvän kirjan ja kupillisen teetä äärellä – omassa kodissa.”
Nimim. Entinen matkapirkko
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 23 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
No, meillä ei matkusteltu missään samasta syystä mutta koska mies valitti että ei se ole mitään lomaa kun joutuu mennä lapsen mukaan, heräämään lapsen mukaan ja suunnittelemaan menonsa lapsen mukaan,niin ei silloin kannata laittaa monta tonnia reissuun joka ei ole oikeaa lomaa.
Ymmärrän pettymyksen apn tilanteessa. Loma ei ole samanlainen kuin sinkkuna tai dinkkuna, ja se ärsyttää koska sellainen loma olisi ihanaa lepoa ja rentoutumista. Mutta sen aika kyllä tulee, pari vuotta ja lapsesi on varmasti paljon letkeämpää lomaseuraa.
Lentomatkustamisen vähentäminen on parasta, mitä lasten ja lastenlasten eteen voi tehdä. Tehdään kivoja reissuja lähempänä.
No voihan hitsi! Onhan lapsilla toki erilaiset temperamentit ja luonteet, mutta olisiko myös kasvatuksella merkitystä? Jos lapsi saa kaiken vaatimansa (myös huomion) niin kyllähän sitä saa palvella ja passata niin paljon kun vaan kestää. Omani kanssa ihan myös kahdestaan reissattu ympäriinsä, ja kyllä me aina nautittiin molemmat meidän lomista! Välillä antaa lapsen viihdyttää itseään niin omaa aikaakin jää. Vaikka sitten kännykälläkin sopivassa määrässä.