Kyllä isi osaa! NOT!
Asuuko teillä valinnaisesti värisokea mies? Sellainen, joka ei pysty näkemään pinkin ja tummansinisen pyykin eroa vaan mättää ne jossain vuosittaisessa kohtauksessa sekaisin pesukoneeseen – vaikka nimenomaan pyykinpesukone ei kuulun miehen toiminnan lupa-alueelle? Entä kykeneekö teillä mies erottelemaan päiväkodissa oman lapsen muista lapsista ja peräti oman lapsen vaatteet muiden lasten vaatteista? Huonoa Äitiä on jälleen lähestytty Melkein Huono -lomakkeella, revetkää, olkaa hyvä:
”Pää räjähtää! On se kumma että joka jeesuksen kerta kun mies hakee lapsen päiväkodista, lapselta katoaa vähintään yksi vaatekappale, yleensä useampikin.
Miltei aina se huppari, pipo tai ulkohousut häviävät lopullisesti, toisinaan vaihdossa tulee jonkun päiväkotikaverin täysin erilainen vaate. (Mainittakoon, että sekä oman että toisen lapsen vaatteet on nimikoitu.)
Reilulla kasvunvaralla vasta ostetut vaatteet ovat vaihtuneet kuluneisiin ja liian pieniin. Uusissa nahkakengissä lähtenyt on palannut likaisissa tarralenkkareissa, jotka molemmat kuuluvat vasempaan jalkaan. On kyllä käynyt niinkin että puhki kuluneissa ja kuraisissa kamoissa lähteneellä pojalla on illalla yllään upouudet haalarit, joissa on pinkki Hello Kitty-heijastin ja niskassa lukee ”AINO”.
Kerran mies oli suorastaan tyytyväinen kun osasi paikallistaa missä kadonneet toppahusut olivat: ”Ne jäi ratikkapysäkille.” En kestä!!
Minulla ei ole halua eikä varaa ostella jatkuvasti uusia kurahanskoja-pipoja-fleecejä. Ottaa pattiin ostaa seitsemät rukkaset talvessa!!!!!!
No, ei minulle sentään ole käynyt niin kuin yh-tuttavalle, joka kiireidensä keskellä pyysi erästä toista vanhempaa (miestä!) tuomaan synttäreiltä oman tyttärensä samalla kun mies haki sieltä oman lapsensa. Tehtävä: ”Tuo Emilia synttäreiltä” (vaikeaa). No, mies toimitti sovittuun paikkaan henkilön nimeltä Eemeli. Tämä on totta! (Eikä nimiäkään ole muutettu.)
Että kyllä kai sitä vaan pitää kiitollinen olla jos oma mies onnistuu hakemaan päiväkodista oikean lapsen ja se on hengissä. Ilmeisesti enempää ei voi pyytää.
Kysynkin nyt onko todella aiiiivan ylivoimaista olla edes etäisesti tietoinen lapsensa vaatteista ja pukeutumisesta? En minunkaan siihen mitenkään kybällä tarvitse keskittyä tai hulluna skarpata, mutta pystyn kyllä löytämään päiväkodin naulakoista ja laatikoista oman kakruni vermeet.
Tämän vaateasian(kin) suhteen olen joutunut nostamaan kädet pystyyn: tilanne EI tule muuttumaan vaikka seisoisin päälläni. Jäkätys, alistuneet huokaukset ja raivoaminen eivät ole auttaneet, joten olen ottanut käyttöön aikuismaisemman lähestymistavan: näytän keskisormea selän takana.”
Tämän riemastuttavan viestin lähetti Huonon Äidin lukija Melkein Huono -lomakkeella ja saa siitä hyvästä vähintään kirjan tai ainakin pullakahvit. Sana on vapaa, siskot ja veljet!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tunnen kyllä sympatiaa kirjoittajaa kohtaan. Meillä ei niinkään lasten vaatteet katoile, mutta hupia (välillä itkunsekaista) aiheutuu siitä, että toistuvasti päinvastaisista pyynnöistä huolimatta omia (yleensä vaaleita)alusvaatteitani tms. päätyy miehen pesemän mustan pyykin mukana pesukoneeseen ja siitä kuivausrumpuun kuivamaan TÄYDELLÄ TEHOLLA TÄYSIN KUIVAKSI eli lopputuloksen voinette kuvitella. Jälkikasvu on ”perinyt” vuosien varrela paritkin äidin villasekotteiset urheilusukat, kun ne ovat mystisesti kutistuneet puoleen moisessa käsitelyssä. No, ei käy elämä tylsäksi tälläkään tavalla ;)!
Repesin!
Ei miestä, ei huolia